Viimeisen kahden kuukauden blogit ovat kovasti pyörineet pyhiinvaellukseni tiimoilla. Nyt oli pakko todeta, että muutakin elämää on. Vuorotteluvapaa alkaa olla loppusuoralla. Edessä vielä ihana jouluun valmistautuminen ja joulun aika. Jotenkin olo on ollut hiukan epätodellinen reissusta palaamisen jälkeen ja aloinkin itseni maadoittamisen todellisuuteen töissä käymällä. Juu kyllä ne työt siellä odottavat. Ilolla sinne palailen ja toivon, että olen tämän vuoden aikana oppinut jotain, niin että pystyn työni tekemään ainakin vähemmällä stressaamisella.
Törmäsin Hidasta elämää -sivustolla Minna Immosen Oman elämäni inventaarioon ja mikä olisikaan sopinut paremmin vuorotteluvapaa vuoden loppusuoralle. Missä sitä nyt sitten oikein ollaan ja mitä sitä oikein haluaa? Paljon on monessa asiassa varmaan jo saavutettu, koska voin sanoa olevani perusonnellinen. On kuitenkin vielä asioita, jotka voisivat olla paljon paremmin. Tämän viikon teema fyysinen hyvinvointi toi jo paljon ajatuksia. Vaikka olenkin vuorotteluvapaani aikana liikkunut normaalia enemmän, olen edelleenkin rapakunnossa. Kyllä jaksan kävellä yli 20 kilsaa päivässä, mutta kun pistetään liikkeisiin hiukan enemmän poweria, niin voin todeta kuntoni olevan surkea. Samoin selkäni vihoittelee edelleen, kun en ole antanut sille sen vaatimaa jumppaa. Eli sillä saralla matkaa vielä on.
Tämän alkuviikon havaintoja on ollut, että olen älyttömän hyvä siirtämään lihaskunto ja/tai muun uuden liikunnan aloittamista. Syynkin löysin, kun pöyhin hiukan uskomuksiani. En halua aloittaa, kun minun pitäisi jo heti alkuunsa olla hemmetin hyvä tai ainakin niin hyvä kuin olen joskus muinoin ollut. No tuo uskomus on nyt käsittelyssä ja yritän löytää nöyrää asennetta aloittaa juuri sellaisena kuin olen. Aloittamisen tuskasta ei pääse kuin tekemällä, joten kun olin saanut pätkän verran inventaariotani tehtyä varasin huomiselle joogatunnille ajan, tein Hyvinvointi startin HIIT-treenin ja merkkasin kalenteriin ajan koska menen tsekkaamaan Meri-Porin uimahallin punttisalin. Tästä sitten toistoilla toivottavasti saadaan toimiva rutiini, jota on helppo jatkaa töiden alettuakin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Aamulla heräilin normi kuudelta, mutta makoilin lähemmäs seitsemää ja odottelin että muutkin heräilevät. No elonmerkkiä ei näkynyt niin pakkailin taas otsalampun valossa ja lähdin liikkeelle banaanin voimalla.
No seuraavassa kahdessa kylässä ei sitten ollutkaan aamupalapaikkoja auki. Tosantoksessa sain sentään ihailla tätä kallioon rakennettua Eremita Virgen de la Penaa. Kaunis paikka ihan näin kaukaakin katsottuna.
Espinosa del Caminossa sain sitten vihdoinkin aamiaista ja tapasin tuttuja. Ruotsalainen Helena oli paikalla ja brasilialainen Maria. Marian kanssa päätimmekin jatkaa yhtä matkaa Villafranca Montes de Ocaan saakka. Ehdimme käydä tuolla välillä mielenkiintoiset keskustelut maittemme samankaltaisuuksista ja erilaisuuksista.
Villafrancassa minä hain sitten käsiini bussipysäkin ja jäin odottelemaan puoliltapäivin saapuvaa bussia. Muutama muukin vaeltaja siihen sitten ilmestyi. Olin aika tyytyväinen valintaani. Tiesin että nyt loppumatka kulkeminen omaan vauhtiin olisi realistista, en joutunut kulkemaan Burgosin esikaupunkialueen läpi ja muutama ylämäkikin oli nyt vähemmän kuljettavaksi.
Burgosiin päästyäni suunnistin ensin katedraalille, joka oli hyvä maamerkki ja siitä Casa del Cupo Alberguelle pienen etsinnän jälkeen. Burgosin kaupunki oli suuri ja minun tutkimusretkeni kohdistui pääosin katedraalin ympäristöön. Kävin syömässä pyhiinvaeltaja lounaan (tattirisottoa, pihviä ja melonia) ja sitten suunnistin katedraaliin. Pyhiinvaeltajapassia kannattaa pitää mukana, koska sillä saa hyviä alennuksia museoihin yms. Tännekin pääsi puoleen hintaan, toki tällä kertaa minut tunnistettiin pyhiinvaeltajaksi ilman passia.
Katedraali oli aivan huikaisevan kaunis ja upea sisältä, toki myös ulkoa. Sieltä sai äänitteen, jossa kerrottiin katedraalin eri osista ja ihan perusasioiden kanssakin viivyin katedraalissa pari tuntia. Jos mielenkiintoa olisi riittänyt olisi voinut kuunnella tarkentavia kertomuksia. Loppuvaiheessa alkoi tulla kauneusähky. Liika on liikaa kauniita esineitäkin. Suosittelen kuitenkin käymään täällä, jos Burgosissa käytte. Tämän kaiken jälkeen olin niin naatti etten sitten jaksanut käydä kuin kaupassa ja nautiskella italialaisen jäätelön.
Albergue oli isoudestaan huolimatta todella mukava. Kerrossängyt oli jaettu väliseinillä neljän sängyn blokkeihin, jokaisessa sängyssä oli oma yövalo, kylpytilat olivat järkevät ja oleskelutilat riittävät. Kaikki tarvittava löytyi. Tapasin täällä taas tuttuja, jotka olivat päätyneet saman kaltaiseen bussivaihtoehtoon kuin minäkin. Tämä päivä oli siis melkein lepopäivä vaikka kahden päivän matkan eteninkin.
Aamu oli kuulas ja raikas. Lähdin liikkeelle taas ennen seitsemää aamuhämärissä hiukan levottomasti nukutun yön jälkeen. Laskeuduin Santo Domingoon ja nautiskelin siellä aamupalan. Moni siellä yöpynyt oli tekemässä vasta lähtöä. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka erilaisilla rytmeillä meistä itsekukin oli liikkeellä.
Matka Granoniin olikin sitten kohtuullista nousua. Pysähdyin tekemään hiukan eväsostoksia ja nautin makeista ja isoista viinirypäleistä kylän aukiolla. Seuraani iskeytyi rampa ja turpiinsa saanut kissa. Kaikista vaivoistaan huolimatta hyvin ihmisrakas ja selvästi jonkun oma, koska kaulassa oli panta. Hänen kanssaan siinä sitten istuskeltiin ja ihmeteltiin kylän elämää. Päivän biisiksi oli päähäni noussut jo aiemmin kävellessä Elämä on kaunis. Ja niin hyvin tämänkin ihanan kappaleen sanat sopivat tähän matkaan.
Jossain Redecilla del Caminon tienoilla näin talon pihassa tämän ihanan koiran, joka niin mielellään olisi leikkinyt ohikulkijoiden kanssa. Koira toi elävästi mieleeni edesmenneen koiraystäväni Allun. Niin sitä sitten kuljettiin seuraava kylän väli tippa linssissä muistellen nykyisiä ja edesmenneitä eläinystäviä. Omiakin kissoja tuli ikävä, vaikka tietoisesti olin koittanut painaa ajatuksen taka-alalle.
Alkuperäinen ajatukseni oli ollut kulkea tänä päivänä Vilamayor del Rioon, mutta helppokulkuisissa alamäissä iskee sitten kaikki hyvät ideat eli Viloria de la Riojassa pidetyn tauon jälkeen tunsin itseni niin pirteäksi ja vahvaksi, että aloin vahvasti harkita jatkavani Beloradoon saakka.
Loppumatkalla sain vielä vahvistuksen, kun istuskelin tolpan nokassa ja tutkailin opaskirjaa jaksaisinko vai enkö Beloradoon, niin viereeni ajoi auto, josta ojennettiin minulle kylmä vesipullo. Pullossa oli albergue Cuatro Cantonesin mainos. Siinä se oli, viimeinen merkki että koko melkein 29 kilometrin matka Beloradoon jaksetaan.
Perille päästyäni olin niin tyytyväinen. Kaupunki jotenkin oikein henki kaikkea hyvää. Päätin vielä jatkaa pullon kyljessä mainittuun albergueen, joka sekin olin kaikin tavoin toiveideni täyttymys. Intuitioon kannatti luottaa taas. Kun olin saanut perus pesut, pyykit ja päivätirsat hoidettua, lähdin nautiskelemaan kauniista iltapäivästä kylälle. Tapasin vanhoja tuttuja ja amerikkalaisen ystäväni kanssa istuskelin luostarin seinustalla ja juttelimme miten koemme matkan tarkoituksen.
Ehdin myös nautiskelemaan alberguen ihanasta takapihasta ja ilmeisesti tänään oli joku eläin teemapäivä, kun täälläkin oli aitauksessa iso määrä erilaisia pienkotieläimiä kaneista riikinkukkoihin. Uima-allaskin olisi löytynyt, jos olisi uimaan halunnut pulahtaa. Päivällisenkin otin alberguesta ja sain pöytäseurueeseeni kolmikon, joka oli taittanut matkaa keskenään. Meillä oli hauska ja maittava päivällinen. Ehkä olo oli muutenkin rento, koska olin päättänyt, että seuraavana päivänä kävelisin vain reilun 11 kilometriä ja sitten ottaisin bussin Burgosiin.
Ventosasta matka jatkui taas aamuhämärissä. Ilokseni tällä alueella oli myös Caminon kilometripylväitä, joista sai hiukan seurattua matkan kulkua. Toki tällä hetkellä jäljellä oleva matka tuntui vielä aika pitkältä.
Aamulla ilma oli puolipilvinen ja raikas. Aamuinen askel oli taas kevyt hyvin levätyn yön jälkeen. Maisemat olivat alkutaipaleesta kauniita.
Ennen Najeraa muurissa oli kirjoitus Pyhiinvaeltaja kuka kutsuu sinua (Pilgrim who calls you). Teen tähän karkean käännöksen löytämäni englanninkielisen version pohjalta:
Pyhiinvaeltaja kuka kutsuu sinua?
Mikä näkymätön voima tuo sinut tänne?
Ei tähtitaivas
tai mahtavat katedraalit.
Se ei ole loistelias Navarre
tai La Riojan viinit.
Tai Gallegosin meren antimet
Tai Castellanosin pellot.
Pyhiinvaeltaja kuka kutsuu sinua?
Mikä tuntematon voima tuo sinut?
Se ei ole pyhiinvaelluksen ihmiset
tai maanviljelijöiden tavat.
Se ei ole historia tai kulttuuri
tai Calzadan kukko
tai Gaudin palatsi
tai Ponferradan linna.
Näin sen kaiken, kun kuljin ohi
ja se oli ilo nähdä.
Mutta ääni joka kutsui minua
tunsin paljon syvempää rauhaa.
Voima joka työntää minua
voima joka tuo minut
en voi selittää sitä tai itseäni.
Tiesin vain että minun tulee saapua.
Najera oli yllättävä kaupunki punaisine kallioineen. Jotenkin ihan erilainen niin tunnelmaltaa kuin ulkoasultaan kuin aiemmat paikat ja itse asiassa en tämän jälkeenkään törmännyt vastaaviin paikkoihin. Kävin reitin sivussa kahvilla. Onnistuin ilmeisesti ujuttamaan itseni johonkin "business"kahvilaan ja huomasin poikkeavani todella paljon normiasiakkaista. Sitä on pyörinyt niin pyhiinvaeltajien ympäröimänä, että normielämä tuntuu välillä oudolta.
Najeran jälkeen oli tiukka nousu, jonka jälkeen suht tasaista. Jatkoin matkaa Azoforaan, jossa nautiskelin kahvin ja huikean ison suklaa croissantin.
Niin se vaan on, että mihin päätät kulkea, niin voimat riittävät sinne saakka. Olin ajatellut kulkevani Ciruenaan kevyesti (25,5 km). Päivä oli kuitenkin kuuma ja ennen Ciruenaa olevat peltoaukeat tuntuivat loputtoman pitkiltä. Kun aukean jälkeen oli vielä tiukka nousu, olin aivan valmista kamaa. Onneksi matkalla oli piristyksiäkin. Yksi mies antoi ohikulkiessaan Mentoksen ja mäen päälle päästyäni sinne ilmestyi iloinen italialaisseurue, jonka yksi jäsen otti ohimennen itsestään selfien kanssani.
Raskaudestaan huolimatta kiinnitin päivän aikana paljon huomiota yksityiskohtiin ja kamerassa olikin paljon kauniita perhos- ja kukkakuvia.
Kolme maissa saavuin viimeinkin autioiden kaupunginosien jälkeen Ciruenan maalaiskylään ja yllätyksekseni huomasin että sinne oli tullut uusi albergue Victoria, joka täytti kaikki toiveeni. Kävin syömässä paikallisessa baarissa palan tortillaa ja voi että se maistui hyvältä. Takaisin tullessani otin vielä lasin viiniä alberguella, jonka isäntä sitten loppujen lopuksi tarjosi, ja jutustelin australialaisen nuoren miehen kanssa pyhiinvaellusfiiliksistä.
Aamu Logronossa aukeni sumuisena ja kuurosateisena. Matkaa kaupungin ulkopuolelle oli reilu kaksi kilometriä. Lähdin taivaltamaan sitä aamuhämärässä. Jonkin ajan päästä kadotin merkit ja niitä etsiessäni seuraani tuli ruotsalainen Helena, jonka kanssa jatkoimme eteenpäin. Kaupunki osuus oli haastava, kun merkit eivät aina löytyneet kovin helposti. Paikalliset avustivat meitä oikeaan suuntaan ja vihdoinkin pääsimme ulos kaupungista.
Logronon ulkopuolella oli kaunis ulkoilualue, jossa oli pieni järvi. Sumuisella järvellä uiskentelivat niin joutsenet kuin nokikanatkin. Pysähdyimme kahville puistossa olevaan kahvilaan ja tiemme erkanivat siinä.
Ennen Navarettea törmäsin mieheen, jolle lainasin rahaa, mutta joka osottautui myöhemmin kuulemieni tarinoiden mukaan huijariksi. Tästä tarkemmin reissun päällä kirjoittamassani blogissa. Ikävää, että tällaisia henkilöitäkin tuolla reissussa on, mutta pääosin ihmiset olivat ystävällisiä, luotettavia ja avuliaita. Ehkä tuon tarinan opetus oli se, että vaikka kuinka haluaisikin luottaa kaikkien ihmisten hyvyyteen, poikkeuksiakin mukaan mahtuu.
Navarette oli kaunis kylä. Kävin siellä kahvilla ja hain hiukan evästä matkaan.
Matkan varrella oli paljon viinitarhoja, joissa kypsyneet viinirypäletertut hehkuivat kauniina. Maisema oli muuttunut kokonaisuudessaan alkumatkasta. Maasto oli kumpuilevaa ja viinitarhat raidoittivat rinteitä.
Jo edellisenä päivänä olin päättänyt, että hyppäisin pois opaskirjan rytmityksestä ja jäisin Ventosaan. Halusin erottautua ns. pääjoukosta ja nautiskella hiukan pienemmistä paikoista. Matkaa Ventosaan kertyi hiukan vajaa kaksikymmentä kilometriä. Aamun sateisuus vahvisti päätökseni.
Majottauduin Albergue San Saturninoon, joka oli yksi ihanimmista albergueista koko matkalla. Astuin väsyneenä sisään alberguen ovesta. Kauniisti valaistussa ja sisustetussa aulassa soi rauhallinen gregoriaaninen musiikki ja tuoksui suitsuke. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja reppuni kannettiin yläkertaan. Makuu- ja pesutilat olivat hyvät. Keittiö oli toimiva ja siellä oli kaikki tarpeellinen ruuanlaittoon. Takapiha ja oleskelutila olivat todella kauniita ja loivat rauhallista tunnelmaa. Pyykinpesu ja kuivaustilatkin olivat hyvät. Tämä oli täydellinen paikka ladata akkuja. Tapasin siellä taas myös brasilialaisen Marian, jonka kanssa ystävyystyimme.
Aamu pimeässä lähdin taas liikkeelle ennen seitsemää. Yö oli levoton. Alapetin nukkuja pyöri ja paukutteli niin, että nukuin itsekin levottomasti. Alkumatka oli mukavan joutuisaa maastoa. Heti kaupungin valot jätettyäni meinasin tosin saada sydänkohtauksen, kun pimeydestä kuului outo ääni. No ystävällinen aasi se sieltä minulle vain huuteli.
Aamu oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa, jolloin hyttyset häiritsivät. Torres del Rion saavutin kahdessa tunnissa. Join siellä kahvit ja matkalla napostelin loistavaa täytettyä leipää, jonka ostin Los Arcosin ihanasta pienestä ruokakaupasta.
Viana näkyi jo pitkän matkan päästä, mutta tuntui ettei se lähene yhtään. Olin siellä puolen päivän aikaan.
Vianassa istuskelin hetken katedraalin aukiolla. Todella kivan oloinen kaupunki. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Taukokin jäi aika lyhyeksi, kun oli aika kylmä ja sateli hiukan.
Pidin myös pienen tauon vielä Capilla N.S. de Las Nuevan levähdyspaikalla. Kaunis paikka muuten, mutta lähtiessäni huomasin, että puu oli kylvänyt pieniä vihreitä matoja repulleni ja päälleni. Paikalla pyöri myös pikkupoikia, jotka olivat hiukan epäilyttäviä. Tosi pian siihen ilmestyi paikallisia aikuisia, jotka varoittivat minua pitämään tavaroitani tarkasti silmällä. Paikalliset ovat tosi ystävällisiä ja avuliaita. Edellisenä päivänä ehdin kulkea kymmenen metriä väärää tietä, kun minut jo pikaisesti käännytettiin oikealle tielle.
Logronoa lähestyttäessä tie muuttui asfaltiksi ja minä vaihdoin lenkkarit jalkaani. Hetken kuluttua seuraani lyöttäytyi myös saksalainen nainen. Hänen kanssaan olikin sitten mukava kulkea ja jutustella loppumatka. Logronossa majottauduin keskustan Municipal albergueen. Paikka oli ihan kiva ja toimiva. Matkaa päivälle kertyi n. 28,6 kilometriä.
Nyt jo huomasin ettei saapuminen näihin isompiin kaupunkeihin ollut aina niin mukava. Logronon vanha kaupunki tosin oli kaunis niin kuin vanhat kaupungit yleensä. Päivälliselle iskeydyin kanadalais-irtlantilais-jenkki porukan seurueeseen. Löysimme kivan ravintolan, jossa oli paljon paikallisia. Tarjoilija oli aivan hulvaton ja heitti vitsin toisensa perään. Ruoka oli hyvää, mutta edelleenkin minua harmittaa kun otin jälkiruuaksi jäätelöä, joka oli kaupan muovikipossa. Osa tilasi kakkua, joka oli itse tehtyä hyytelö/juustokakku tyylistä ja kuulemma todella hyvää.
Aamulla taas reippaana matkaan ja ensimmäinen pysähdys oli aamuhämärissä Irachessa, jossa on lähde josta saa sekä vettä että viiniä. Toki sitä viiniä nyt piti maistaa juomapullon korkillinen, kun muuta kippoa ei ollut. No lopun päivää vesikin sitten maistui viiniltä. Ihana kuitenkin tämä paikallisten anteliaisuus.
Irachen luostarikin näytti kauniilta aamun sinessä. Irachen jälkeen alkoi kipuaminen kohti Villamayor de Monjardinia ja kuinkas sattuikaan niin päässä soi Over the hills and the far away. Tämä biisi pisti puhtia askeliin ja taisin tanssahdellakin välillä.
Azquetassa pysähdyin hetkeksi lepuuttamaan hartioitani ja jalkojani. Siellä sain heti seurakseni pari kissakaveria.
Villamayorissa pidin pidemmän tauon kolmen tunnin kulkemisen jälkeen. Villamayorista olikin sitten 11 kilsan "tietön "taival kohti Los Arcosia.
Tänään oli ensimmäinen päivä, kun aloin pohtia kuinka paljon oikein jaksan kävellä ja salliiko moraalini bussin käyttöä. Ajatus 30 kilometrin päivämatkoista ei oikein houkuttanut.
Villamayorin ja Los Arcosin välillä ei tosissaan pitänyt olla juuri mitään, joten oli todellinen yllätys kun jossain puolenvälin paikkeilla ilmestyi tällainen pop-up baari. Kyllä mehujää vaan maistui hyvältä siinä lämmössä. Paikalla pauhaava discomusa tosin pisti vähän hymyilyttämään.
Kaikenlaisia vaelluskumppaneita meille sattui matkan varrella, kuten vuohia. Los Arcosissa olin jo yhden aikaan ja söin lounaan. Mietin mitä teen jäänkö vai jatkanko Sansoliin, joka vaikutti tosi pieneltä paikalta. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jäädä ja vastoin intuitiotani seurasin Etelä-Korealaista ryhmää läheiseen Isaac Santiago albergueen. Pitäisi vaan seurata omaa mieltään paikka oli makuutiloiltaan ahdas ja kylpytilatkin aika pienet. Piha tosin oli kaunis.
Iltapalaksi väsäsin Katin pyhiinvaeltaja pastan ja siihen kyytipojaksi San Miguelia. Kyllä maistui hyvältä ja mielikin piristyi. Illalla mietitytti kuinka mahdan jaksaa seuraavan päivän, mutta päätin suosista vaan valmistautua pidempään päivään. Ilmankin oli luvattu viilentyvän. Tänään kilometrejä kertyi 21.
