keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 24 Cacabelos - Ruitelan

 Ihanan rauhaisan yön jälkeen aamu aukesi sateisena. Aamupala oli hyvä ja sen voimin jaksoi taas lähteä liikkeelle. Matka Villafranca del Bierzoon oli nousuvoittoista, mutta oli siellä hyviä alamäkiäkin. Olin siellä puoli kymmenen maissa.
 Villafrancan jälkeen on mahdollista jatkaa kolmea eri reittiä. On ylhäällä vuorilla kulkevia maisemareittejä ja tien viertä laaksossa kulkeva reitti. Itse päädyin tähän tiereittiin, koska en halunnut rääkätä itseäni ylämäillä, jos voin välttää ne ja tuskin sieltä pilvien keskeltä olisi mitään nähnytkään. Ihan kuin luontokin olisi sanonut, että on ihan ok ottaa helpompi reitti. Illalla kuulin, että Ruta Pradela oli ollut kaunis. Tosin välillä todella sumuinen. Muutama hetki oli ollut, että maisemat alas olivat näkyneet.
 Villafrancan jälkeen keli parani ja oli ihan mukava kävellä. Vaikka mentiin tietä pitkin toisella puolen kohisi joki ja molemmin puolin nousivat jylhät vuoret. Trabadelossa haukkasin tortillan ja jatkoin sitten taas matkaa. Vesisade alkoi uudestaan ja kiihtyi loppua kohti, vaikka aurinkokin pilkisti aina välillä. Nämä ovat nyt vissiin niitä Galician alueen oikukkaita säitä, vaikka varsinaisesti vielä ei Galiciassa ollakaan. Päivän yksi huippujutuista oli, että näin talitiaisia. Ne toivat niin kodin mieleen.
Sateesta huolimatta jatkoin Ruitelaan, jossa olin kolmen maissa. Päivän matka noin 27 kilometriä. Albergue oli sympaattinen ja isännät ihanan sydämellisiä. Söin siellä myös illallisen porkkanakeittoa, salaattia, pasta carbonaraa ja vanukasta. Todella hyvää ja rakkaudella tehtyä ja kun porukka oli yhdessä syömässä niin tuntui kuin olisimme olleet perhe, vaikka yhteinen kieli oli taas hakusessa. Ruuan jälkeen jutustelimme vielä hetken saksalaisen nuoren miehen Benjaminin, ranskalaisen vanhanparin ja italialaisen miehen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti