keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Energiaa etsimässä

Liekö syynä toista viikkoa jatkunut flunssa vai joku muu, mutta viikon verran on ollut veto aivan pois. Tänä aamuna päätin, että kyllä se jostain täytyy löytää, se kadonnut energia. Pääsiäisenä toki tuli tehtyä pihahommia, mutta vähän väliä huomasin nojailevani harjanvarteen ja katselevani maisemia. Tai istuskelevani ruusupuskan vieressä käymässä oksan kanssa keskustelua onko jo aika leikata pois vai ei. Toki puutarha hommat ovat minulle se yksi energian lähde, vaikka sitten kauniisti kukkivat krookukset tai sinivuokot.

Tänään päätin sitten lähteä hakemaan sitä kadoksissa olevaa energiaa lähimaastosta ja kyllähän sitä ainakin hiukan löytyi tuosta Halssin ja Enäjärven venerannan väliltä. Aurinko paistoi ja ilma oli kuulas. Perhosen lentelivät jo lämpimimmillä paikoilla. Nokkosperhonen suostui kuvattavaksi, mutta Neitoperhonen päätti näyttäytyä, sulkea siipensä ja karata pois.
 
 
Linnuista malliksi suostui vain lokkipariskunta, jotka ensin poseerasivat veneen katolla ja sitten molemmat asettuivat poseeraamaan tolppien nokkaan. Joutsen pörhenteli menemään niin etäällä, etten saanut kunnon kuvaa ja Silkkiuikkuja pyöri rannassa parikin pariskuntaa, mutta piilottelivat kaislikossa. Rentukatkin aloittelevat jo kukintaansa. Ensi viikolla varmaan saa jo ihailla niiden keltaista loistoa. Hetken istuskelin laiturin päässä nautin tuulesta poskella, lintujen laulusta ja veden liplatuksesta. Sieltä se energia lähti tulemaan. Kotiin päästyäni istahdin rappusille vielä lukemaan ja nautiskelemaan auringon paisteesta kissojen kanssa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
 
 
Oman maan anemonet ja mukulaleinikit
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti