Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 19 Mansilla de las Mulas - San Martin del Camino

 Vaihteeksi yö oli taas tosi levoton. Kuorsausta monesta suunnasta ja joku nainen höpötteli keskellä yötä, liekö unissaan. Seitsemältä nousin, keräsin kamani ja lähdin kohti bussiasemaa. Kello kahdeksalta lähti bussi Leoniin. Muutama muukin pyhiinvaeltaja oli bussissa.

 Bussiasemalta lähdin kohti keskustaa tai niin luulin. Lahjakkaasti onnistuin harhautumaan jossain risteyksessä ja harhailin puolisen tuntia ympäri Leonia, ennen kuin onnistuin neuvoa kysymällä löytämään vanhan kaupungin. Olisi pitänyt seurata karttaa tarkemmin. Perille päästyäni kävin kahvilla ja croissantilla erään hotellin aulakahvilassa. Kauhea meno päällä joka paikassa. Kävin todella nopeasti ottamassa kuvan muutamasta nähtävyydestä ja sitten hakemaan bussia kohti La Virgen del Caminoa.

 Ainoa ihanuus Leonissa oli pieni tyttö joka toivotti minulle Buen Camino. La Virgen del Caminossa päätin myös ottaa lyhemmän tien vierus reitin. Jostain syystä se tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Matka jatkui tien vierusta ja liikenne oli aika kova. San Miguelissa ihana vanha mies jakeli pyhiinvaeltajille hedelmiä ja keksejä. Sain vielä suukotkin poskille. Päässä soi loppumatkan J. Karjalaisen Mä meen. Johtui ehkä vähän kulkurimaisesta fiiliksestä ja suunnittelemattomasta määränpäästä.

 Villadangos del Paramossa istahdin hetkeksi evästämään aukiolle. Kuulostelin oloani ja koska kävely tuntui niin hyvltä päätin jatkaa vielä San Martin del Caminoon. Loppupätkä tiestä oli aika vilkasliikenteinen ja siinä ajettiin todella kovaa. Päätin jäädä heti ensimmäiseen albergueen Vieiraan. Paikka oli viihtyisän oloinen ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Minut laitettiin 8 hlön huoneeseen. Päivän saldo bussilla n. 27 km kävelymatka ja kävellen n. 18 km.

Alberguessa oli viihtyisä piha ja ihana musta kissa, joka loppujen lopuksi suvaitsi minun antaa silittää itseään. Nyt kun tein taas hypyn matkassani pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin.  

Otin illallisen alberguesta. Ihana illallinen ranskalais-, britti-, tanskalais-, australialaisseurueessa. Juttu polveili englanniksi ja ranskaksi ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Ruoka oli hyvää kurpitsakeittoa, salaattia ja uunissa mureaksi paistettua kanaa. Jälkkäriksi oli herkullista omenapiirakkaa. Ruuan jälkeen istuskelimme ja juttelimme vielä hetken. Yllättävästi toisiamme ymmärsimme, vaikka yhteistä kieltäkään ei aina löytynyt.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 18 Bercianos del Real Camino - Mansilla de las Mulas

Hyvin nukutun yön jälkeen oli ihana lähteä kävelemään kuutamon valaisemaan aamuun. Tunnelma oli jotenkin satumainen ja koko päivän päässäni soi What a beautiful morning.

 El Burgo Ranerossa poikkesin kahvilla Hostal el Peregrinossa. Jos en paljon muuten ole oppinut espanjaa, niin kahvini osaan jo tilata melko hyvin. Ainakin paikan emännältä sain kehuja espanjastani. Sain myös kahvini lisäksi kaupan päälle yllättäen pienen palan tortillaa. Tämä ystävällisyys jaksaa aina yllättää ja lämmittää mieltä.

 Jos edellinen päivä oli mennyt vähän huonoilla mielialoilla, niin tänään tämä kaikki ystävällisyys ja auringon paiste valaisi päivää ja piristi mieltä. Pysähtelin melkein kaikilla mahdollisilla lepopaikoillan nautiskelemaan olostani, sillä mikä kiire tässä valmiissa maailmassa. 

 Matka Mansilla de las Mulakseen (reilu 26 km) sujui hyvin. Näin ensimmäisen kerran lähietäisyydeltä lammaspaimenen laumoineenkin. Vakuuttavaa työskentelyä, kuinka yksi ihminen koirineen saa ison lammaslauman kulkemaan oikeaan suuntaan.

Perillä päätin yöpyä Albergue El jardin del Caminossa. Paikka oli ravintolan yhteydessä. Makuu- ja pesutilat olivat ihan hyvät.

Illalla kävin kiertelemässä kaupungilla ja kävin myös tsekkaamassa linja-autoaseman ja aikataulut. Olin tehnyt päätöksen, että menisin aamulla bussilla Leoniin. Söin illalliseksi piirakanjämät, joita en ehtinyt päivällä syödä ja hain hiukan lisäevästä kaupasta. Olo oli aika väsynyt ja huominen kevennetty päivä tuntui olevan todella tarpeen.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 17 Terradillos de los Templarios - Bercianos del Real Camino

Aamu oli sadetihkuinen ja tuulinen. Tosin olin odotellut pahempaa keliä edellisen päivän ennusteiden perusteella. No ennusteet eivät aina niin paikkaansa pitäneet. Matka jatkui aukeissa ja ei niin kovin innostavissa maisemissa.

Matkan varrella siirryttiin Palenciasta Leoniin. Päässä soi Stingin Let your soul be your pilot. Ehkä tämä oli muutenkin NLP henkinen päivä, kun kuulin mielessäni myös Vanhasen Reetan äänen "Kaikki tunteet on ihan ok." Niinpä tänä päivänä annettiin niiden kaikkien tunteiden vain tulla, niiden ikävienkin.

Sahagun näkyi jo aika etäältä ja kiersin Sahaguniin maisemareittiä Virgen del Puenten kautta. Seuraavat puolitoista päivää tulisin kuitenkin viettämään tienvierus reiteillä. Olin päättänyt ottaa lyhemmän reitin, koska kaikessa yksinkertaisuudessaan aika tuntui loppuvan kesken, oli luvattu sadetta ja kävely alkoi nyppimään. Sahagunissa kuljimme rautatieaseman ohi. Seisoin siinä hetken ja mietin, mitä hittoa minä oikein teen. Kävelen, kun maailma on täynnä erilaisia kulkemista helpottavia kulkuneuvoja. Teki niin mieli hypätä junaan ihan mihin tahansa. Henkäisin syvään ja jatkoin kohti Sahagunin keskustaa.

Sahagunissa alkoi sitten sataa hiukan reilummin. Reitin varrella ei ollut yhtään kahvilaa, joten lähdin seikkailemaan sisemmälle kaupunkiin ja vihdoin löysin kahvilankin ja pääsin sateen suojaan. Kyllä kahvi ja piirakka maistuivat hyvältä. Hetken käveltyäni huomasin unohtaneeni kävelysauvani kahvilaan, joten ei auttanut kuin palata takaisin.


Pyhiinvaelluspatsas alberguen edessä

Matka  tuntui taas loputtoman pitkältä tai olihan se yli kymmenen kilsaa. Tuuli oli kova ja satoi. Onneksi tasaisin välein oli paikkoja mihin pääsi istahtamaan. Jos ei muualle niin tällaisen hienon tolpan päähän.

 Perillä Bercianoksessa päädyin yksityiseen albergue Santa Claraan. Huoneet olivat pienehköt, kylppäri ok ja mukava keittiö/oleskelutila. Kärpäsiä siellä oli vaan aikalailla. Varmaan normi "ongelma" maalaiskylissä. Maksu oli sen verran kun halusi lahjoittaa. Hiukan pihalla olin, kun isäntäväki eikä oikein muut vieraatkaan puhuneet kuin espanjaa. No selvittiin siitäkin.

Lähdin kiertelemään kylälle ja hain hiukan ruokaa kaupasta. Varsinainen kulissikylä, kun mudasta ja heinistä rakennetut talot olivat sananmukaisesti murentuneet. Illalla sain idean opaskirjaa tutkiessani. Seuraavana päivänä jatkaisin Mansilla de Mulasiin ja sieltä hyppäisin bussiin ja matkaisin Leoniin ja siitä ehkä vielä bussilla La Virgen del Caminoon. Saisin niin yhden ylimääräisen päivän Santiago de Compostelassa (tai niin tässä vaiheessa luulin).



Juttelin illalla vielä erään vanhemman ranskalaismiehen kanssa, joka ihmetteli bussi käyttöäni. Tämä ehkä yksi opin paikkani tällä matkalla. Tämä on minun matkani, niin kuin elämänikin. Teen valintani miten haluan sen tehdä, enkä muiden mielipiteiden pitäisi siihen vaikuttaa. Kunhan en tietysti omilla toimillani loukkaa ketään muuta. Haluanko siis edetä hammasta purren vai elämästä nauttien. Päivällä tuulessa ja sateessa patikoidessani tosin mietin, mitä ihmettä täällä teen. Välillä täytyy olla huonoja päiviä, että osaa nauttia hyvistä.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 16 Carrion de los Condes - Terradillos de Templarios

Tänä päivänä ylitin reissun puolivälin. Alkupäivä oli todella raskas. Joskus kilometrit ovat matkallisesti pitkiä ja joskus henkisesti. Tämä matka oli enemmänkin henkisesti raskas järkyttävän pitkine peltoaukeineen. Onneksi taukopaikkoja oli sentään muutamien kilometrien välein. Vedet ja eväät piti kuitenkin kantaa mukanaan, koska alussa oli reilun kuudentoista kilometrin kylätön taival. Ensimmäiset kuusi kilometriä olivat kapeaa asfalttitietä.

 Sitten pääsimme astelemaan historian havinaan. Seuraavat kilometrit olivat alkuperäistä Roomalaista tietä 2000 vuoden takaista Via Aquitanaa. Huikeita nuo Roomalaiset. Tosin tien suoruus oli puuduttavaa.

Matka Caldadilla de la Cuezaan tuntui loputtomalta. Aukealla kävi kova tuuli ja tuntui siltä, etten pääse ikinä perille. Tien vieressä oleva raapustus kuvasi hyvin tunnelmaa. Olisi tehnyt mieli luovuttaa, mutta odotin Caldadilla de la Cuezaa kuin ihmettä.

Jos tiellä ei olisi ollut muita kulkijoita, olisin ehkä uskonut eksyneeni. Sieltä se ihme kylä kuitenkin ilmestyi. Kaiken tasaisuuden keskellä oli laakso, mihin se oli piiloutunut. Pop-up kylä. Poikkesin kahville ja sain sillä päänsärkyni taltutettua. Tästä eteenpäin jatkaisimme tien viertä, mutta maasto olisi ainakin vaihtelevampaa.

Jos oma tie oli vaikea ja kivinen, pohdin kuinka kivistä se näiden maanviljelijöiden elämä on. En ole missään nähnyt näin kivisiä peltoja. Pellot olivat täynnä parin nyrkin kokoista kiveä. Miten niillä mikään kasvaa ja kuinka ihmeessä nuo koneet kestävät näiden maiden muokkausta? 

Loppumatka oli selvästi miellyttävämpää kulkea. Tuuli oli kova, mutta tien viereen oli tehty kiva polku, jota oli suojattu pensailla. Paikoitellen oli kivistä rakenneltu kannustavia sanoja.

Kovan päivän jälkeen päätin jäädä ennen varsinaista kylää olevaan Los Templarios albergueen. Taas kerran loisto valinta. Mukava pieni huone, jossa oma vessa. Jaoin sen brasilialaisen Maria ystäväni ja tanskalaisen pariskunnan kanssa. Pyykitkin sain pesetettyä neljällä eurolla ja ne kuivuivat huippu nopeasti siinä tuulessa. Oli ihana nähdä Mariaa pitkästä aikaa ja kävimme yhdessä illallisella. Ateria oli aika perusmenu tällä kertaa maistelin linssikeittoa, kalaa ranskalaisten kanssa ja jälkkäriksi jäätelöä.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 15 Fromista - Carrion de los Condes

Yö oli levoton. Huoneemme takana oli toinen huone ja porukkaa lappasi pitkin yötä vessassa. Lähdin taas liikkeellee ennen seitsemää. Tänään sain ensi makupalan sendasta, maantien viereen rakennetusta pyhiinvaeltajien "polusta". Kuten totesin jo ylämäistä, että ne ovat helppoja taivaltaa pimeässä, niin sama koski sendaakin. Matka ja pitkät suorat eivät tunnu niin pahoilta, kun et näe pitkälle eteesi.

Tänä päivänä oli tarjolla vaihtoehtoisia reittejä. Senda reitti oli hiukan lyhempi, mutta päädyin kuitenkin "maisema"reittiin, vaikka joku sanoikin, ettei se ole kovin ihmeellinen. Eli Poblacion de Camposin jälkeen valitsin joen varsi reitin. Upeinta sillä matkalla oli varmasti tämä upea tupla auringon nousu. Muuten tie kulki pääosin peltojen keskellä Villoviecoon saakka. Tiellä kulki paljon traktoreita ja heiluttelin maanviljelijöille. Kauhean kotoinen olo.

Villoviecossa oli joen ylitys ja istahdin hetkeksi lepäämään. Toisella puolen jokea olisi ollut kahvila, mutta päätin hiukan keventää omaa reppuani välillä.

 Matka Villoviecosta Virgen del Rioon oli hiukan pienenpää polkua ja lähempänä jokea. Sitä oli kiva taivaltaa ja välillä istahtaa levähtämään joen rantaan.

Villacazar de Sirgaan saavuttaessa tien vieressä oli mukava levähdyspaikka. Hengähdin siinä hetkisen tylsän tieosuuden jälkeen.

Jatkoin sitten matkaa keskustaan ja kävin tutustumassa Santa Maria la Virgen Blancan kirkkoon. Siellä oli mm. tämä mielenkiintoinen "taulu" joka kuvasi Pyhän Jaakon elämää.

Tästä eteenpäin matka jatkui taas sendaa pitkin. Tylsää. Ajatuksenikin olivat jotenkin etukenossa. Ajattelin koko ajan vaan tulevaa, koska olin suunnitellut, että tänään pitäisin prinsessapäivän ja ottaisin yhden hengen huoneen paikallisesta luostarista. Mieleni kiiruhti kovasti eteenpäin, koska pelkäsin että kaikki huoneet olisivat täynnä. Mutta kyllähän se nyt olisi pitänyt tietää, että minulla siellä huone on, koska olin ajatuksissani "tilannut" sen jo etukäteen.

Santa Claran luostari oli heti kylän alussa. Olin siellä jo hyvissä ajoin. Huone maksoi 22 € ja oli vain minun käytössäni. Huoneessa oli jopa oma kylppäri, pyyheet ja petivaatteet. Niin luksusta. Sain myös hyvät neuvot kylän palveluista ja alberguen palvelutkin olivat käytössäni.

Kun olin saanut perusrutiinini tehtyä, lähdin kiertelemään kylälle. Kaunis paikka. Takaisin tullessani poikkesin luostarin lähellä olevassa kaupassa ja ostin kaikenlaisia herkkuja illan syömiseksi. Loppupäivän vietinkin sitten huoneessani nauttien yksinolosta ja herkuista. Ainoa huono puoli oli, että huoneessa oli tosi kylmä, mutta otin makuupussini lisälämmikkeeksi. Albergueissa selvästi läheisyys lämmittää.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 14 Castrojeriz - Fromista

Lähdin aamulla taas liikkeelle ennen seitsemää. Ylämäki kammostani johtuen olen todennut, että isoimmat ylämäet on paras hoitaa pois päiväjärjestyksestä heti aamulla ja mielummin pimeässä. Ne eivät tunnu lainkaan niin pahalta. Niin tein tämänkin nousun kanssa Alto Mostelarekselle. Ylös päästessäni aurinko oli juuri nousemassa. Näkymät laaksoon olivat upeat. Mitään tajunnan räjäyttävää auringonnousua tosin ei tänä aamuna nähty.

Ylhäällä oli tuulista ja jäätävän kylmä. Niinpä olin ihan onnesta soikeana, kun ylös ilmestyi mies myyntipöytineen. Tarjolla oli kahvia, banaania ja patukoita. Kaikkia sai ottaa ja antaa lahjoituksen mielensä mukaan. Voi että se kuuma kahvi oli hyvää siellä kylmässä. Vaikka maultansa se kahvi ehkä vastasi telakan työnjohtotoimiston tajunnan räjäyttävää kahvia. Tajuntaa se ei räjäyttänyt siksi, että olisi hyvää vaan siksi, että oli niin väkevää.

 Matka jatkui ensin tasaisena ja sitten oli todella jyrkkä alamäki. Lepopaikalla huilailin hetken, mutta siinä tuulessa ei ollut kovin kiva olla pitkään paikallaan, joten jatkoin Itero de la Vegaan. Siellä poikkesin matkalla mainostettuun kahvilaan.

Kahvilassa huomasin, että kelloni, josta oli pari päivää sitten rikkunut lasi oli nyt lakannut toimimasta. Tiputin sen matkalla roskikseen ja niin alkoi ajaton aikani. Minä jolla on aina ollut rannekello ranteessa opettelin elelemään ilman kelloa. Toki puhelimessa oli kello, mutta pidin puhelimen pääosin kiinni päivisin. Kelloton elämä oli aika hienoa. En miettinyt koko aikaa, kuinkahan kauan olen tätä matkaa tullut tai mikä aika päivästä on. Kuljin enemmän kroppaani kuunnellen. Kun väsytti pidettiin tauko ja tokihan kylien välit antoivat jonkinlaista osviittaa, missä vaiheessa päivää mentiin.

 Matka Boadilla de Caminoon kulki reippaasti. Keli oli puolipilvinen ja hyvä myötätuuli auttoi etenemistä. Tänä päivänä päässä soi oikein musiikillinen kimara. Alku mentiin reippaasti Jean S:n Terve biisin tahtiin. Kun en nyt sitä löytänyt niin linkitän alkuperäisen YMCA. Sitten iski vissiin koti-ikävä, kun päässä soi Olet maamme armahin Suomen maa. Loppumatka sujui hiukan rauhallisimmissa merkeissä täydellistä päivää ihaillen Perfect day.

 Loppumatka Fromistaan olikin sitten melkein kokonaan kaunista kanavan vartta. Sitä oli mukava taivaltaa. Toki silläkin matkalla tapasi erilaisia eläinystäviä. Fromistassa majottauduin Municipal Albergueen. Se oli ihan kiva perusalbergue. Palvelu oli hiukan totista.

Illalla kiertelin kylällä ja kävin tutustumassa Iglesia de San Martin kirkkoon, joka oli 1100 -luvulta. Kaunis kirkko. Sitten odottelin seitsemään saakka, että sain ruokaa ravintolasta. Moni muukin nälkäinen pyhiinvaeltaja siellä jo jonotti. Ihan extempore iskeydyin viiden hengen seurueeseen, jotka olivat itse asiassa jenkeistä sisarus/kaverusporukka. Ruoka oli loistavaa runsas salaatti ja mustekalaa mustalla riisillä. Seurakin oli hyvää ja heihin törmäsin melkein päivittäin koko loppu matkan ajan.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 13 Hornillos del Camino - Castrojeriz

Aamulla ensimmäiset lähtivät liikkeelle jo puoli kuudelta. Itse vielä huilailin ja odottelin seuraavaa "aaltoa". Liikkeelle pääsin seitsemän jälkeen. Alku oli kevyttä. Toki mukaan mahtui kovempiakin nousuja, vaikka suht tasaisella mesetalla jo olimmekin. Tänä aamuna auringon nousu oli mitä kaunein. Taivaan värit vaihtelivat auringon noustessa.

Tällä alueella näkyi tavallisten ristien sijaan paljon Tau-ristejä. Opaskirjan mukaan se kuvaa suojaa pahaa ja sairautta vastaan. Sen voimaa on käytetty parantamisessa. Tämä risti näkyi myös joidenkin pyhiinvaeltajien kaulassa. Itselle se jostakin syystä myös muodostui merkitykselliseksi ja koin sen parantavan rakkauden symbolina.

San Bolissa oli albergue, mutta muuta siellä ei sitten ollutkaan. Jatkoin matkaa Hontanasiin, joka pitkän odottelun jälkeen tupsahti yllätten eteen. Kun aiemmin kylät olivat usein mäen päällä, täällä ne sijottautuivat välillä myös laaksoihin. Tämä oli kaunis possunhajuinen kylä. Poikkesin kahvilla ja tortillasämpylällä. Jossa taas riitti vatsan täytettä.

Matka jatkui ihanaa mäen reunusta. Kivistä tehdyt aidat olivat kauniita. Päivä oli muutenkin kaunis ja koska päivän kävelymatkakin oli vain kaksikymmentä kilometriä, matka taittui kevyesti.

San Antonion rauniot olivat mykistävät. Siellä oli partainen mies kukin koristellun pyöränsä kanssa, tutkailemassa tai jättämässä viestiä raunion koloihin.

Jos rauniot olivat upeat, niin hetken päästä aukeava näkymä sai vasta henkeni salpautumaan. Edessä aukeava Castrojeriz ja mäen päällä olevat linnan rauniot näyttivät huikaisevilta. Täytyi oikein istahtaa kiviaidalle niitä vähäksi aikaa ihailemaan.

Castrojerizin ympäristö oli rakennuksineen muutenkin upea. Kylän reunalta oli noin 1,5 kilometriä San Estebanin alberguelle, johon minä majotuin. Hyvä perusalbergue, kunhan oli ensin jaksanut kivuta portaat ylös. Talon edessä oli mukava terassi ja kylän aukio palveluineen ihan rakennuksen edessä.

Illalla kävin nautiskelemassa pizzan ja lasin viiniä läheisessä ravintolassa. Sen jälkeen istuskelin terassilla kirjoittamassa päiväkirjaa ja ihailemassa auringonlaskua.