Ulkoilua

Tähän heti alkuun pari luontokuvaa eiliseltä. Oli levittelemässä pyykkejä, kun lahdelta kuului kauhea rääkäisy. Siellä lokki jahtasi haikaraa. Nopea pyrähdys sisään ja kuvaamaan. Ensin kuvittelin haikaran jo kaikessa rauhassa istuskelevän kivellä, mutta mahtavan kokoinen ilmestys olikin merihanhi. Sitten näin kaulushaikaran kiertelemässä. Olen sen muutamana iltana kuullut tuossa puhaltelevan. Taitaa etsiä pesäpaikkaa näiltä nurkilta, mutta lokit ovat erimieltä.

 

 
Tänään lähdin Huhtalasta patikoimaan osaa Preiviiki-Yyteri reitistä. Lähdin ensin patikoimaan Leveäkarin lintutornille. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi, mitä oivallisin patikointi keli. Poikkeilin matkalla lintutorneilla ja sain västäräkeistä vaki kavereita. Leveäkarin lintutonilla join kahvit ja söin evästä ja siitä päätin jatkaa vielä Etelärantaan. Matka tökkäsi polun katoamiseen. Palasin takaisin ja matkalla pari valkohäntäpeuraa ohitti minut pulloharjat pystyssä. Kuvaa niistä en ehtinyt nappaamaan. Pari ruskosuohaukkaakin näin matkan varrella. Takaisin Huhtalaan päästyäni päätin vielä käydä Yyterin lietteiden lintutornilla ja sieltä näkyikin jo uusi rakenteilla oleva lintutorni niin sinnekin sitten piti vielä jatkaa. Kahvittelin taas uudella lintutornilla ja ihailin lietteiden maisemia. Alla oleva kuvakavalkaadi kertokoon matkasta tarkemmin.
 

Minä ja Väpe västäräkki ensimmäisellä lintutornilla.

 

"Jos mä täältä vaan vähän kurkkasen"

 

Onko jollain aivot hukassa?

 

Kurkipariskunta Leveäkarin lintutornin niityllä.

 

Tähän se matka sitten tyssäsi. Tuolla jossain polku varmaan jatkuu.

 

Valkovuokkoja

 

Käpytikka työn touhussa

 

Upeat uusi väylä Yyterin lietteiden uudelle lintutornille.

 

Evästauko

 

Kuvittelin jo bonganneeni jonkun harvinaisen vesilinnun,
mutta naurulokkihan se olikin.

 

Kevään ensi rentukat

 

Siellä se liiteli ylhäisyydessään. Oisko ollut merikotka?

 

Neljän tunnin taivallus piti palkita tietty jätskillä

Energiaa etsimässä

Liekö syynä toista viikkoa jatkunut flunssa vai joku muu, mutta viikon verran on ollut veto aivan pois. Tänä aamuna päätin, että kyllä se jostain täytyy löytää, se kadonnut energia. Pääsiäisenä toki tuli tehtyä pihahommia, mutta vähän väliä huomasin nojailevani harjanvarteen ja katselevani maisemia. Tai istuskelevani ruusupuskan vieressä käymässä oksan kanssa keskustelua onko jo aika leikata pois vai ei. Toki puutarha hommat ovat minulle se yksi energian lähde, vaikka sitten kauniisti kukkivat krookukset tai sinivuokot.

Tänään päätin sitten lähteä hakemaan sitä kadoksissa olevaa energiaa lähimaastosta ja kyllähän sitä ainakin hiukan löytyi tuosta Halssin ja Enäjärven venerannan väliltä. Aurinko paistoi ja ilma oli kuulas. Perhosen lentelivät jo lämpimimmillä paikoilla. Nokkosperhonen suostui kuvattavaksi, mutta Neitoperhonen päätti näyttäytyä, sulkea siipensä ja karata pois.

 

 

Linnuista malliksi suostui vain lokkipariskunta, jotka ensin poseerasivat veneen katolla ja sitten molemmat asettuivat poseeraamaan tolppien nokkaan. Joutsen pörhenteli menemään niin etäällä, etten saanut kunnon kuvaa ja Silkkiuikkuja pyöri rannassa parikin pariskuntaa, mutta piilottelivat kaislikossa. Rentukatkin aloittelevat jo kukintaansa. Ensi viikolla varmaan saa jo ihailla niiden keltaista loistoa. Hetken istuskelin laiturin päässä nautin tuulesta poskella, lintujen laulusta ja veden liplatuksesta. Sieltä se energia lähti tulemaan. Kotiin päästyäni istahdin rappusille vielä lukemaan ja nautiskelemaan auringon paisteesta kissojen kanssa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

 

 

Oman maan anemonet ja mukulaleinikit
 

Elämä opettaa

Elämä tuo eteemme opettajia, mitä kummallisimmilla tavoilla. En suosittele kenenkään kuitenkaan käyttämään tätä tapaa toisia opettaakseen, vaikka minä siitä oivalluksia sainkin, tosin se ei varmaan ollut ainakaan tällä tapaa henkilön tarkoitus. Olen pitämässä toista kertaa Reposaaressa NLP-tilaisuutta ja asiaan liittyen sain eilen nimettömän tekstiviestin, joka aluksi pelotti, mutta kun otin NLP-työkalut käyttööni se aukaisi minulle paljon ajatuksia ja vahvisti sitä minkä takia haluan jatkaa NLP:n parissa.

Vaihdoimme mielipiteitä muutamissa viesteissä, mutta lyhykäisyydessään viestien sisältö liittyi siihen, että NLP/ minun esitykseni on kusetusta, paskanjauhantaa, rahastusta ja manipulointia. Itse en saanut vastauksia kysymyksiin kuinka paljon henkilö tietää NLP:stä ja onko hän käynyt kuuntelemassa, mitä puhun. Mielenkiintoista.

Mitä tästä kaikesta sitten oivalsin. Ensiksi pysymällä keskellä itseään ja sydän avoimena kaikessa rauhassa, pystyt kommununikoimaan ja samalla myös rauhoittamaan toista. Omassa vallassasi on kuinka reagoit ja asennoidut saamaasi viestiin. Ja huomasin vielä senkin, että koska olen täysin puhumani asian takana ja tiedän kokemuksesta kuinka se toimii, minun oli helppo pysyä rauhallisena, koska en allekirjoittanut yhtäkään viesteissä olevista lausumista.

Siitä siirtyen sujuvasti toiseen asiaan eli nuo viesteissä mainitut asia eivät vaan olleet minun kartallani. Eli yksi NLP:n perusoletuksista on, että meillä on kartta ja maasto. Maasto on todellisuus ja meillä jokaisella on oma karttamme kuinka sen todellisuuden näämme. Oma karttamme on meille se totuus, mutta meidän on mahdollista niin halutessamme laajentaa karttaamme. Tämän henkilön tausta, historia, kokemukset yms. ovat mahdollisesti muokanneet hänen karttansa niin, että hän on tuota mieltä.

Todennäköisesti tällä henkilöllä oli myös omalta kartaltaan katsottuna hänelle positiivinen tarkoitus. Mikä se oli, sitä en tiedä. Mahdollisesti ehkä estää minua kusettamasta, rahastamasta ja manipuloimasta ihmisiä, mitä omasta mielestäni en tee. Mutta hän näki ehkä tällaisen uhan, perustuen omiin kokemuksiinsa ja tulkintoihinsa.

Jostain olen aikoinaan lukenut, että kun asettaa itselleen tavoitteita, elämä välillä koettelee haluatko todella jatkaa tätä polkua, oletko valmis jatkamaan. Minulle näitä koettelemuksia on tällä viikolla tullut jo kahdesti toinen epävarmuuden ja vanhan uskomuksen esiin pullahtaessa ja toinen tämän tekstiviestittelyn muodossa. Molemmat vahvistivat sitä, että olen oikealla polulla. Paljon on vielä opittavaa, mutta ilolla jaan näitä oivalluksia ja toivon, että joku muukin mahdollisesti näiden avulla saa omat oivalluksensa.

Elämän runsautta

Suruvaippa paistattelemassa päivää.

Kun ilmoitin vuorotteluvapaastani, eräs ystäväni totesi, että kuinka oikein saat aikasi kulumaan. Takana oleva runsas viikko on minulle taas näyttänyt kuinka paljon ihania, erilaisia, monipuolisia asioita elämään voi kuuluakaan. Voi tätä elämän runsautta iloa, pelkoa, riemua, riehakkuutta, uteliaisuutta, rauhaa, rakkautta ja niin paljon muuta.

Olen runsaan viikon aikana ehtinyt nauttia lähilasten ja läheisten seurasta. Ollut luonnossa ja ihmetellyt sen pieniä ihmeitä. Olen ollut käsityöristeilyllä ystäväni kanssa ja löytänyt siellä sen kaiken läheisyyden ja nuoruudenajan riemun, mitä meillä on aina ollut. Olen ollut sairaalassa. Jännittänyt, pelännyt ja ollut äärettömän kiitollinen, että kaikki menikin paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Olen nauttinut äidin ja tyttären seurasta. Olen nauttinut äitini seurasta. Olen matkannut Turkuun ja nauttinut kohtaamisista, NLP:stä, mielikuvamatkoista ja uusista kokemuksista. Olen juonut shamppanjaa. Olen syönyt maukasta ruokaa. Olen nauttinut piknikkiä pitkospuilla ja järven rannassa. Olen ihmetellyt taloja ja sisäpihoja. Olen nauttinut hetkestä. Olen unelmoinut ja toteuttanut unelmiani. Ja mitä kaikkea muuta. Kuvat kertokoot puolestaan.

Nokikanoja meidän rannassa. Lasten kanssa näitä ihmeteltiin.

 


Utelias orava Kirjurinluodolla



Maisemia matkalla Tukholmasta Turkuun



Hetki shamppanjalle



NLP -viikonlopun yöpymispaikka



Iltakuutamo Aurajoenrannalla

Olen tässä, olen läsnä

Jos laittaisin blogiini kuvia ihmisistä, täältä löytyisi kuva lapsista metsäretkellä, piknikeistä läheisten kesken, hytisevä ystäväni laivan kannella, omakuva merelle päin sekä lauantai-illan polkupyörähurjastelijat. Mutta koska en niitä tänne laita te voitte kuvitella nuo hetket mielessänne, juuri sellaisina kuin haluatte.

Lähimaisemia

Tänä aamuna aurinko paistoi kauniisti ja päätin lähteä tutustumaan lähimaisemiin kameran kanssa. Pihlavanlahti on jo melkein sula ja linnut ovat saapuneet sinne. Lähimetsässäkin käy aikamoinen sirkutus. Maa oli sopivan jäistä, ettei märemmilläkään paikoilla uponnut kovin syvälle. Ja mitä kaikkea sitä näkeekään ja kuuleekaan, kun pitää silmänsä ja korvansa auki ja on läsnä hetkessä.


Pihlavanlahdelle on jo saapunut monenlaista lintua. Meidän rannasta bongasin ainakin telkkiä ja kanadanhanhia. Toki linnun tunnistustaitoni ovat hieman vajavaiset. Joutsenetkin laskeutuivat lahdelle, kun olin metsässä, mutta uiskentelivat Ripapuomin takana niin, etten saanut niitä kameranlinssiin. Tämä kaveri tosin minulle poseerasi oikein mallikkaasti ja joutsenkin teki mallikkaan ohiuinnin, kun kahvittelin jo portaillani ja kameran akku oli lopussa.

Lähimetsässä oli sen päiväinen sirkutus. Kovin montaa lintua en silmiini saanut, mutta äänten konsertti oli sitäkin mahtavampi. Tämä kaveri veteli täysin rinnoin koivunoksalla pitkät luritukset. Olemus oli ainakin sellainen, että olisi voinut laulaa vaikka "Tykkään susta niin että halkeen". Kosiskeli varmaan itselleen puolisoa. Meidän pihassakin oli jo kovasti pesänrakennus puuhat menossa. Varpuspariskunta touhuili pöntöllä sen näköisenä.

 Tikkakin päätti piristää päivääni. Se pyöri hetken aikaa lähipuissa ja parkkeerasi sitten suoraan pääni yläpuolelle. Todennäköisesti ei meinannut löytyä sopivaa puuta naputettavaksi. Yhden katkenneen puun latvasta se sitten minua kuikki, varmaankin ajatellen, että mitäs ihmettä tuo tulla alhaalla touhuilee. Samanlailla minut ympäröi jossain vaiheessa kolme talitiaista. Tulivat ihan muutaman metrin päähän minua ihmettelemään.

Koko reissuni aikana en käynyt yli puolen kilometrin päässä kotoa. Paljon löytyi kuitenkin ihmeteltävää. Kuinka kauniita esimerkiksi käävät voivat olla. Niiden samettinen pinta suorastaan hehkuu. Lähimetsästä löysin myös useamman talon kivijalat ja kellarit. Yhdet kivet olivat niin, että voisin kuvitella, että siinä on ollut venelaituri silloin joskus, kun vesi oli paljon korkeammalla. Tosin hiukan sivummalla oli sitten kellari, joka olisi ollut ihan vesirajassa. Toki voivathan ne olla ihan eri aikakausilta.

Omenapuu ja pensaita vanhan kivijalan lähettyvillä

Yhden kellarin sisäänkäynti



Minne nämä portaat ovatkaan vieneet?


Kierrettyä lenkkini keitin aamupäivä kaffeet ja istuin portaille ihmettelemään maailmaa kissojen kanssa. Aurinko lämmitti, varpuset kisailivat pihlajassa ja Pihlavanlahti hehkui sinisenä. Kaiken kruunasi varma kevään merkki. Meidän kulmakunnan kolli oli taas saapunut Halssiin ja päästi muutamat oikein komeat kevätmouraisut. Näkösälle se ei tullut. Kaipa kuuli ääneni ja päätti olla aloittamatta meidän jokakeväistä taistoa. Sillä kun ei ole kovin lämpöiset välit meidän kissojen kanssa. Toisaalta se pitää meidän rappuja ominaan, joten useita kertoja olen sitä siitä rappusilta häätänyt, kun en noita omia kissoja halua paikkailla yhteenottojen jäljiltä.

Näitä nautinnollisia pikkuretkiä mahtuu tähän vuoteen varmaan vielä paljon.

Elämän pieniä ja suuria iloja

Pyhärannan kirkko

Kun selviydyin viime viikonlopun flowsta, päädyin viettämään ihanan rauhaisaa ja tasapainoista viikkoa. Siihen sisältyi paljon hienoja tapaamisia ja viikonlopun oivallusten vahvistumista. Alkuviikosta vierailin tätini luona Pyhärannassa. Oli ihana kuulla taas tarinoita vanhoilta ajoilta ja nauttia hänen elämänilostaan. Äitini joka oli mukana piristyi silminnähden ja häneltä tuli taas niitä tuttuja nasevia huomioita. Siskoni kanssa ehdimme tehdä myös tutustumisretken Pyhärantaan ja samalla poimimme muutaman geokätkön. Ihana pieni kylähän se on.

Viikon aikana oli tietysti perusharrastukset mukana ohjelmassa. Kävin myös kampaajallani ja sain uudistetun pään. Kampaajalla käynnitkin piristävät joka kerta. Etenkin kun hänelle voi antaa täysin vapaat kädet, koska hän tietää melkein paremmin kuin minä mitä päähäni sopii.



Rieskarullat ilmakuivatulla kinkulla ja avokadolla

Lohirullia

Perjantaina kutsuin tyttöjä kyläilemään. Pitkästä aikaa pääsin näpertelemään erilaisia pikkuherkkuja ja jälkkäriksi oli tuorekakkua. Tajusin kuinka suuri rikkaus onkaan, kun ystäväpiiri on laaja. Siihen kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä, eri yhteyksistä ja ystävyys on kestänyt erilaisia aikoja. Tällä kertaa ikähaarukka oli 2 kuukaudesta ylöspäin. Tarjolla oli erilaisia tapaksia ja illan päätteeksi meistä iso osa suuntasi vielä kuuntelemaan Kingpinin keikkaa Kulttuurikulmaan. Musiikkikin toi taas iloa ja potkua elämään.

Lauantaina pääsin vihdoinkin juhlistamaan yhden kummipojistani syntymäpäivää. Auringon paistellessa ajoin kohti Pirkanmaata. Perille päästyäni lähdimmekin heti retkeilemään. Paistoimme makkaraa laavulla ja ihailimme lintuja  lintutorneista. Joutsenia oli jo ainakin sankoin joukoin liikkeellä.

Illalla kävimme vielä tekemässä ystäväni kanssa peltolenkin. Kummipoika lähti mukaan polkupyörällä ja nautti suunnattomasti kuraprunneissa polkemisesta niin kuin lapset yleensä. Ystäväni kanssa ehdimme nauttia niin henkevistä keskusteluista, linnuista kuin upeasta auringonlaskustakin. Maailma tuli parannettua moneen otteeseen. Illalla vielä sitten herkuttelimme ja pelailimme Aliasta porukalla.

Tänään kävimme vielä pienellä kätköily ja lintubongailu retkellä. Ystäväni sai kameransa linssiin paljon uusia tuttavuuksia, minä tämän tutun ja turvallisen tintin, joka ystävineen ympäröi meidän matkallamme. "Hei ketäs te olette, mitäs te täällä meidän metsässä teette?" No juuri teitähän me tulimme katselemaan ja kuuntelemaan. Niin sielu lepää tuolla luonnossa.

 

 

Maailma on rajaton - unelmoi isosti

Tänään oli juuri niin päräyttävä NLP-päivä kuin odotinkin tai oikeastaan vielä enemmän. Minun oli pakko kotiin tullessani tulla suoraan koneelle kirjoittamaan tätä blogia, jotta saisin nämä fiilikset kirjalliseen muotoon. Kun asiat alkavat napsahdella kohdalleen, niin olo on kuin rakastuneella ja sellainen olo minulla on ollut tänään. Minulle ainakin luotiin tänään ilmapiiri, jossa ihmeet ovat mahdollisia ja uskon niihin täysin.

Mitä tänään siis tapahtui? Kaikki alkoi jo eilen tai oikeastaan jo kauan sitten. Se olo kun olet varma, että olet oikealla polulla. Välillä nousee epäilyksen siemen, mutta sitten taas saat vahvistusta ja tunnet olevasi aidosti innostunut. Näin minulla on käynyt NLP:n suhteen. No eilen jo päästessäni juttelemaan niin NLP-kokeiluistani kuin kaikesta muustakin vahvistui tunne, että olen oikealla polulla. Mukaan liittyi pieniä merkkejä, jonkun lausahduksia, valkoinen höyhen Aikaansaava Kati teipissäni, outoja yhteensattumuksia. Voisiko sanoa, että pieniä ihmeitä.

Pisteenä i:n päälle tuli vielä harjoitus asettaa tavoitteet tälle masterille ja lupa unelmoida isosti, koska kaikki on mahdollista. Sieltä ne sitten alkoivat pulpahdella unelmat toisensa perään. Kaikki upeita asioita ja yhtäkkiä huomasin, että ne kaikki linkittyvät jotenkin yhteen ja loppujen lopuksi kiteytyvät yhteen lauseeseen. Siinä se oli tämän hetkinen tavoitteeni "Tuoda itselle ja muille iloa ja valoa." Oho sehän on tuolla jossain muodossa jo tämän blogin esittelyssänikin, mutta nyt se sai myös konkretiaa ympärilleen muiden siihen liitännäisten tavoitteiden muodossa. Olo oli kuin David Eddingsin kirjoissa, kun maailmankaikkeuden etenemisen taitoskohdassa päätös tehdään oikein; kellot soivat, tähdet satavat ja energia tuntuu kaikkialla. No siis eihän näin konkreettisesti tapahtunut, mutta olo oli sellainen. Käsivarressa oli karvat pystyssä ja tippa tuppasi silmään. Kotimatkalla ajatus vielä jatko jalostui ja sai lihaa luidensa ylle. Näillä unelmilla muutetaan nykyistä yritysmaailmaa paremmaksi ja työskentelyllä lasten ja nuorten kanssa muutetaan koko maailma. Isoja unelmia? Juu, mutta kaikkihan on mahdollista.

Rakkaat ihmiset unelmoikaa. Unelmoikaa isosti. Kaikki on mahdollista, kunhan takana on sydän ja hyvä tahto niin itseä kuin toisiakin kohtaan. Jos unelma ei kuulu polkuusi, maailmankaikkeus ohjaa sinut kyllä oikealle polulle. Sisäinen minäsi tietää, mikä on parasta.

Tässä yksi voimabiiseistäni, joka mielestäni sopii teemaan.
Mariska: Rajaton