Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 6 Estella - Los Arcos

 Aamulla taas reippaana matkaan ja ensimmäinen pysähdys oli aamuhämärissä Irachessa, jossa on lähde josta saa sekä vettä että viiniä. Toki sitä viiniä nyt piti maistaa juomapullon korkillinen, kun muuta kippoa ei ollut. No lopun päivää vesikin sitten maistui viiniltä. Ihana kuitenkin tämä paikallisten anteliaisuus.

 Irachen luostarikin näytti kauniilta aamun sinessä. Irachen jälkeen alkoi kipuaminen kohti Villamayor de Monjardinia ja kuinkas sattuikaan niin päässä soi Over the hills and the far away. Tämä biisi pisti puhtia askeliin ja taisin tanssahdellakin välillä.

 Azquetassa pysähdyin hetkeksi lepuuttamaan hartioitani ja jalkojani. Siellä sain heti seurakseni pari kissakaveria.

Villamayorissa pidin pidemmän tauon kolmen tunnin kulkemisen jälkeen. Villamayorista olikin sitten 11 kilsan "tietön "taival kohti Los Arcosia.

 Tänään oli ensimmäinen päivä, kun aloin pohtia kuinka paljon oikein jaksan kävellä ja salliiko moraalini bussin käyttöä. Ajatus 30 kilometrin päivämatkoista ei oikein houkuttanut.

 Villamayorin ja Los Arcosin välillä ei tosissaan pitänyt olla juuri mitään, joten oli todellinen yllätys kun jossain puolenvälin paikkeilla ilmestyi tällainen pop-up baari. Kyllä mehujää vaan maistui hyvältä siinä lämmössä. Paikalla pauhaava discomusa tosin pisti vähän hymyilyttämään.

 Kaikenlaisia vaelluskumppaneita meille sattui matkan varrella, kuten vuohia. Los Arcosissa olin jo yhden aikaan ja söin lounaan. Mietin mitä teen jäänkö vai jatkanko Sansoliin, joka vaikutti tosi pieneltä paikalta. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jäädä ja vastoin intuitiotani seurasin Etelä-Korealaista ryhmää läheiseen Isaac Santiago albergueen. Pitäisi vaan seurata omaa mieltään paikka oli makuutiloiltaan ahdas ja kylpytilatkin aika pienet. Piha tosin oli kaunis.

Iltapalaksi väsäsin Katin pyhiinvaeltaja pastan ja siihen kyytipojaksi San Miguelia. Kyllä maistui hyvältä ja mielikin piristyi. Illalla mietitytti kuinka mahdan jaksaa seuraavan päivän, mutta päätin suosista vaan valmistautua pidempään päivään. Ilmankin oli luvattu viilentyvän. Tänään kilometrejä kertyi 21.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 5 Puenta la Reina - Estella

 Aamu oli taas kaunis. Lähdin liikkeelle varttia vaille seitsemän ja hetken aikaa saikin taas taivaltaa otsalampun valossa. Sieltä se aurinko taas nousi valaisemaan maailmaa ja antoi näytille upeaa väriloistoaan.

 Alkumatka oli suht tasainen, mutta ennen Manerua oli jyrkkä mäki. Manerussa ei ollutkaan kahvilaa, mutta onneksi mukana oli banaani ja patukka. Niillä jaksoi taas jatkaa hetken matkaa.

 Cirauqui oli myös jyrkän mäen päällä. Siellä poikkesin kahvilla ja tapasin englantia puhuvia tuttujani, jotka olivat ympäri maailmaa. He kulkivat yksinäään tai pienissä ryhmissä, mutta yöpyivät samoissa paikoissa. Sain heiltä vinkin mihin he ovat menossa, mutta lahjakkaasti sen unohdin.

 Matkalla törmäsin ranskalaiseen mieheen, joka kyseli motiivejani tehdä pyhiinvaellus ja olenko katolinen. Kun sanoin etten ole, niin hän piti minulle luennon katolisuudesta ja oikeasta pyhiinvaelluksesta. Tämä hämmensi minua niin, että istahdin pienen hautausmaan kupeeseen pohtimaan, mikä on oikein ja onko yhtä oikeaa tapaa tehdä pyhiinvaellus? Onko meistä yksi parempi toista? Oma lopputulemani oli, että kukin kulkee tavallaan.

 Aurinko paistoi ja ilma oli iltapäivällä tosi lämmin. Kunnioitan todella kesällä vaeltajia, koska minulle nämäkin lämmöt olivat välillä tuskaisia. Selkeästi aamulla kulkeminen on kepeää, kun taas iltapäivällä alkaa väsymys iskeä ja taukoja tarvii reippaasti enemmän. Minulle jo pienikin tauko toi piristystä.

Lorcassa pidin vähän pidemmän tauon ja nautiskelin leivästä ja appelsiinimehusta. Yksi ihana asia oli, että melkein joka kahvilasta sai vastapuristettua appelsiinimehua. Se piristi niin mieltä kuin kehoakin. 

 Villatuertasta eteenpäin levähdin jokaisella mahdollisella paikalla. Tuntui ettei Estella ilmaannu lainkaan. Vaikken uskonnollinen olekaan päässäni soi virsi Päivä vain ja hetki kerrallansa tai lähinnä tuo alku. Muita sanoja en muistanut. Mutta niin kuin muutkin sisäisessä jukeboxissani soineet laulut tämä sopi hyvin tilanteeseen.

Estellassa päätin jatkaa kaupungin toiselle laidalle Ayeguin albergueen. Kilometrejä kertyi päivään reilu 23. Loppumatka oli yhtä puurtamista ja välillä meinasi usko perille pääsyyn loppua. No löytyihän se albergue lopulta ja itku meinasi tulla silmään, kun alberguen isäntä vielä kantoi laukkuni sängyn viereen. Paikka oli ihan perussiisti ja oli  luksusta, kun suurin osa peteistä oli perussänkyjä. Toki muutama kerrossänkykin löytyi. Illalla lähdin vielä kävelylle ja kävin hakemassa Lidlstä täydennystä eväisiin. Alberguen kanttiinissa kävin syömässä päivällisen, joka salaatteineen, pihveine ja ranskalaisineen oli aika perussettiä.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 4 Cizur Menor - Puenta la Reina

 Heräsin aamulla kuudelta, mutta tavarat olivat niin sekaisin ja minä yläpetillä, että pimeässä tuhtaamiseen meni aikaa. Söin edellisenä päivänä ostamani leivän ja automaatista kahvin aamupalaksi. Liikkeelle pääsin ennen puoli kahdeksaa. Taivas oli kirkas ja värit upeat jo aamuhämärässä.

Tänä aamuna oli juuri oikea aika ihailla auringon nousua. Taivas oli upean värinen ja satuin vielä juuri sopivaan aikaan peltoaukealle.

 Kaiken kaikkiaan matkallani nautein aamuista eniten. Ehkä olen muutenkin aamuihminen. Aamuisin kuitenkin kaikki tuntui kauniimmalta. Värit, äänet ja hajut olivat selkeämpiä. Niin kuin tämäkin pieni lampi matkan varrella. Kuinka kaunis se olikaan auringon luodessa siihen ensisäteitään ja udun noustessa sen pinnalta. Kuin satumaassa.

 Ei siis ihmekään, että näitä maisemia katsellessa sisäinen jukeboxini päätti valita päähän soimaan Somewhere over the rainbow. Tiedossa oli nousu Alto de Perdonille, joten pidin lepotauon Zariquieguissa.

Matka huipulle otettiin taas pala kerrallaan. Mutta joka lepohetkeen sai energiaa ihailemalla upeita maisemia jotka avautuivat rinteestä. Jopa tuulimyllyt vuorten rinteillä hehkuivat valkoisuuttaan vasten sinistä taivasta. 

Huipulla oli pyhiinvaeltajien muistomerkki ja tietysti paljon ihmisiä. Kuitenkin siellä oli jonkinlainen rauha. Istuin alas ja evästin hiukan. Juttelin miehen kanssa, joka oli tänä vuonna jo toista kertaa täällä. Ei tekemässä koko matkaa, mutta palasen. Sanoi, että hänestä tuntui että edellisellä kerralla oli vain suorittanut alun ja halusi siksi tehdä sen uudelleen yksin. Kuin pisteeksi i:n päälle viisi kotkaa teki vielä näyttävän ohiliidon.

 Siitä alkoikin sitten jyrkkä ja kivinen alamäki kohti Utergaa. Täytyy kyllä sanoa, että yksi asia minkä koin todella tarpeelliseksi tällä reissulla olivat sauvat. Ne helpottivat niin paljon kulkemista niin ylä- kuin alamäissäkin ja ihan tasaisellakin.

 Utergassa nautin sitten espressosta, leivän jämistäni ja tästä ihanasta omenapiirakasta. Paikallisista leivonnaisista löytyy todella herkkuja sekä makeista että suolaisista.

Loppumatka oli yllättävän raskas, vaikka olikin aika tasaista. Liekö syynä ollut kuumuus tai aamupäivän mäen ylityskö vienyt voimat. Kilometrejä päivään kun kertyi vain 19.

 Saavuin Puenta la Reinaan jo kahden maissa. Jäin yöksi Pardes Reparadoresin luostarin albergueen. Paikka oli kaikin puolin mukava ja rauhaisa. Tuttujakin siellä oli brasilialaiset naiset ja italialainen ja yhdysvaltalainen mies jotka olivat jo eka päivältä tuttuja samoin kuin filippiiniläis/italialainen parivaljakko. Nettiinkin pääsin taas ja liikutuin kaikista ihanista kommenteista ja kannustuksista joita olin saanut.

Kävin kaupungilla hiukan kiertelemässä ja hain kaupasta taas valmissalaatin, tomaattia ja oliiveja iltaruuaksi. Banaanit ja pähkinät kuuluivat repun vakiovarustukseen. Ne toimivat niin aamupalana kuin välipalana matkassa. Mukana kulki myös usein purkki tonnikalaa. Kaupunki oli mukava ja ilta sujui rauhallisesti.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 3 Zubiri - Cizur Menor

Aamu alkoi jo sarastaa, kun lähdin liikkeelle Zubirista puoli kahdeksan maissa. Söin alberguessa aamiaisen johon kuului kahvia, pala paahdettua leipää voin ja marmeladin kanssa, tuoremehua ja pala kakkua. Tämän takia useimmiten söin aamiaiseni kahvilassa tai baarissa, missä sai tilattua hiukan tukevamman aamiaisen esim. voileivän tai tortillan (munakkaan). Moni toki jaksoi hyvin matkata suklaacroissant aamiaisillakin.

 Aamu oli aika viileä. Hanskat olisivat olleet tarpeen, mutta ne oli pakattu repun pohjimmaiseksi. Aamut olivat usein jänniä, kun lähdin liikkeelle oli vielä kohtuu lämmin, mutta lämpötila putosi, kun aurinko nousi. Tänäkin aamuna sain nauttia kauniista maisemista. Laitumilla vaeltavista eläimistä ja kylien lähellä kukkojen kiekunasta. Aamuhämärän kukon kiekuna on jäänyt minulle mieleen hyvin voimakkaasti.

Päivän matka kuljettiin paljolti Rio Argan molemmin puolin. Välillä jopa ihan rannalla. Matkalla oli monia muistomerkkejä/ kuvia. Ihmiset olivat jättäneet surunsa tänne. Useinhan pyhiinvaellukselle lähtevällä on joku asia, jota hän sinne lähtee ratkomaan tai jättämään.

 Aamulla kuljin yhtä hyömyä ilman isompia taukoja Zurianiin saakka. Siinä sillan kupeessa oli kiva kahvila, johon pysähdyin kahville. Tuttuja kasvojakin alkoi jo olla ja Buen Camino tervehdys tuli jo automaattisesti, kun näki muita pyhiinvaeltajia. Toki kaikkia vastaantulijoita tuli tervehdittyä.

Zurianin jälkeen oli taas muutamia kivoja nousuja, mutta toki myöskin maisemat olivat sen mukaisia. Pientä polkua pitkin oli kiva kulkea. Matkalla pohdin, kuinka täälläkin osalla ihmisistä tuntui olevan kova kiire. Päämäärä tuntui olevan tärkeämpi kuin matka. Toki tämä oli taas vaan tulkintaani. Itse pysähtelin, katselin, kuuntelin ja haistelin. Yritin tallentaa kaikilla aisteillani matkan kulkua. Esim. auringonnousut olisivat jääneet vallan näkemättä ilman pysähtelyä, koska aurinko nousi salavihkaisesti selän takaa.

 Loppu matkasta tuli vastaan ensimmäinen oikea kaupunki Pamplona. Sekä kaupunkiin tulo että lähtö tuntuivat puuduttavilta, kun oli saanut nauttia kauniista luonnosta. Otin tavoitteeksi saada mahdollisimman monen ihmisen hymyilemään hymyilemällä heille ja tervehtimällä. Pikkukylissä tämä oli normaalia, mutta isossa kaupungissa selvästi ei niinkään ja oli ihana nähdä kun ihmiset ensin hiukan hämmentyivät ja sitten sulivat hymyyn ja tervehtivät.

 Pamplona oli kaunis kaupunki, vaikka kuljinkin sen läpi aika vauhdilla. Kävin katedraalissa ja ostin leipää ja makkaraa, jotka söin aukiolla penkillä istuskellen ja ihmisvilinää ihmetellen. Koko päivän päässäni oli soinut Happy. Tämä on minulle niin hyvää mieltä ja energiaa tuova biisi, että välillä vaikeina hetkinä kaivoin sitä avuksi tuolta muistin syövereistä.

Olin päättänyt, että jatkan matkaani vielä Pamplonasta Cizur Menoriin. Ilma oli aika kuuma ja kokonaismatkaa päivälle tuli yli 26 kilometriä. Viimeiset kilometrit olivat aika raskaita. Perille päästyäni olin tosi väsynyt.

Perillä kipusin kylän "huipulle" saakka ja majottauduin albergue Roncaliin. Paikka oli kiva. Pesin hiukan nyrkkipyykkiä ja kävin kahden brasilialaisnaisen kanssa kaupassa hakemassa syötävää. Pastasalaattia ja leipää ja aamuksikin hiukan evästä. Loppu illan olinkin melko epäsosiaalinen ja vietin omissa oloissani makuusalissa. Ei vaan huvittanut hakeutua ihmisten seuraan. Olinhan muutenkin melko yksinäinen susi tuolla reissussa. Se tuntui jotenkin vaan hyvältä.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 2 Roncesvalles - Zubiri

Roncesvallesissa aamuherätys oli kaikille kello 6:00. Ihana musiikki alkoi soimaan ja alberguen emäntä käveli sänkyjen välissä ja toivotteli ihmisille hyvää huomenta kaikilla osaamillaan kielillä. Kun olin saanut kamat kasaan lähdin liikkeelle otsalampun valossa. Aamun sarastaessa saavuin Burgueteen ja siellä oli jo avoin kahvila, josta sain aamupalaksi reilun kahvin ja kinkulla/juustolla täytetyn croissantin. Voi että se suolainen pala oli hyvää, kun koko edellisen päivän oli elänyt miltei patukoilla.

 Burgueten jälkeen alkoivat taas ylämäen eivätkä ne tuntuneet yhtään sen kivemmiltä kuin edellisenäkään päivänä. Sisäinen jukebox koitti pitää minua pirteänä ja päässä soi Always look on the bright side of life. Toimihan se, vaikka en osannutkaan kuin kertsin. Nyt kun näin koko biisin sanat niin sopivat hyvin tilanteeseen. Sama biisi soi päässäni silloinkin kun yksi päivä tuli vaakasuorassa vettä. No hengissä niistä ylämäistäkin selvittiin, kun vaan muisti pitää oman tahtinsa. Taas ylämäissä porukka painoi ohi ja minä sitten tasaisella ja alamäissä.









Upeita pelargonioita oli melkein joka mummun
ikkunalla.

Viskarretissa pysähdyin henkäisemään ja juomaan cokiksen ennen seuraavaa ylämäkeä. Siellä jäin vielä onnellisesti kahvilan vessan lukkojen taa, mutta aika äkkiä minut sieltä pelastettiin. Matka sai jatkua. Väkeä oli liikkeellä kohtuu paljon. Melkein aina näki jonkun edessä tai takana. Huomasin matkan varrella, että minua ärsytti ihan suunnattomasti ihmisten kovaääninen pulina. Ensimmäisenä päivänä oli paljon rauhallisempi tunnelma. Toki moni saattoi aloittaa vasta Roncesvallesista.

Maisemat olivat edelleenkin upeita ja matkan varrella oli edelleenkin paljon hevosia ja lehmiä. Tosin ei enää juurikaan vapaana, vaan aitauksessa.

Matkan varrella oli asfalttia, polkua, hiekkatietä, kivettyä tietä ja betonista valettua tietä. Kaikkiin niihin jalka matkan varrella tottui, etenkin jos niitä oli sopivassa suhteessa.

 Puusto, kasvisto ja eläimistö oli monimuotoista ja kyllä sieltä löytyi monia Suomessakin kasvavia lajeja. Tässä mäntymetsikössäkin oli miltei kotoisa olo.

Jo matkalla olin miettinyt, että saattaisin nautiskella tänä päivänä vaan 22 kilometrin matkasta ja jäädä Zubiriin. Kun sitten Zubirissa vetäisin kanadalaisen pariskunnan kanssa pyhiinvaeltaja menun (spagettia tomaattikastikkeella, täytettyä paprikaa, jogurttia ja tietysti lasi viiniä) lounaaksi, en edes harkinnut matkan jatkamista. Löysin albergue El palode Avellanon. Todella kiva paikka takapihoineen. Hinta hiukan kallis 15 €, mutta siihen kuului aamiainen. Illallisenkin otin 12 € hintaan. Oli myös herkullinen. Sain nautiskella sen ihanan italialaisen nuoren parin kanssa.

Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 1 Bayonne - St Jean Pied de Port - Roncesvalles

Lähdin aamulla liikkeelle Bayonnesta. Hyppäsin seitsemän jälkeen lähtevään junaan, kun olin ensin saanut itselleni lipun lipputiskiltä. Yritin käyttää lippuautomaatteja, mutta en vaan osannut niin että olisin saanut lipun ulos. Junaraiteista osa oli ilmeisesti vahingoittunnut kivivyöryissä niin loppumatka oli bussilla. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Jännitys kihelmöi vatsanpohjalla. Kuinka tulisin selviämään? Edessä kuitenkin yli 700 kilometriä ja heti aluksi todella iso nousu. Olin jo tämän kesän vaelluksilta oppinut, etteivät nuo nousut kuuluneet vahvuuksiini.

Perillä St Jean Pied de Portissa suunnistin suoraan pyhiinvaeltajatoimistolle. Matkalla poikkesin kaupassa, josta ostin muutaman päärynän. Fiksu jos olisin ollut olisin ostanut hiukan muutakin sapuskan puolta tälle päivälle. Pyhiinvaellustoimistosta sain leiman pyhiinvaelluspassiini ja minut kirjattiin ylös kirjoihin ja kansiin matkaan lähteneeksi. Jostain syystä en saanut simpukkaa, enkä siinä tohkeissani huomannut sitä kysyä. No sen asian korjasin sitten Roncesvallesissa. Ostin simpukan kuoren matkaan sieltä.

Kello oli hiukan vaille yhdeksän, kun lähdin liikkeelle. Ilma oli pilvinen ja hiukan sumuinen, mutta päätin kuitenkin valita Napoleonin reitin, joka kulkee ylhällä vuorilla. Ja se oli rankkaa, etenkin ensimmäinen kymmenen kilometriä oli todella jyrkkää nousua. Mutta samoin kuin elefanttikin syödään, niin pala kerrallaan sen selvitin. Porukka painoi ohi, mutta yritin pitää mielessäni, että tämä on minun matkani ja kuljen sitä juuri niin kuin minulle on hyvä.

 Huntossa pidin kahvitauon ja nautiskelin kahvista ja croissantista. Loppumatka menikin sitten ihan omilla eväillä eli päärynöillä ja proteiini-/energiapatukoilla. Orissonissa olin puolen päivän aikaan ja mietiskelin pitäisikö sittenkin jäädä siihen yöksi niin kuin moni näytti tekevän, mutta siinä hetken parin miehen kanssa juteltuani päätin että enköhän minä loppumatkaan pysty. Pimeä kuitenkin tulisi vasta lähempänä kahdeksaa ja nousukin loivenisi jonkin verran. Matkalla sain ihailla lampaita, lehmiä ja hevosia, jotka vaeltelivat vuorilla vapaana. Sumuisempina hetkinä, kun et nähnyt eteesi kuin parikymmentä metriä, oli todella aavemaista kuulla kellojen kilinää sumun keskeltä tai tajuta että joku seisoi ihan lähelläsi.

Vaikka paikoitellen oli todella sumuista, sain kuitenkin nautiskella maisemistakin kirkkaina hetkinä. Kotkat liitelivät välillä vuorten päällä minua ilahduttaen. Osaan vaan kuvitella millaista täällä on vaellella kirkkaalla säällä. Jaksamiseenkin nuo maisemat varmasti vaikuttivat ja onneksi ensimmäisenä päivänä oli vielä energiaa. Myöhemmin matkalla eräs mies joka kuuli minun kävelleen tämän koko matkan ekana päivänä nimesi minut mestariksi.

 Sumu sakeni loppupäivää kohti. Col de Lepoederissä kävin sisäisen keskustelun jatkanko lyhempää, mutta jyrkkää reittiä vai pidempää, mutta loivempaa ja tietä pitkin kulkevaa reittiä. Tien vierellä olevissä merkeissä suositeltiin pidempää reittiä, jonka sitten valitsinkin. Olin niin väsynyt ja pelkäsin että jyrkkemmällä reitillä telon jalkani heti ensimmäisenä päivänä. Kuvassa Ibanetan kirkko sumun keskellä.

Saavuin Roncesvallesiin noin seitsemän aikaan illalla. Takki oli aika tyhjä, mutta onneksi palvelu Alberguessa oli todella ystävällistä. Varsinainen albergue oli täynnä, mutta minut ohjattiin lisätilana toimivaan Itzandegiaan. Upea vanha kivirakennus, minne oli saatu rakennettua todella toimivat tilat. Pääsin tutustumaan heti todelliseen albergue-elämään, kun yhdessä tilassa oli 110 petipaikkaa. Meitä taisi silti olla vaan joku 50 paikalla. Olin niin väsynyt etten jaksanut edes enää lähteä metsästämään syömispaikkaa. Iltapala kuittaantui patukalla.

Ensimmäinen päivä oli minulle rankka. Kilometrejä kertyi opaskirjan mukaan 25, josta suurin osa oli ylämäkeä. Se vei kyllä kaikki luulot pois, mutta tiesin että kun tästä selvisin selviän mistä vaan tulevasta päivästä. Lihakset tulivat kipeäksi, mutta säästyin rakoilta, niin kuin koko loppumatkankin. Näkyvin vamma oli käsivarteen tullut ruhje, kun se hinkasi reppuun.

Matka Santiago de Compostelaan: Perillä

Siinä se sitten olisi. Saavuin tänään puolen päivän jälkeen Santiago de Compostelaan. Olo on onnellinen, hämmentynyt. Tässäkö se sitten oli. Henkinen matka jatkuu varmaan vielä pitkään. Moni sanoi että toivottavasti saat sen mitä lähdet sinne etsimään. Ehkä sain ehkä en. Eilen saksalainen kaverini teki hyvän huomion kun juttelimme. Ei aina tarvi tietää syytä miksi tekee jotain.

Eilinen oli muutenkin poikkeuksellinen päivää. Pitäähän sitä caminollakin rutiineja rikkoa. Ensinnäkin kävelin melkein koko päivän saksalaisen kaverini kanssa ja iltapäiväkin hengailtiin yhdessä. Kävin myös ensimmäisen ja viimeisen kerran reissun aikana messussa. Se oli ihan mielenkiintoinen ja herkistävä kokemus.

Tänään lähdin ajoissa liikkeelle, kun porukka pakkaili enkä saanut enää nukuttua. Alkumatkan pimeässä eukaleptusmetsässä kulkiessani ehdin pohdiskella fiiliksiäni, jotka olivat aika ristiriitaiset. Toisaalta halusin kiiruhtaa nopeasti ja saada matkan päätökseen. Toisaalta en halunnut suureen kaupunkiin. Aamiaistauon jälkeen tuli uusi shokkihoito kun ympärilleni pölähti bussilastillinen korealaisia turisteja kulkemaan. No se ehkä palautti maanpinnalle. Tätä tämä elämä on. Aina asiat ei mene kuin olettaa.

Santiago oli juuri niin iso ja hälyinen kuin kuvittelinkin. Vanhaan kaupunkiin tullessani ihailin pientä kirkkoa. Eräs nainen käski minut menemään sisälle katsomaan kuinka kaunis se on. Se oli kaunis ja rauhallinen, vain muutama ihminen rukoilemassa. Viivähdin siellä hetkisen ja lausuin kiitokseni hyvin onnistuneesta matkasta. Katedraalin ympärys oli täynnä turisteja ja tietysti joitakin pyhiinvaeltajia ja markkinamiehiä. Istuin siellä hetkisen ja tulin lopputulokseen etten halua mennä katedraaliin sisään. Kävin hakemassa pyhiinvaellus todistukseni ja istuskelin katedraalin rappusilla kuunnellen kaupungilla soivaa musiikkia ja seuraillen ihmisvilinää. Kun meni hermo useaan kertaan vieressä käyviin kerjäläisiin lähdin syömään ja sitten pääsinkin jo hotelliini.

Nyt on matkan pölyt pesty pois ja levätty. Tyhjensin repustani rikki menneet vaatteet ja tavarat ja hain kaupasta hiukan lisävaatetta että tarkenen huomenna palata Suomeen. Kirjottelen tarkempaa kuvallista päiväkohtaista blogia kun pääsen kotiin.