Miten ottaa San Francisco haltuun yhdessä päivässä? Itselle reissun suunnittelu jäi viime hetkeen eli tulin San Franciscoon edellisenä iltapäivänä ja otin kartan käteeni ja aloin suunnittelemaan. Minulla oli kaksi tavoitetta ajella kaapelijunalla ja syödä crab cake eli rapukakku. Kumpikin toteutui heti aamusta.
Lähdin hotellilta donitsi aamiaisen vahvistavana ja suuntasin Powellin asemalle, josta otin päivän lipun. Koska kaapelijunan asema oli samassa paikassa menin jonottamaan.
Onnekseni jono junaan oli aamusta vielä lyhyt, ja pääsin jo heti seuraavaan. Kyyti oli hurjaa ja mäet aika huikeita. Ajelin päätepysäkille saakka ja tallustelin siitä Fisherman's Wharfiin. Koska donitsilla ei pitkälle potkitä, oli hyvä ottaa välitankkaus. Poikkesin mukavan oloiseen ravintolaan ja otin rapukakku leivän ja jääteen. Nyt oli taas puhtia jatkaa seikkailua.
Kiertelin hetken aikaa Fisherman's Wharfissa ja suuntasin sitten rantoja pitkin suuntana Golden Gaten silta. Toki tiesin, etten sinne saakka jaksaisi kävellä, mutta arvasin, että matkan varrelta saisin sinne kunnon näkymän. Poikkesin matkan varrella olevillä laitureilla. Ihailin eri aikakausien laivoja yhdellä ja maisemia toisella.
Välillä oli myös hyvännäköinen uimaranta. Istuskelin siinä hetken ihailemassa maisemia ja vetämässä henkeä. Olin hyvin tyytyväinen, että oli valinnut kaupungin humun sijasta rannan rauhan.
Hetken perästä tulin pitkälle aallonmurtajalle. Sieltä oli loistonäkymät niin Alcatraz saarelle ja Golden Gaten sillalle.
Kävelin Fort Masoniin saakka ja siellä koukkasin sisämaahan ja tiputtelin takaisin päin. Ghirardelli Squarelta otin taas kaapelijunan ja menin sillä Nob Hillille saakka.
Matkalla sai ihailla upeita taloja. Kaapelijunasta pois jäätyäni lähdin taas kohti rantaa ja kävelin läpi China townin. Siellä oli ihania vihanneskauppoja ja hainkin yhdestä sellaisesta hiukan kirsikoita ja luumuja matkaevääksi. Rantaan päästyäni päätin jatkaa sitä toiseen suuntaan Farmers Marketille saakka. Mikäs se oli kauniissa ilmassa kävellessä. Farmers Marketille päästyäni alkoikin jo huikoa ja kävin syömässä meksikolaispaikassa.
Sitten alkoikin jo väsymys vaivata ja rakot pakottaa kantapäiden alla. Arviointivirheeni takia myös eksyin ja matka hotellille oli hiukan alkuperäissuunnitelmaa pidempi. No siitä selvittiin ja hain hotellin läheisestä ostoskeskuksesta hiukan syötävää hotellille.
San Francisco oli kiva kaupunki. Lentokentältä pääsi helposti kaupunkiin Bart-junalla ja vaikka aluksi hotellien hinnat kauhistuttivat, löysin kohtuu hintaisen, hyvällä paikalla olevan Aida hotellin. Hotelli oli vanha ja WC&kylppäri käytävän varrella, mutta minun tarpeeni se täytti hyvin. Olin kaikinpuolin tyytyväinen pikavisiittiini. Tänne voi tulla toistekin.
Minulla on unelma. Se ei ole vielä kristallin kirkas, mutta se kirkastuu päivä päivältä. Minun unelmassani ihmiset rakastavat ja kunnioittavat itseään ja toisia. Ja niin tekevät maailmasta paremman paikan. Unelmassani autan koulutuksella ja valmennuksilla ihmisiä löytämään sisäisen valonsa ja tuen heitä oman visionsa toteuttamisessa.
Viimeinen viikko on ollut mielenkiintoinen, mutta samalla rankka. Olemme miettineet henkilökohtaista visiotamme ja missiotamme. Mikä meille itse kullekin on tärkeää ja kuinka lähdemme toteuttamaan sitä. Ja voin sanoa, että se on todella mielenkiintoista. Ja kuinka paljon omat näkökannat taas laajentuvat, kun kuulee toisten visioita ja missioita. Järjetön rikkaus tämä toisten kanssa keskustelu.
Ensimmäinen työhön liittyvä projektini muotoutuu kovaa vauhtia. Minulla oli ajatus siitä jo keväällä, mutta se saa nyt uuden muodon. Ideoita muista projekteista on jo jonkin verran. Luotan siihen, että kun saan pään auki niin asiat alkavat loksahdella kohdilleen ja uusia mahdollisuuksia/ ideoita ilmaantuu. Koskaan ei tiedä mihin kaikkeen ihanaan tie vie. Itse huomasin vihossani mindmapin vuodelta 2013 ja kuinkas ollakaan moni siinä oleva idea on edennyt merkittävästi.
Pitää unelmoida isosti, suunnitella realistisesti ja kyseenalaistaa sopivasti, niin ihmeitä tapahtuu.
Täällä sitä ollaan Kaliforniassa. Aurinko paistaa ja meneillään ensimmäinen ja ainoa vapaapäivä. Olen siis NLPU:ssa kouluttaja ja konsultointi koulutuksessa. Vuosi sitten en olisi uskonut, että jahkaantuisin tänne, mutta täällä ollaan. Takana on kuusi päivää opiskelua.
Ensimmäiset päivät ovat menneet tutustuessa tähän ihanaan monikulttuuriseen opiskelijajoukkoon. Meitä taitaa olla paristakymmenestä eri maasta ympäri maailmaa. Englannin käyttäminen tietysti vie osan energiasta. Nyt tosin olen jo alkanut puhua itseksenikin englanniksi. Ja välillä pääsee puhumaan suomeksikin, kun meitä on täällä kolme suomalaista.
Itse opiskelu on ollut intensiivistä. Aloittelemme aamulla puoli yhdeksän aikaan ja eilenkin palauduin huoneeseen ilta kymmeneltä. Toki ruokatauot ovat puolitoista tuntisia. Ja eilenkin "teoria" tuntien välillä oli 5 Rhythms tanssia ja illalla rummutusta. Yhtenä iltana pääsimme shamaanimatkalle. Niin mielenkiintoista ja rikasta tämä koko kokonaisuus. Ja opettajat ovat tietysti oma lukunsa. On ihanaa seurata Robertin ja Judithin kouluttamista. Heillä kun on 40 vuoden kokemus NLP:stä ja he ovat itse kehittäneet niin monia juttuja. Ja vierailevat opettajat tuovat rikkautta koulutukseen erilaisilla tyyleillään.
Ja kaiken kruunaa tämä kaunis luonto ympärillämme. Jykevät punapuut tukevat opiskeluamme. Pesukarhut ja peurat piristävät päiväämme. Ja ruoka on loistavaa. Jokaiselle taatusti löytyy jotain. Pelkäsin jo että menettäisin tämä vuoden mansikkakauden, mutta täällä niitä on yllinkyllin.
Toinen blogi jo samalle päivälle, mutta ei voi mitään. Junalla matkustaessa ajatus juoksi vapaana ja ympäristö toi lisäoivalluksia, joten eihän siitä voi kuin kirjoittaa. Matkustaessa tulee tarkkailtua ympäristössä olevia ihmisiä ja mietittyä heidän taustoitaan. Tänään olin ilmeisen auditiivisessa moodissa ja sain korviini, mitä mielenkiintoisempia juttuja. Oli rakastunut nuoripari, kaverilleen pottuileva nuorimies, perhe joka otti hyvin tyynesti, että lippu oli ostettu väärälle päivälle. Eritysen vaikutuksen teki konduktööri, joka totesi perheelle, että eiköhän se tällä mene, kun ette painimaan ala. Kuitenkin paras kaikista kommenteista, mikä korviini sattui oli "Se on ihan niin kuin sikalassakin, kun katsoo sitä sikalaumaa, niin se on yhtä massaa, mut kun katsoo yhtä sikaa, niin huomaa kuinka omanlaisia yksilöitä ne onkaan." Niin yksilöitähän me kaikki ollaan oli kyseessä sitten siat tai ihmiset.
Olen siis matkalla Santa Cruziin NLP -kouluttaja koulutukseen ja matkalla pohdin sitäkin, miten tässä nyt näin kävi. Vielä reilu vuosi sitten muistelen olleeni lounaalla Kertussa ja keskustelleeni kouluttaja koulutuksesta opiskelukavereideni kanssa. Muutama heistä pohti jenkkeihin lähtöä, mutta minä olin siinä vaiheessa suht varma, etten kyllä tässä vaiheessa sinne lähde, vaan käyn koulutuksen Suomessa. Ja nyt täytyy rehellisesti myöntää, ettei minulla ole hajuakaan, missä vaiheessa muutin mieleni. Jokin naksahdus on vaan päässä käynyt. Sen kyllä muistan, että ennen koulutuksen varaamista, kyselin vielä kokemuksia opettajaltani Marjukalta, mutta siinä vaiheessa olin päätökseni jo pitkälti tehnyt.
No elämä kuljettaa ja täytyy luottaa, että se kuljettaa oikeaan suuntaan. Niin se on ainakin tähän mennessä tehnyt ja vaikka välillä tulee mutkia matkaan, kaikella on tarkoituksensa.
Kuinka ollakaan on tuo työnteko näyttänyt häiritsevän tätä blogin kirjoittelua. Kyllähän sitä tässä kevään ja alkukesän mittaan on tullut tehtyä kaikkea mukavaa, josta olisi ehkä blogin aihettakin saanut, mutta jotenkaan ei ole virta riittänyt. Ei siinä etteikö työssä olo olisi ollut mukavaa, mutta aikaa ei vaan jää ihan niin paljon kuin tahtoisi muille harrastuksille.
Mutta nyt se on sitten alkanut, kauan odotettu kesäloma. Viikonloppuna kerkesin nautiskelemaan ratsastuksesta ja Reposaaren ruoka- ja urheilutarjonnasta. Kohta kerään tavarani ja suuntaan kohti uusia seikkailuja. Suuntana ensin Helsinki sitten San Francisco ja sieltä sitten Santa Cruziin opiskelemaan hiukan lisätietoja NLP:stä. Odotan reissua innolla, mutta toisaalta en ole vielä ihan tajunnut, että nyt se kauan odotettu reissu vihdoinkin alkaa.
Jos internetyhteydet suovat, niin yritän bloggailla matkan varrelta fiiliksiä ja viimeistään kotiin palattuani, mita kaikkea reissullani koinkaan. Päivät näyttävät olevan opiskelun täyteisiä, mutta uskon vahvasti, että työasiat eivät ainakaan kovin paljon päässä pyöri. Niin työkaverinikin minut lomalle lähetti "Älä näitä työasioita sitten lomallasi murehdi."
Ihania kesäpäiviä kaikille!
Ensimmäinen kuukausi työelämässä pitkän vapaan jälkeen on ollut mielenkiintoinen. Se on sisältänyt iloisia kohtaamisia, ihania keskusteluja, uuden oivaltamista, turhautumista ja kaikkea muuta. Välillä tuntuu kuin kulkisin sumussa. Asioita tapahtuu ja etenee, mutta se kirkkain ydin ei jotenkaan ole selkeentynyt. Johtuuko se siitä, että vuorokausirytmi hakee vielä paikkaansa, olenko muuttunut ja asiat menevät nyt erilailla kuin ennen vai menenkö vain niin virran mukana, että sen sumu johtuu siitä että näen vain tämän hetken en niinkään mennyttä enkä tulevaa. Onko se hyvä vai huono, aika näyttää.
Tammikuu on kaikinpuolin mennyt muutenkin hyvin. Viime viikonloppuna juhlimme taas ristiäisiä ja ihana pieni tyttö sai nimen. Veljen tyttären kanssa löysimme täydellisen ajan ratsastustunneille lauantai aamuna. Ihana alku viikonlopulle ja tasokin on meille sopiva, pääsemme kertailemaan perusteita. Kaksi viikonloppua on nyt aloiteltu hymyssä suin, eikä yhtään harmita herätä ajoissa.
Tänä viikonloppuna päätin myös kokkailla, muutakin kuin mitäs kaapista sattuu löytymään tyylillä. Lauantai-illan iloksi pyöräytin siemennäkkileipää, joka onnistui hyvin.
Aamulla päätin kokeilla lettuja myskikurpitsasta. Löysin netistä sopivan ohjeen ja paahdettu myskikurpitsa oli jo valmiiksi pakkasessa, kun olin tätä ideaa lähtenyt kaverini innoittamana toteuttamaan, mutten saanut päätökseen. Pannulla tämä setti näytti vielä kohtuu hyvältä, mutta rakenne ei nyt vaan toiminut kääntämisen suhteen. Ensi kerralla taidan laittaa mukaan kananmunaa, niin saadaan rakenne kohdalleen.
Vaikkeivat letut kovin kauniita olleetkaan, niin ne maistuivat sitäkin paremmalta. Päälle vielä aronioita ja agavesiirappia, herkku aamiainen valmis. Yllättävää kuinka melkein pelkästä myskikurpitsasta, voi tulla niin oikeiden lettujen makuista. Loppu kurpitsasta odottaa keitoksi valmistumista. Päivällä ajattelin pyöräyttää vielä maksakastikkeen ja siihen oheen lisukkeen kvinoasta. Kokeilin jo viikolla kvinoalisuketta salaattiin ja se oli yllättävän toimiva. Ajattelin, että se toimisi myös hyvin maksakastikkeen ohessa perunamuusin tilalla. Illalla olen tästäkin asiasta viisaampi.
Tämä loppuvuosi on ollut monin osin elämässäni tuulettamisen aikaa. Olen tuulettanut vanhoja uskomuksia ja ajatusmalleja ja koittanut päästää irti sellaisista, jotka eivät ole minulle enää tarpeellisia. Muutostahan ei tapahdu, jos ei muuta toimintatapojaan. Jos jatkaa toimimista niin kuin aina ennenkin, asiat menevät niin kuin aina ennenkin.
Olen yrittänyt löytää asioita, jotka jumittavat ja niitä käsittelemällä koittanut saada elämänvirran taas virtaamaan. Olen miettinyt mitä haluan ja miten haluan elää. Olen myös löytänyt vastauksia näihin kysymyksiin.
Muutama viime viikko on mennyt jotenkin tyynessä olotilassa. Onko se sitten tyyntä myrskyn edellä. Sitä mielenkiinnolla odottelen. Uskon, että asiat alkavat loksahdella kohdalleen, kun sen aika on. Olen aina ollut hieman kärsimätön, mutta viime vuosina elämä on minulle opettanut konkreettisesti myös kärsivällisyyttä. Kaikki ei tapahdu nyt ja heti.
Eilen myrskystä ja sateesta huolimatta, minulla oli suoranainen pakko lähteä Reposaaren takarannalle. Se oli konkreettista tuuletusta koko reissu. Minulle on useampaan kertaan sanottu, että ison veden äärellä ajatukseni kirkastuu ja niinhän se taas tapahtui. Kuinka huimaavaa onkaan meren pauhu myrskysäällä. Suurimman osan matkasta sain taivaltaa tuulettomalla rannalla, mutta lähellä Siikarantaa löysin sen mitä olin hakenut, tuulen ja sateen ytimen. En meinannut kallioilla pysyä, kun tuuli puhalsi niin kovaa. Siinä hetkessä tunsin luonnon voimaannuttavan vaikutuksen, ihan tolkuttoman riemun silkasta läsnäolosta.
Paluumatkan kuljeskelin itsekseni hymyillen ja tanssahdellen. Tiesin, että joku asia oli loksahtanut kohdalleen, vaikka en vielä tiedä mikä se on. Aika näyttää. Nyt voin tehdä tuuletuksia silkasta elämän riemusta.
Tässä se nyt sitten on vuoden 2015 ensimmäinen ja vuorotteluvapaani viimeinen päivä. Yritän löytää samanlaista olotilaa kuin meidän Hiiru kauniina kesäisenä päivänä kuumalla hiekalla lepäillessään. Olla vaan ja nauttia hetkestä. Huomaan että jostain taka-alalta pyrkivät nousemaan ahdistus, vanhat toiminta- ja ajatusmallit, pelko jos mikään ei olekaan vuoden aikana muuttunut. Ainoa asia, jonka toivon muuttuneen on minä itse ja asennoitumiseni elämään. Siispä annan noiden ahdistuneiden fiilisten olla ja vaellella niin kuin pilvet kesäisellä taivaalla. Tuuli puhaltaa ne pois, kun sen aika on.
Olen tänään työstänyt tulevaisuuden tavoitteitani. Miettinyt mitä ja miten haluan tehdä? Miten toteutan missioni ilosta ja valosta niin itselleni kuin muillekin. Kaiken avain on minä itse, jos minä en voi hyvin se vaikuttaa ympäristööni ja ainoa mihin minä voin vaikuttaa on minä itse. Tämä ajatus on ollut minulle aika selvä jo kauan, mutta tänään se sai jotenkin lihaa luidensa ympärille. Siitä muodostui tavoitteet, jotka ensin tarkentuivat ja sitten yksinkertaistuivat. Nyt ne on heitetty ilmaan ja muutama konkreettinenkin asia on paperilla.
Niinpä lähden kulkemaan tähän vuoteen avoimin sydämin, keskellä itseäni ja tyhjällä päällä. Ei aina voi ja tarvi suunnitella asioita niin tarkkaan. Lähden tutkailemaan uteliaana ja seikkailunhaluisena, mitä maailma minulle tarjoaa. Siellä voi olla tarjolla jotain aivan yllättävää, jota en ole edes osannut ajatella. Luotan, että intuitioni ja sydämeni kertoo minulle mikä on oikein ja hyväksi minulle. Pyrin elämään hetkessä en tulevassa enkä menneessä. Tavoitteitanikin olen valmis muuttamaan, jos se oikealta tuntuu.
On ollut ihana huomata, että tällä blogilla on innokaita lukijoita. Toivottavasti olette saaneet täältä jotain iloa ja valoa omalle matkallenne. Toivon teille kaikkea hyvää vuodelle 2015!
