Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 22 Rabanal del Camino - Riego de Ambros

Lähdin liikkeelle taas aamuhämärissä. Aamu olisi nousua rautaristille/ matkan korkeimmalle kohdalle. Kävely oli niin takkuista ja vaikeaa jo tasaisella osuudella. Sitten tajusin, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis eli olin edellisenä iltana syönyt yksinkertaisesti liian vähän ja aamulla vain banaanin. Onneksi oli snickers ja manteleita, joista sain hiukan energiaa. Pienin palasin sain sitten kivuttua Foncebadoniin saakka.

Foncebadonissa pysähdyin albergue/kahvilaan ja otin aamupalan. Se antoi sen verran energiaa, että kipuaminen rautaristille oli jo hiukan kevyempää. Aamu ei tosin ollut kaikille muillekaan kovin helppo. Maisemat olivat upeita, silloin kun ne sumun seasta pilkahtelivat.

 Pääsin vihdoinkin rautaristille. Vasta siellä ja loppumatkasta mieleeni valkeni, että ne irtipäästettävät asiathan minulla alkumatkasta painoivat. Loppumatka oli kevyempi ja aurinkokin pilkahteli. Ihmisethän tuovat usein rautaristille kiven mukanaan ja siten jättävät surunsa ja muut irtipäästettävät asiat sinne. Itse jätin sinne kiven myös.

 Loppumatka sujuikin sitten kevyemmin. Toki se oli alamäki voittoisempaa kuin alkumatka. Manjarinin yhden hengen kylässä on albergue, jonka edessä oli kilometrikylttejä eri puolelle maailmaa. Jostain syystä olo oli tässä niin reipas, etten pysähtynyt kuin ottamaan valokuvat.








Acebossa sitten alkoi sataa vettä. Istahdin hetkeksi parvekkeen alla olevalle penkille. Moni tuntui jäävän tänne yöksi. Olin itsekin aika puhki, mutta päätin jatkaa Riego de Ambrokseen ja majoittautua sinne. Olinkin sitten ensimmäinen henkilö siinä alberguessa. Albergue oli kiva. Makuutilat oli jaettu pieniin looseihin ja otin sellaisen, missä oli vain yksi kerrossänky. Pian paikalle tuli muitakin.

Mukanani oli pasta-aineksia, mutta lähdin käymään Casa Riego de Ambroksessa, koska kuulin, että sieltä saa ostettua ruokaa. No varsinaista kauppaa siellä ei ollut, mutta sain ostettua sieltä tomaatteja ja banaaneja. Palasin takaisin albergueen kokkailemaan. Kolumbialainen pariskunta siellä jo nauttikin illallistaan ja pian saapui paikalle ranskalainen vanhapari, jonka kanssa tapasimme monta kertaa loppumatkasta. Istuskelimme kamiinan lämmittäessä. Jaoimme eväitämme ja juttelimme toisten välillä tulkatessa. Paikan isäntäkin tuli paikalle ja kertoi meille talon historiasta. Se oli muinoin ollut papin asunto. Tämä oli muuten juuri sitä aluetta, josta viime talvena kerrottiin, että lunta oli ollut niin paljon, että talot melkein peittyivät siihen. Ikkunoista ei kuulemma näkynyt ulos.