Matka Santiago de Compostelaan: Päivä 1 Bayonne - St Jean Pied de Port - Roncesvalles

Lähdin aamulla liikkeelle Bayonnesta. Hyppäsin seitsemän jälkeen lähtevään junaan, kun olin ensin saanut itselleni lipun lipputiskiltä. Yritin käyttää lippuautomaatteja, mutta en vaan osannut niin että olisin saanut lipun ulos. Junaraiteista osa oli ilmeisesti vahingoittunnut kivivyöryissä niin loppumatka oli bussilla. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit. Jännitys kihelmöi vatsanpohjalla. Kuinka tulisin selviämään? Edessä kuitenkin yli 700 kilometriä ja heti aluksi todella iso nousu. Olin jo tämän kesän vaelluksilta oppinut, etteivät nuo nousut kuuluneet vahvuuksiini.

Perillä St Jean Pied de Portissa suunnistin suoraan pyhiinvaeltajatoimistolle. Matkalla poikkesin kaupassa, josta ostin muutaman päärynän. Fiksu jos olisin ollut olisin ostanut hiukan muutakin sapuskan puolta tälle päivälle. Pyhiinvaellustoimistosta sain leiman pyhiinvaelluspassiini ja minut kirjattiin ylös kirjoihin ja kansiin matkaan lähteneeksi. Jostain syystä en saanut simpukkaa, enkä siinä tohkeissani huomannut sitä kysyä. No sen asian korjasin sitten Roncesvallesissa. Ostin simpukan kuoren matkaan sieltä.

Kello oli hiukan vaille yhdeksän, kun lähdin liikkeelle. Ilma oli pilvinen ja hiukan sumuinen, mutta päätin kuitenkin valita Napoleonin reitin, joka kulkee ylhällä vuorilla. Ja se oli rankkaa, etenkin ensimmäinen kymmenen kilometriä oli todella jyrkkää nousua. Mutta samoin kuin elefanttikin syödään, niin pala kerrallaan sen selvitin. Porukka painoi ohi, mutta yritin pitää mielessäni, että tämä on minun matkani ja kuljen sitä juuri niin kuin minulle on hyvä.

 Huntossa pidin kahvitauon ja nautiskelin kahvista ja croissantista. Loppumatka menikin sitten ihan omilla eväillä eli päärynöillä ja proteiini-/energiapatukoilla. Orissonissa olin puolen päivän aikaan ja mietiskelin pitäisikö sittenkin jäädä siihen yöksi niin kuin moni näytti tekevän, mutta siinä hetken parin miehen kanssa juteltuani päätin että enköhän minä loppumatkaan pysty. Pimeä kuitenkin tulisi vasta lähempänä kahdeksaa ja nousukin loivenisi jonkin verran. Matkalla sain ihailla lampaita, lehmiä ja hevosia, jotka vaeltelivat vuorilla vapaana. Sumuisempina hetkinä, kun et nähnyt eteesi kuin parikymmentä metriä, oli todella aavemaista kuulla kellojen kilinää sumun keskeltä tai tajuta että joku seisoi ihan lähelläsi.

Vaikka paikoitellen oli todella sumuista, sain kuitenkin nautiskella maisemistakin kirkkaina hetkinä. Kotkat liitelivät välillä vuorten päällä minua ilahduttaen. Osaan vaan kuvitella millaista täällä on vaellella kirkkaalla säällä. Jaksamiseenkin nuo maisemat varmasti vaikuttivat ja onneksi ensimmäisenä päivänä oli vielä energiaa. Myöhemmin matkalla eräs mies joka kuuli minun kävelleen tämän koko matkan ekana päivänä nimesi minut mestariksi.

 Sumu sakeni loppupäivää kohti. Col de Lepoederissä kävin sisäisen keskustelun jatkanko lyhempää, mutta jyrkkää reittiä vai pidempää, mutta loivempaa ja tietä pitkin kulkevaa reittiä. Tien vierellä olevissä merkeissä suositeltiin pidempää reittiä, jonka sitten valitsinkin. Olin niin väsynyt ja pelkäsin että jyrkkemmällä reitillä telon jalkani heti ensimmäisenä päivänä. Kuvassa Ibanetan kirkko sumun keskellä.

Saavuin Roncesvallesiin noin seitsemän aikaan illalla. Takki oli aika tyhjä, mutta onneksi palvelu Alberguessa oli todella ystävällistä. Varsinainen albergue oli täynnä, mutta minut ohjattiin lisätilana toimivaan Itzandegiaan. Upea vanha kivirakennus, minne oli saatu rakennettua todella toimivat tilat. Pääsin tutustumaan heti todelliseen albergue-elämään, kun yhdessä tilassa oli 110 petipaikkaa. Meitä taisi silti olla vaan joku 50 paikalla. Olin niin väsynyt etten jaksanut edes enää lähteä metsästämään syömispaikkaa. Iltapala kuittaantui patukalla.

Ensimmäinen päivä oli minulle rankka. Kilometrejä kertyi opaskirjan mukaan 25, josta suurin osa oli ylämäkeä. Se vei kyllä kaikki luulot pois, mutta tiesin että kun tästä selvisin selviän mistä vaan tulevasta päivästä. Lihakset tulivat kipeäksi, mutta säästyin rakoilta, niin kuin koko loppumatkankin. Näkyvin vamma oli käsivarteen tullut ruhje, kun se hinkasi reppuun.