tiistai 17. kesäkuuta 2014

Karhunkierros päivä 2: Savilampi - Merenoja

Aamu Savilammella
 Aamulla heräiltiin kuuden maissa. Minä tosin olin pyörinyt koko yön. Varmaankin hiukan ylikierroksia ekan päivän jälkeen ja telttayöpyminenkin vaati taas totuttelua. Tosin viime vaelluksen jälkeen nyt olivat niin tyyny, makuupussi kuin alustakin ok. Aamupuuron jälkeen kamat kasaan ja kahdeksan aikoihin päästiin jatkamaan kohti Taivalköngästä.




Aamun ensimmäinen kilometripylväs

Matkalla oli joka kilometrin päässä tällaiset kilometripylväät. Minulle ne olivat ainakin kannustava tekijä. Tällaisen pylvään me ohitimme ensimmäiseksi aamulla eli hyvää vauhtia oltiin etenemässä.











Näin sitä vaihdetaan lääniä
 Matkalla siirryttiin myös Sallan kunnasta ja Lapin läänistä Kuusamoon ja Oulun lääniin. Alkumatkasta oli muutamia hien pintaan nostattavia ylämäkiä, mutta maisematkin olivat sen mukaiset, kun päästiin korkealta ihailemaan jokilaaksoja.



Taivalköngäs
Kun saavuimme Taivalkönkäälle, siellä moni teki vasta lähtöä. Meillä näytti olevan suurimman osan porukasta kanssa aikalailla erilainen rytmi ja usein aamusella saimme tutut kiinni, kun he taas illalla ohittivat meidät ja jatkoivat eteenpäin. Taivalkönkäällä haukattiin välipalaa ja vaihdettiin kuulumisia ihmisten kanssa. Siitä jatkoimme matkaa Runsulammelle, missä paistettiin lounasmakkarat.





Neidonkenkä
Matka jatkui Oulangan luontokeskukseen, jossa nautittiin munkkikahvit ja jäätelöt. Vesivarannotkin tankattiin tässä. Savilammella oltiin keitetty juomavettä, kun alkumatkasta ei kovin puhtaan näköisiä puroja ollut. Jo aikaisemmin päivällä nähtiin polun varressa kaunis liila kukka, joka varmistui luontokeskuksen jälkeen olevista tauluista neidonkengäksi. Siinä kasvoi enemmänkin näitä kauniita kukkia.






Kiutaköngäs

Kiutakönkäällä jätettiin rinkat ylös ja lähdettiin ihailemaan könkään kuohuja. Mahtava paikka, josta kuvat eivät tee oikeutta. Kallioilla kukki myös lapinvuokko ja orvokkejakin pilkisteli kivien välissä.

Lapinvuokko


Alkuperäinen suunnitelma oli jäädä Kiutakönkään telttapaikalle yöksi, mutta koska loppureitti oli ollut helppokulkuista ja kellokin oli vasta puoli viisi päätettiin jatkaa Merenojalla ja katsoa olisko se hyvä paikka yöpyä. Merenojalla oltiin ennen kuutta ja tämä rytmi jatkui koko matkan. Kuuden aikaan herättiin, kahdeksan aikaan matkaan, kuuden aikaan leiriytyminen ja yhdeksän maissa nukkumaan.





Nuotio ja itse pilkotut puut
 Merenoja osottautui oikein ihanaksi paikaksi. Lyötiin teltta pystyyn joen rantaan, käytiin pesulla, kun kerrankin oli sen verran vähävirtainen paikka, että uskaltautui polviä myöten veteen. Puutkin tehtiin ihan ite. Onneksi toinen osasi käyttää sahaa ja toinen kirvestä. Niin saatiin nuotiopuut ja viimiset makkarat paistettua. Tästä eteenpäin mentäisiin kuivamuonalla.

Ilma oli edelleenkin kaunis ja aika lämminkin. Mikäs siinä oli rannalla istuskellessa ja luonnon rauhasta nauttiessa.

Leiri

Karhunkierros päivä 1 Hautajärvi - Savilampi

Niin ne pitkälliset haaveet vaan toteutuu. Olen vuosikausia haaveillut Karhunkierroksen vaeltamisesta ja nyt kesäkuun alussa sain toteuttaa haaven siskoni kanssa. Saavutus oli myös, että teimme reissun kahdestaan ilman miehistä apua.

Olimme yötä Rukalla asuntoautossa ja aamulla hyppäsimme Hautajärvelle menevään Karhunkierrosbussiin. Hautajärven luontotalolla joimme kahvit ja yhdeksän aikoihin olimmekin jo valmiit lähtöön. Ei kun viimeiset kuvat, rinkat selkään ja menoksi. Minun rinkkani painoi lähtiessä 20 kiloa ja siskoni 17 kiloa. Aurinko paistoi ja ilma oli sopiva patikointiin. Ensimmäisen päivän etapiksi oli suunniteltu Savilampea ja tämä olikin sitten matkasuunnitelmassamme ainoa etappi joka piti. Tosin lähdimme liikkeelle joustavalla aikataululla. Meillähän ei ollut mihinkään kiire.

Luonnon ihmeitä, mitenhän tämänkin joku on tänne keskelle
metsää saanut.
Alkumatkasta polku kulki metsä- ja suoalueilla. Kulku oli helppoa ja pysähtelimme sopivin väliajoin huilaamaan. Matka ei tapa vaan vauhti oli mottomme. Tuttujakin matkan varrella tuli jo heti. Edellisellä iltana tapaamiemme koiraystävien leirin ohitimme jo heti Hautajärven jälkeen. Maasto oli vaihtelevaa ja muutaman kilometrin päästä lähdimme kulkemaan Savinajoen rantametsissä. Savinajoen laavulla pysähdyimme hiukan evästämään ja jatkoimme matkaa sitten virkistyneinä.

Riippusilta

Suomaisemaa

Puro

Maisemat olivat jo alkutaipaleellakin upeat ja vaihtelevat. Oli metsää, joen vartta, suota ja puroja. Ensimmäinen riippusiltakin päästiin ylittämään. Voi tätä luonnon monimuotoisuutta. Plussana vielä, että hyttysiä oli todella vähän. Soilla kukkivat hillat, suokukat ja raatteet. Jokien varrella rentukat olivat jo lopettelemassa kukintaansa ja niityillä kullervot pääosin vielä nupuilla.

Vaeltaja
Rupakivi












Ensimmäisen päivän taipaleen nähtävyytenä oli Rupakivi, joka on veden ja jään muokkaama raukki. Tällaisia joessa olevia raukkeja on Suomessa vain kaksi. Tässä kohtaa saatiin heittää rinkat selästä ja laskeutua jyrkkiä portaita ihailemaan Rupakiveä. Voi kun oli askel kevyt.


Joenrantaniitty



























Rupakiven jälkeen olikin sitten enää lyhyt pätkä Vasaojan laavulle, jossa paistettiin makkarat ja levättiin hetki. Sekin olisi ollut mukavan oloinen paikka yöpyä, mutta päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa Savilammelle, kun kellokaan ei ollut vielä kovin paljon. Savilammella oltiin kuuden maissa.

Savilammella tavattiin taas tuttuja. Osa jatkoi Taivalkönkäälle, mutta me päätimme ottaa ekan päivän maltillisesti ja pistää leirin pystyyn. Olihan matkaa tällekin päivälle kuitenkin tullut viitisentoista kilometriä. Meidän lisäksemme paikalla yöpyi yksi pariskunta, jotka nukkuivat autiotuvassa.

Teltta saatiin pystyyn ongelmitta ja kaikki muukin sujui suht hyvin. Uni tuli jo yhdeksän aikaan, hyvän iltapalan jälkeen.

Leiri Savilammella

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Rinkan pakkaamisen lyhyt oppimäärä

Viime viikonloppuna rinkka pakattiin vaan yhdeksi yöksi, mutta nyt edessä on hiukan pidempi reissu. Tavaramäärä on silti melko vakio. Tosin tällä kertaa minulle tulee kannettavaksi teltta. Sisko saa sitten trangian kontolleen. Pakkailin äsken rinkkaani ja mietin mitä tarvin, mitä en ja miten pienellä sitä kuvittelisi tulevansa toimeen, mutta sohvalle kertynyt kasa vaikutti ihan järkyttävän isolta. Tässä siis rinkan pakkauksen kolme vaihetta kuvin.


Kaaos
Keräsin sohvalle kaiken tarpeellisen tai no joo matkan varrella huomasin, että kaikkea pientä puuttui. Koko ajatus noiden tavaroiden saamisesta mahtumaan rinkkaan tuntui melkein mahdottomalta. Nuo suloiset koristetyynyni eivät toki ole matkaan lähdössä.















Järjestys


Sitten vaan tavarat kasoihin tarpeen mukaan. Yöpymisvermeet teltta, makuupussi yms.; ruokatarvikkeet trangia polttoaineineen mukaanlukien ja sitten tietysti vaatteet ja hygienia, jonka tarpeen arvioiminen on aina yhtä vaikeaa. Nyt on ensi viikolle luvattu ihan kohtalaista keliä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onneksi tässä vuosien varrella on kertynyt ihan hyvä perusvarustus ja eilen löysin vielä Prismasta fleece väliasun puoleenhintaa. Siinä on hyvä oleilla illalla. Ensiapuvarusteita tietysti myös. Toivotaan ettei niitä tarvita. Puukkoni piilottanut johonkin, joten tällä reissulla sellainen on hankinta listalla. Joka tapauksessa hiukan isompi puukko on tarpeen.




Mahtui ne sittenkin



Kyllä ne sitten kaikki sain tuonne rinkkaan tungettua. Tosin poikkeuksellisen paljon jäi ulkopuolellekin. Pakattuani toki huomasin, että jääkaappikamat täytyy alkumatkasta vielä tunkea johonkin ja takki ja muut ylimääräiset vaatteet täytyy saada ilmojen lämmettyä sujautettua johonkin. Onneksi rinkka tyhjenee joka päivä sapuskoiden osalta. Tarkemman matkakertomuksen saatte sitten reilun viikon päästä.
Nyt nautiskelen hetken hellesäästä uudella aurinkotuolillani ja ihailen päivää paistattelevaa sudenkorentoa ja ensimmäistä kertaa kukkivaa pionia lintujen laulellessa ja pääskysten suhahdellessa ohi. On tämä elämä vaan ihanaa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Joutsijärvi

Joutsijärven retkeilyreitti (kartta) sijaitsee Kullaalla. Reitti kiertää ympäri Joutsijärven ja pituutta sille tulee n. 27 kilometriä. Toki halutessaan reittiä voi pidentää kiertämällä Kustaan savupirtin kautta, joka tuo matkaan lisää reilun neljä kilometriä ja poikkeamalla Hiivaniemessä, josta tulee kaksi lisä kilometriä. Itse olen aiemmin kiertänyt perusreitin parikin kertaa ihan päiväretken, kevyellä repulla. Silloinkin aikaa menee reilu kymmenisen tuntia. Maasto on koko reitillä kohtalaisen vaativaa, joten vaelluskengät ovat aika ehdottomat.

Tällä kertaa olin reissussa siskoni ja siskoni miehen kanssa. Alkuperäinen ajatus oli lähteä kokeilemaan rinkan kantoa pitkästä aikaa (valmistautua Karhunkierrokseen) ja yöpyä matkalla ja samalla kierrellä nuo sivureititkin. Painava taakka kuitenkin hidasti yllättävän paljon matkantekoa ja kun sade ilahdutti meitä useampaan kertaan ja minun jalkani olivat aika lopussa toisena päivänä, päätettiin pysyä perusreitillä ja käydä kiertämässä nuo lisämausteet myöhemmin.

Lähdimme liikkeelle Tammen tilan parkkipaikalta ja kiersimme reitin myötäpäivään. Muuraimet kukkivat jo ja tuoksut olivat huumaavia. Linnut sirkuttelivat puissa ja käkikin kukkui aina silloin tällöin.

Ensimmäinen pysähdys oli Pitkäniemessä. Huilasimme hetken ja evästimme hiukan. Ilma oli pilvinen, mutta muuten ihan mukava. Vaatteita piti hiukan vähentää, kun alkoi pukata hikeä pintaan. Matka jatkui mukavassa säässä ja veneylitykset ennen Tuurunkankaan autiotupaa sujuivat ongelmitta. Pari muutakin kulkijaryhmää tapasimme. Tuurunkankaan jälkeen ei sitten muita ihmisiä näkynytkään.
Tuurunkankaan kohdalla mustat pilvet alkoivat nousta järven takaa ja kun nuotio oli saatu sytytettyä niin alkoi ripsottelemaan vettä.
 Makkarat saatiin kuitenkin paistettua ja syömään mentiin sisätiloihin autiotupaan. Siellä odoteltiin sitten hiukan aikaa sateen taukoamista ja sitten jatkettiin matkaa kohti Sisälmystenlahtea. Maasto oli muutenkin haastavaa, mutta etenkin kummankin puolen Sisälmystenlahtea oli tosi kivikkoisia paikkoja. Sateen jälkeen pitkospuutkin olivat aika liukkaita.

Tuurunkankaan autiotupa


Tie on kivinen


Lempikukkiani suopursuja


Sisälmystenlahden autiotuvan ranta







































Kun pääsimme yhdentoista maissa Sisälmystenlahden autiotuvalle, huilasimme hetken ja päätimme, että jäämmekin siihen yöksi emmekä jatka Kustaan savupirtille. Valoahan olisi vielä riittänyt, mutta tyhjä autiotupa ja patjalliset sängyt houkuttivat. Sitten vaan valkea tulisijaan ja leiriä kasaamaan. Uimaan meistä ei illalla jaksanut kuin yksi. Reitin varrella ei oikein ole kunnon uimapaikkoja. Rannat ovat niin kiviset.




Itsellä yö sujui kieriskellessä. Kai päivän rasitus pyöri vielä lihaksissa ja makuupussikin oli ihan liian kuuma lämmitettyyn autiotupaan yläpetille. No kaipa sitä muutama tunti tuli nukuttuakin. Aamulla reippaana ylös ja aamuvenyttelyjen jälkeen kaffeen keittoon. Aamu oli aika harmaa ja aamupalalla istuskellessa muutama pisarakin putosi jo alas saakka.

Yhdeksän maissa saimme kamat kasaan ja jatkoimme matkaa. Muutamaan otteeseen saimme vettä niskaan, mutta välillä paisteli myös aurinko.
Majavien työmaa

Jylhänjoen ylitys

Vaikka matkan varrella ei nyt ihan solkenaan satanut, niin maa ja varvut olivat märkiä. Kyllä sitä taas kerran sai olla tyytyväinen kunnon varusteista. Vaikka päältä vaatteet olivat märät niin sisältä kuivat. Mitä nyt sitten hiukan hikiset kaikestä rämpimisestä.








Kulhaan pysähdyttiin paistamaan vielä viimiset makkarat ja siskoni pulahti uimaan rannan kivikoista välittämättä. Meillä oli hyvä tuuri taas kerran ja pahin sade kuuro sattui laavulla ollessamme, joten säilyimme siitäkin suht kuivin nahoin. Loppumatka sujuikin aika reippaasti. Rekitaipaleenjärvellä pysähdyimme vielä hetkeksi. Muutama kätkökin matkan varrelta poimittiin. Itsellä paikat alkoivat olla niin kipeät, että loppumatka oli aika ankea. Mielikuvaharjoituksilla sain kuitenkin pidettyä pahimmat vaivat syrjemmällä. Toivottavasti tämä harjoitus nyt kuitenkin helpottaa Karhunkierros urakkaa. Ainakin omassa mielessä selveni, mitä tarvii mukaan ja mitä ei.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Luonnon omia herkkuja

Kirjoittelin aikaisemmin Jaakko Halmetojan luennosta ja villivihanneksista. Jo lapsuudessani olen veljiltäni oppinut näiden luonnon herkkujen syönnin. Keväällä valutettiin mahlaa ja ohi kulkiessa napsittiin niin koivunlehtiä, kuusenkerkkiä kuin voikukkaakin. Äiti paistoi aina keväisin nokkoslättyjä. Kovin aktiivisesti en ole noita luonnon herkkuja käyttänyt. Keväisin olen hiukan nokkosta ruokiini heittänyt ja ohimennen niitä koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä napsinut. Tänä keväänä kuitenkin päätin aktivoitua tässäkin asiassa. Tässä hiukan esimerkkejä tämän päivän kattauksesta.


Aamiaiselle tein munakasta, johon kitkin kukkapenkistä vuohenputkea ja nokkosta. Vuohenputken lehdet sisältävän mm. C-vitamiinia ja rautaa. Rohtona sitä on käytetty perinteisesti kihti-, nivel- ja virtsarakkovaivoihin. Tässä taas wikipediasta lainattua tekstiä nokkosen terveysvaikutuksista "Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.). Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja."

Patikoimassa ollessani napostelin
 Maitohorsmaa, jonka nuoret versot ovat parsan makuisia. Maitohorsman lehdissä on runsaasti valkuaisaineita, c-vitamiinia ja karoteenia. Yrttitarha nettisivuston mukaan "Rohdoksena käytetään maitohorsman kukkia ja lehtiä. Niiden sisältämät parkkiaineet supistavat limakalvoja, puhdistavat haavoja ja tukahduttavat verenvuotoa. Maitohorsmalla on myös tulehduksia estävä vaikutus, ja sitä onkin käytetty kurlausvetenä suun ja nielun tulehduksiin. Kansanlääkinnässä maitohorsmakeitteellä on lisäksi hoidettu vatsatauteja ja suolistokatarria. Maitohorsmalla on kyky lisätä maidontuotantoa, mihin viittaa kasvin ruotsinkielinenkin nimi "mjölkört", maitoyrtti. Maidontuotannon lisääntyminen perustuu kasvin nestettä poistavaan vaikutukseen."
 Kuusenkerkkiä noita vaaleanvihreitä keväisiä herkkupommeja. Partio wikistä löytyi kerkistä seuraavaa "Kuusen kerkät sisältävät runsaasti hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä antioksidantteja. Kerkkistä voi keittää teetä tai puristaa mehua, niitä voi käyttää höyryhengitksessä sekä virkistävänä kylpynä. Rohtojen on tarkoitus auttaa särkyihin, vatsavaivihin ja reumaoireisiin, ja haihtuvat eteeriset öljyt irrottavat limaa ja lievittävät tulehduksia. Kerkkiä käytetään myös kaupallisesti esimerkiksi yskänpastilleissa, mutta liiallinen altistus voi olla terveydelle haitallista. " Tärkeä muistaa, että kuusenkerkät eivät kuulu jokamiehen oikeuksiin vaan niitä saa kerätä vain maanomistajan luvalla.
Koivunlehdet sisältävät flavonoideja. Koivu lisää virtsaneritystä ja stimuloi munuaisten toimintaa. Lisääntyneen virtsanerityksen ansiosta koivunlehtitee vaikuttaa parantavasti munuaisaltaan, munuaisten ja virtsarakon tulehduksiin. Sitä voit käyttää teenä päivittäin puhdistamaan kehoa. Koivunlehteä ei suositella sisäiseen käyttöön diabeetikoille mahdollisen nopean verensokerin alenemisen vuoksi.

Yrttitarha sivuston mukaan vadelman lehdissä on c-vitamiinia 400 mg/100g. Vadelman lehdet sisältävät parkkiaineita, jotka parantavat ripulia supistamalla limakalvoja. Lisäksi vadelma vaikuttaa hiostavasti ja lievästi virtsaneritystä lisäävästi. Vadelmaa on pidetty odottavien äitien yrttinä, jonka lehtiä pitäisi käyttää säännöllisesti odotusaikana.




Mielenkiintoisia nämä luonnon antimet. Koko ajan näistä oppii lisää ja vielä ehtii keräämään ja kuivaamaan kevään kasvustoa.

Luonnon ihmeitä: Herrainpäivien luontopolku ja Yyterin lietteet

Yöllä kuuntelin tyytyväisenä sateen ja ukkosen ääniä. Pitkästä aikaa sadepäivä ja voisin hyvällä omalla tunnolla viettää aikaa sisällä kotihommia tehden ja saisin ehkä opiskeluhommiakin etenemään. Mitä vielä aamulla aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja luonto tuoksui taivaalliselta sateen jälkeen. Eihän siinä muuta voinut kuin muuttaa suunnitelmia ja suunnata kohti luontoseikkailuja.

Päätin lähteä kiertämään Herrainpäivien luontopolun. Se on mukava lyhyt luontopolku, jota on kiva kiertää lastenkin kanssa. Maisemat ovat hyvin vaihtelevia on lehtipuita, havumetsikköä ja ihanat rantakivikot, jotka taitavat olla niin minun kuin lastenkin suosikkeja. Luonto tuoksui huumaavalle yön sateen jälkeen. Ilma oli lämmin ja hyvin tarkeni shortseissa ja uudessan hankinnassani merinovillaisessa urheilupaidassa.


 Heti alkuun minut toivotti tervetulleeksi peippo raikuvalla laulullaan. Olin ihan vieressä, mutta se ei serenaadeja häirinnyt. Eilen olin jo kotona päässyt nauttimaan satakielen monimuotoisesta laulannasta ja tänään se jatkui, kun Herrainpäivien satakielet aukaisivat ääntään. Paljon muitakin ihania liverryksiä kuului, mutta minä olen aika huono vielä lintuja äänen perusteella tunnistamaan. Luontoportin lintuosio onkin tänä keväänä ollut kovassa käytössä.
Tämän linnun elo loppui parempiin suihin.

Mansikoita odotettavissa :-)

Herrainpäivien rantakivikoissa on kiva kikkailla ja istuskella. Tällä kertaa nautiskelin niistä ensin, mutta sitten niemen päässä kivikoille suunnatessani kohtasin käärmeen, jonka jälkeen varovaisuus kasvoi. Onneksi jo lähtiessäni jostain takaraivooni oli iskostunut ajatus, että täällä voi olla käärmeitä. En huomaa aina varoa käärmeitä, koska en elämässäni ole niitä kovin montaa kertaa nähnyt. Tällä kertaa törmäsin kahteen yksilöön. En tiedä olivatko kyitä vai rantakäärmeitä. Aika tummilta näyttivät ja pakoreaktio oli kumpaankin suuntaan niin nopea, ettei siinä paljon ehditty ihmettelemään.

 Muuten luonto ja reitti olivat aivan ihanat. Hyttysiä oli vielä aika vähän. Hämähäkin verkkoja sitten sitäkin enemmän. Ei ollut kukaan tainnut tätä polkua taapertaa vähään aikaan. Koska reissu jäi aika lyhyeksi päätin vielä jatkaa seikkailuani Yyterin lietteille.
 Yyterin lietteille mennessäni minut toivotti tervetulleeksi kolmen joutsenen ryhmä upealla ohi lennollaan. Muutenkin lintujen sirkutus oli aivan mahtavaa. Täällä oli myös aivan oma tuoksumaailmansa. Käenkin kuulin kukkuvan lähellä kääntöpaikkaani hakkuuaukealla.







Yyterin lietteet. Oikeassa yläkulmassa näkyy uusi lintutorni.
Yyterin lietteet on suosittu lintujen bongauspaikka. Nytkin parkkipaikalla oli viitisen autoa ja lietteiden reunassa näkyi ihmisiä pitkien putkiensa kanssa. Minulla ei ollut mukana edes kiikaria, mutta nautiskelin sitäkin enemmän äänistä ja tuoksuista. Syy käyntiini oli tällä kertaa, että lähdin tarkistamaan onko pitkospuita jo jatkettu uudelta lintutornilta eteenpäin, mutta homma näytti olevan vielä kesken, kun tie oli tukittu.

Tämä tie taitaa päätyä umpikujaan

 Ihan turha ei tuokaan matka silti ollut. Sudenkorentoja liiteli jo ympäriinsä ja nämä pienemmät vihreät sudenkorennon oloiset liitäjät tuntuivat viihtyvän yhdessä. Sammakotkin kurnuttivat kaislikossa ja pieniä kaloja näkyi matalassa vedessä.

 Jatkoin matkaa vielä Yyterin lietteiltä Yyteriin päin ja pääsin tuoksuttelemaan kieloa ensi kertaa tänä vuonna. Muitakin mielenkiintoisia kasveja ja öttömökiäisiä näkyi matkalla. Huomasin myös lintujen mielenkiintoisia tapoja. Alla lisää kuvia. Menkää ihmiset luontoon ja nauttikaa keväästä.
Koppis matkalla jonnekin

Kukahan täällä asuu?

Rastas patikoimassa pitkospuilla. Näin useampia
yksilöitä piipertämässä pitkin pitkospuita.