Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 5 Puenta la Reina - Estella

 Aamu oli taas kaunis. Lähdin liikkeelle varttia vaille seitsemän ja hetken aikaa saikin taas taivaltaa otsalampun valossa. Sieltä se aurinko taas nousi valaisemaan maailmaa ja antoi näytille upeaa väriloistoaan.

 Alkumatka oli suht tasainen, mutta ennen Manerua oli jyrkkä mäki. Manerussa ei ollutkaan kahvilaa, mutta onneksi mukana oli banaani ja patukka. Niillä jaksoi taas jatkaa hetken matkaa.

 Cirauqui oli myös jyrkän mäen päällä. Siellä poikkesin kahvilla ja tapasin englantia puhuvia tuttujani, jotka olivat ympäri maailmaa. He kulkivat yksinäään tai pienissä ryhmissä, mutta yöpyivät samoissa paikoissa. Sain heiltä vinkin mihin he ovat menossa, mutta lahjakkaasti sen unohdin.

 Matkalla törmäsin ranskalaiseen mieheen, joka kyseli motiivejani tehdä pyhiinvaellus ja olenko katolinen. Kun sanoin etten ole, niin hän piti minulle luennon katolisuudesta ja oikeasta pyhiinvaelluksesta. Tämä hämmensi minua niin, että istahdin pienen hautausmaan kupeeseen pohtimaan, mikä on oikein ja onko yhtä oikeaa tapaa tehdä pyhiinvaellus? Onko meistä yksi parempi toista? Oma lopputulemani oli, että kukin kulkee tavallaan.

 Aurinko paistoi ja ilma oli iltapäivällä tosi lämmin. Kunnioitan todella kesällä vaeltajia, koska minulle nämäkin lämmöt olivat välillä tuskaisia. Selkeästi aamulla kulkeminen on kepeää, kun taas iltapäivällä alkaa väsymys iskeä ja taukoja tarvii reippaasti enemmän. Minulle jo pienikin tauko toi piristystä.

Lorcassa pidin vähän pidemmän tauon ja nautiskelin leivästä ja appelsiinimehusta. Yksi ihana asia oli, että melkein joka kahvilasta sai vastapuristettua appelsiinimehua. Se piristi niin mieltä kuin kehoakin. 

 Villatuertasta eteenpäin levähdin jokaisella mahdollisella paikalla. Tuntui ettei Estella ilmaannu lainkaan. Vaikken uskonnollinen olekaan päässäni soi virsi Päivä vain ja hetki kerrallansa tai lähinnä tuo alku. Muita sanoja en muistanut. Mutta niin kuin muutkin sisäisessä jukeboxissani soineet laulut tämä sopi hyvin tilanteeseen.

Estellassa päätin jatkaa kaupungin toiselle laidalle Ayeguin albergueen. Kilometrejä kertyi päivään reilu 23. Loppumatka oli yhtä puurtamista ja välillä meinasi usko perille pääsyyn loppua. No löytyihän se albergue lopulta ja itku meinasi tulla silmään, kun alberguen isäntä vielä kantoi laukkuni sängyn viereen. Paikka oli ihan perussiisti ja oli  luksusta, kun suurin osa peteistä oli perussänkyjä. Toki muutama kerrossänkykin löytyi. Illalla lähdin vielä kävelylle ja kävin hakemassa Lidlstä täydennystä eväisiin. Alberguen kanttiinissa kävin syömässä päivällisen, joka salaatteineen, pihveine ja ranskalaisineen oli aika perussettiä.