Kuka olen?

Vaihteeksi vähän erilaista pohdintaa. Tämä on ollut tuloillaan pari päivää. Eilen aamulla ensimmäistä kertaa vuorotteluvapaan aikana iski tyhjyyden/tylsistyneisyyden tunne, jota olenkin odottanut. Sen jälkeen ajatukset ovat muhineet ja tänään se täydentyi ja yritän saada sitä nyt kirjalliseen muotoon. Tässä tarinassa ei välttämättä ole selkeää punaista lankaa, mutta toivottavasti edes ajattelemisen aihetta.

Viikonloppuna nousi mieleeni, miten jännästi sitä kuvittelee mitä itse on ja yllättyy, kun kuulee muiden kommentteja itsestään. Monesti yllättyy positiivisesti. Itse olen tässä lähiaikoina saanut kommentteja lähinnä positiivisuudestani tulevaisuuteen ja iloisuudestani. Itselläni kuitenkin välillä olo on kuin muinoin edellisessä työpaikassa työkaverin sanoessa minulle "Mitä päivänsäde?" ensimmäisenä nousi mieleen vain T-paidan teksti V**un päivänsäde. Eli olo ei ollut niin päivänsäteen kaltainen tai ainakaan sellainen kuin päivänsäteen kuvittelen olevan. Eli kuinka paljon on eroa siinä mitä ihminen heijastaa ulospäin ja mitä tuntee sisällään ja mikä on sitten todellista. Mitä merkitsee mitä muut minusta ajattelevat? Mitä merkitsee mitä itse itsestäni ajattelen?

Hyvänä esimerkkinä voi ottaa vaikka oman jumppaohjaaja identiteettini. En koe itseäni mitenkään kokeneeksi tai hyväksi jumppaohjaajaksi, vaikka olen pian pari vuotta niitä vetänyt. Tunnen itseni koko ajan aloittelijaksi ja siksi hämmästyinkin kun ohjaaja koulutuksessa kouluttaja puhui minusta vanhana konkarina ja kehui demotuntiani, vaikka omasta mielestäni se ei niin häävisti mennyt. Samoin vaikuttaa, että jumppautettavani ovat suht tyytyväisiä tunteihini. Mistä siis johtuu, etten koe itseni jumppaohjaajaksi? Olenko liian kriittinen itselleni ja omaa osaamistani kohtaan? Vai onko se tätä "tyypillistä" suomalaista mää vaan -mentaliteettia.

Sanotaan, että maailma heijastaa sinulle takaisin sitä mitä olet. Esimerkiksi jos joku henkilö ärsyttää se heijastaa jotain piirrettäsi, jota sinun tulee käsitellä. Tänään pohdein tätä, kun yksi minulle tärkeä henkilö, vaikenee toistuvasti asioista, joihin minä haluaisin saada selvyyden. Vaikeneminen taas ajaa minut hulluuden partaalle. Molemmilla varmasti on positiivinen tarkoitus, mutta tarkoitukset eivät nyt vaan jotenkaan kohtaa. NLP:n taustaoletuksissa sanotaan, että viestin merkitys on sen aiheuttamassa reaktiossa, mitä jos reaktiota ei olekaan tai miten minun pitäisi tulkita oma reaktioni. Kai vaikeneminenkin voi olla viesti. Mitä se kertoo minusta? Mitä minun siitä pitäisi oppia? Sitä en ole vielä keksinyt. Päälle iskee vaan ego joka räyhää ja rähisee. Kaipa jossain vaiheessa pääsen egon taakse ja ymmärrän tämänkin asian tarkoituksen.

Tähän kaikkeen kuin pisteeksi i:n päälle lueskelin jo toista kertaa Jorge Bucayn kirjaa Kuuntele tämä tarina. Hänen kirjansa ovat tehneet minuun vaikutuksen ja joka kerta opin jotain uutta. Tällä kertaa törmäsin tarinaan Kuka olet? Se sopi täysin tähän hetkeen. Tarina kertoi miehestä, jota yllättäen hänen tuttavansa eivät tunne. Tässä otteita tarinasta:
"Yksi asia alkoi selvitä: tuntemattomuus vapautti hänet olemasta tietynlainen. Hän saattoi tehdä mitä tahansa, mikään ei muuttaisi muiden reaktioita häneen. Ensimmäistä kertaa moneen päivään hän löysi jotakin mikä rauhoitti häntä: hän oli joutunut tilanteeseen, joka salli hänen toimia miten tahtoi, ihmisten hyväksyntää etsimättä."
"Nyt hän lopulta tiesi olevansa yksin, hän tiesi, että hän oli aina ollut yksin, että hänellä oli vain oma itsensä."
"Hänen oma olemassaolonsa ei ole riippuvainen muista. Hän oli saanut selville, että hänen oli ollut pakko jäädä yksin, jotta hän voisi kohdata oman itsensä..."

Kuka minä sitten olen? Tutkimusmatka omaan itseen jatkuu. Kaipa sitä vaan pitää kohdata oma itsensä, ilman mitään taustaoletuksia. Antaa tilaa sisäiselle äänelle.

Kevät

Tässä kevään hehkutuksessa taitaa mennä tänä vuonna useampi kuukausi. Tänään hain kotiin pari kimppua tulppaaneita ja sain vielä yhden lisäkimpun, kun minulla kävi vieraita. Tulppaanit ovat vaan niin ihania. En malta odottaa, että oman kukkamaani tulppaanit alkavat kukoistamaan. Ne ovat kyllä kipeästi uusimisen tarpeessa. Pari vuotta sitten ne olivat parhaimmillaan ja väriloisto oli mitä upein.



Keväinen kattaus

Tänään paistoi aurinko ja se oli niin upeaa ja lämmittävää, että meinasi henki salpautua. Odotan ensimmäistä auringonpaisteista aamua, että pääsen ulos rappusille nautiskelemaan aamiaisesta. Tänään ulkoileminen jäi luvattoman vähiin, kun kokkailin vierailleni. Smetanalohta, perunamuusia ja salaattia. Yksinkertaista, mutta hyvää. Toivottavasti vieraanikin tykkäsivät.




Kokkaillessani ehdin ihailla syntymäpäivälahjakseni saamaani ikkunaa. Siinä on elämän ohjetta kerrakseen. Noita kaikkia ohjeita pyrin parhaani mukaan noudattamaan.

Ja multaankin ehdin tänään sormeni upottamaan. Jonkin aikaa sitten kirjoittelin mahtavatko pelakuuni lainkaan selviytyä kesään. Tällaisia reppanoita ne vielä ovat. Kesällä nähdään onnistuinko elvyttämään ne. Ensi viikolla taidan jo mennä hiukan pihalle rapsuttelemaan. Ainakin kuivat lehdet pois. Ruusupuskatkin pitäisi leikata. Voi kevään ihanuus.Tervetuloa Neiti Kevät!





Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Neiti Kevät
 

Lähimatkailua

Olen harrastanut geokätköilyä pian neljä vuotta ja se on vienyt minut mitä mielenkiintoisempiin paikkoihin. Moneen paikkaan ei olisi varmasti tullut mentyä muuten. Kätköillessä huomaan kuinka paljon Suomessakin on upeita paikkoja ja rakennuksia ja vielä kun saa hieman tietoa niiden taustasta ja historiasta niin aina mielenkiintoisempaa. Oma kätköilyni on painottunut pääosin kesälle, mutta nyt kun tämän talven kelit ovat näin vähälumiset on tullut kierreltyä kätköjä hiukan enemmän.

Tänään teimme siskoni kanssa reissun Luvialle. Olimme kumpikin siellä käyneet, mutta emme paikkaan sen paremmin tutustuneet. Kesällä tietysti paikka on varmaan vieläkin hienompi, mutta löysimme nytkin kaikkea kivaa.

Laitakarista löytyi kulttuuripolku tai emme varsinaista polkua ihan hahmottaneet, mutta tauluja, jotka olivat polun varrella. Löytyi myös hauskaisia patsaita ja aivan loistavalta vaikuttava uimaranta. Uimassa tosin emme käyneet, vaikka tänään siellä olisi  ollut avantouintiakin tarjolla.

 


Luvian keskustakin oli mielenkiintoinen paikka vanhoine taloineen. Komia kivikirkko seisoi keskellä kylää. Aika vakuuttava ilmestys niinkin pieneen kylään. Kylässä näytti olevan myös hyvä palvelun tarjonta ja poikkesimme kahvilla Kaffe Almassa. Siellä oli tarjolla monenlaisia herkkuja. Itse testasin suolaisen piirakan ja siskoni maistoin porkkanapiirakkaa. Molemmat oikein herkullisia.

Sieltä tulimme sivuteitä pitkin takaisin kaupunkiin ja mitä kaikkea sitä noiden sivuteiden varrelle kätkeytyykään. Enpä pistäisi pahakseni asustella tuollaisessa kivitalossa tai kuljeskelua kivistä tehdyn porttikaaren ali ja kaikki vielä meren rannalla. Sivuteillä kuljeskelu siis kannattaa.

 

 

Kevättä rinnassa

Niin se vaan kevät tuntuu tulevan, vaikka eletään vasta helmikuun loppua. Viime viikolla se alkoi tehdä tuloaan ja tänään se jysähti tuonne rintaan. Aurinko melkein paistoi. Asfaltti oli aivan kuiva ja lämmin tuuli toi kevään tuulahduksen. Talitintti on vetänyt kevätlauluaan jo toista viikkoa ja muutenkin puskissa käy sen päiväinen sirkutus. Kyllä se vaan vetää mielen korkealle ja nostaa hymyn kasvoille.

Viikonloppuna oltiin maalla ja siellä sai vielä nauttia, ehkä viimeisistä lumenrippeistä. Lunta oli sen verran vähän, että metsässäkin oli helppo kävellä. Tosin lumen alle piiloutunut jää aiheutti muutamia reippaita pyllähdyksiä. Näytti siltä, että peuratkin olivat omilla poluillaan joutuneet liukkaan yllättämiksi. Koira oli ihan innoissaan kaikista metsän hajuista ja tällaisetkin jäljet me matkalla löydettiin. Arvaatko, kuka tässä on tallustanut?

Multasormet on alkaneet taas syhyämään. Kukkapenkkiä kävin kurkkimassa ja jotain nököjä sieltä jo pilkisti esiin. Tosin voivat olla jo syksyllä pintaan nousseita, kun oli niin pitkään lämmintä. Pelakuutkin päätin siirtää jo eteiseen kellarista. Saavat nauttia valosta ja muistan ne paremmin kastellakin, kun ovat näkösällä. Tällä hetkellä näyttävät kyllä aika surkeilta, mutta on ne ennenkin henkiin herätetty. Viime vuonna löytyi ainakin tämän värisiä versioita. Tänä vuonna kun on muutenkin enemmän aikaa, niin kasvimaahan ja kukkiinkin ehtii panostamaan.

Kiire viikko

Tänään mietiskelin, että kuinka äkkiä sitä tottuukaan tähän leppoisaan elämän tahtiin. Siihen kun kalenteri on tyhjä ja mihinkään ei ole kiire. Tämä viikko tuntui kiireiseltä, kun joka päivälle oli jotain suunniteltua. Ei se suunniteltu tapahtuma välttämättä vienyt kuin tunnin tai kaksi ja kaikki tapahtumat olivat minulle mieluisia ja tärkeitä. Jonkinlainen kiireen tuntu siitä kuitenkin tuli. Ja huomasin, että esimerkiksi tämä blogin pito siinä vaiheessa unohtui vallan.

No mitä kaikkea ihanaa sitten tällä viikolla ehdin oikein tehdä. Ehdin harrastaa liikuntaa eli normaalit kahvakuula, 50+-jumppa ja sennukarate olivat taas ohjelmassa. Tiistaina pääsin minulle tärkeän NLP:n (Neuro Linquistic Programming) pariin, kun Porissa oli NLP-ilta. Aiheena oli onnellisuus ja elämän tärkeät valinnat ja vetäjänä minun ihana opettajani Marjukka. Sain siskoni myös houkuteltua mukaan. Ilta oli leppoisa ja lämmin henkinen ja pari harjoitustakin tuli tehtyä. Mielenkiintoista nähdä, miten ne vaikuttavat elämän kulkuun. Uusia oivalluksia ainakin sain. NLP:stä saatte varmaan kuulla lisää tässä matkan varrella. Etenkin kun maaliskuussa aloittelen NLP Master -kurssia. Täältä NLP-yhdistyksen sivuilta saa esim. tietoa NLP:stä, jos nyt jo kiinnostaa. NLP-lyhyesti

Torstaina ajeltiin ystäväni kanssa Tampereella nääs ja vietettiin rattoisa päivä, vaikka alkuasetelma ei ihan sellainen ehkä ollutkaan. Totuttuun tapaan aiheutettiin kikattelullamme ja jutuillamme hämminkiä julkisilla paikoilla ja paransimme maailmaa minkä kerkesimme. Jos ei muuta niin oma olo parani. Nautimme myös yhteisestä ruokahetkestä koko hänen perheensä kanssa, pienten kommellusten jälkeen. Kuinka tärkeitä tällaiset yhteiset hetket ovatkaan.

Ystävänpäivä vanttuut

Perjantaina juhlittiin ystävänpäivän lisäksi myös nimiäisiä. Meidän suvun ihana pikkuprinsessa sai nimen. Nämä olivat minulle ihan ihka ensimmäiset nimiäiset ja ihana kokemushan se oli. Juhlasta oli tehty hieno ja lämminhenkinen. Ja jos ei muilla niin lapsilla ainakin oli keskenään ihan hulvattoman hauskaa. Kikattelu ja pienten (ja hiukan isompienkin) jalkojen töminä oli jatkuvaa. Yksi jos toinenkin pieni pää oli aivan hiestä märkä.

Lauantaina pääsin taas nauttimaan liikunnan ilosta Tampereelle Ryhmäliikunnan ohjaaja -kurssin viimeiseen osioon. Alussa demotunnilla meistä tai ainakin minusta vietiin luulot pois tai ainakin mehut. Pohkeet itki tuskasta ja hiki virtasi. Hauskaahan se oli ja uusia kavereitakin löytyi. Oli myös hienoa saada positiivista palautetta omasta näytetunnistaan. Ei sitä ole toista vuotta ihan metsässä oltu jumppatuntien vetämisessä.

Kaffeepöytä

Tänään sitten Kunnon naiset tarjosivat soppaa ja muita herkkuja ravintolapäivän tiimoilla. Väkeä kävi loistavasti ja kaikki meni muutenkin nappiin. Itselläni ainakin oli oikein hauska päivä ja sitten käytiin vielä rentoutumassa Ravintola Rubiinissa ja nauttimassa tämän ravintolan herkuista. Minulla odottaa vielä jääkaapissa yksi herkkuannos. 

Suku

Jotkut sanovat, että suku on paras ja jotkut, että suku on pahin. Itselleni suku ja perheyhteisö on ollut aina läheinen, omalla tavallaan. Jokaisella sukulaisellani on paikka sydämessäni. Tänä viikonloppuna tapasin isän puolen sukua tätini hautajaisissa. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja kaunis. Sukulaiset muistelivat kauniita asioita tädistäni. Pappikin sanoi tilaisuudesta lähtiessään, että teidän sukunne on hyvin yhtenäinen. Sitä me varmaan olemme. Etenkin isän puolen suvun kanssa on pidetty enemmän yhteyttä ja serkkubileitä olemme viettäneet joka toinen vuosi jo kolme kertaa. Muutenkin suvussa on tapana juhlia melkein aina, kun juhlan aihetta on. Sitä kautta opimme tuntemaan toisiamme paremmin. Nyt pikkuserkuksiltakin on tullut jo toiveita, että saisivat osallistua serkkubileisiin ja tutustua toisiinsa ja eiköhän sellainenkin tilaisuus pian järjestetä. Tätä uutta polvekin kun koko ajan tulee lisää samoin kuin pikkuserkusten lapsiakin.


Lapsuuden maisemia

Viime kesänä reissasimme siskoni ja serkkuni sekä heidän miehiensä kanssa pohjoisessa. Matka oli loistava ja nauru hersyi moneen otteeseen. Iltaisin oli kovia skippo-matseja. Nauru ja laulu kuuluu moniin muistoihin suvustani. Tänä vuonna meillä on siskoni kanssa suunnitelmissa lähteä visiteeraamaan sukulaisissa. Katsotaan ulottuuko matkamme jopa ulkomaille saakka. Suku on vahva tukiverkko ja sitä on hyvä pitää yllä. Niin me myös opimme aina jotain toisistamme sekä suvun historiasta ja omasta historiastamme myös.

Taustalla olevassa saunassa on saanut moni suvun jäsenistä saunoa ja jotkut ovat tainneet sielä syntyäkin. Itse muistan kun talvella sinne vietiin prännistä vesi ja kipiteltiin paljain jaloin pirtistä saunaan.

Siskoni kanssa vietimme tämän viikonlopun laatuaikaa yhdessä. Nautimme Jyväskylän ilmapiiristä ja hyvästä ruuasta. Kotiin paluu matkalla teimme vielä shoppailu turneen ideaparkissa. Shoppailu ei ole meidän kummankaan lempipuuhaa, mutta hyvässä seurassa sekin sujuu. Matkalla tuli puitua monet asiat. Tärkeintä on yhdessä olo ja välittäminen. Suku on meillä ollut aina ja pysyy, mutta heihin kannattaa ehkä tutustua paremmin, voit aina oppia jotain uutta.

Liikuntakärpänen

Olen niin toivonut liikuntakärpäsen puremaa, koska olen niitä liikkujia jotka tykkäävät liikkumisesta, mutta se kotikynnys on suurin kynnys liikkumiselle. Nyt kuitenkaan vapaaherrattaren elämää eläessäni en voi väittää etten ehtisi tai jaksaisi, koska liikunnan voin sijoittaa ihan mihin vain haluan. Silti sohva kutsu on monesti houkutteleva.

Tällä viikolla kuitenkin olen saanut liikuttua omalla mittapuullani tosi paljonkin. Muutama lepopäiväkin sinne joukkoon on myöskin mahtunut. Uusia lajejakin on taas tullut valikoimaan. Eilen olin Ryhmäliikunnan ohjaajien peruskurssilla ja se oli ihan mielenkiintoista. Mukana oli jo kokeneita ohjaajiakin ja taatusti suurin osa sellaisia, joilla oli paljon enemmän jumppakokemusta kuin minulla. Minä kun en ole koskaan ollut mikään jumppaaja. Olen taipunut aina paremmin puntin vääntämiseen kuin koreografisiin kuvioihin. No onko se sitten sukuvika, kun on painonnostajien suvusta ja itsekin teininä jonkin aikaa voimannostoa olen harrastanut. Jotenkin helpommin se minulta luontuu ja juuri siksi tuosta kahvakuulailusta taidan niin paljon pitää. Tarpeeksi yksinkertaista minulle.

No takaisin jumppaan. Kurssilla siis harjoiteltiin perusaerobickuvioita ja ihan hauskaahan se oli, vaikka välillä oli ihan pihalla. Mutta näin iän myötä ei sekään enää haittaa, vaikka onkin ihan pihalla. Tänään kävin vielä step aerobic -tunnilla. Elämäni toisella sellaisella. Hiki lensi ja reidet huusi hoosiannaa, mutta hauskaa sekin. Ehkä noista jumpistakin oppii tykkäämään, kun ei ota sitä niin vakavasti.

Jospa tästä siis lähtisi liikunnallisempi elämä käyntiin. Huomenna taas palaudutaan tuttujen ja turvallisten lajien pariin ja sain näistä uusista kokemuksistani taas ideoita mausteiksi omille tunneilleni. Ja tiedä mitä kaikkea ihanaa uutta ensi viikolla tulee kokeiltua. Tänään taidan käydä tekemässä vielä pienen palauttavan kävelylenkin äidin kanssa.

Tässä vielä omasta mielestäni paras tsemppausbiisi treeneihin
Christina Aguilera - Fighter