Elämäni eläimet

Elämässäni lemmikeillä on ollut iso osuus. Ensimmäiset muistoni ovat Mustista ja Kallesta. Mustavalkoisia sekarotuisia kumpikin. Musti koira ja Kalle kissa. Isän halusta Mustin jälkeen meillä olis suomen ajokoirien katras tai sekarotuisiahan ne loput olivat. Nekin minulle rakkaita, mutta Mustilla oli aina paikka sydämmessäni. Kallen kun aika jätti hain naapurista Hermannin ja sen jälkeen tuli Misu kaverini luota. Misu meille tekikin ison määrän jälkeläisiä ja meidän Veera hyvin paljon emäänsä muistuttaakin.


Kun muutin omilleni otin kotoa mukaani kissanpennun, josta Porilaisen ravintolan mukaisesti tuli Moritz. Se eli kanssani viisitoista vuotta, myötä- ja vastamäet. Moritz oli hyvin tottunut matkustelemaan, kun kuljimme Helsingin ja Lavian väliä bussilla. Tempperamentiltaan se oli hyvinkin äkkipikainen, mutta muuten aivan ihana. Muistan kun joskus itkin jotain, niin varovasti pehmeä tassu pyyhi kyynelen poskeltani. Kun muutin Poriin vuonna 2000 Moritz sai kaverikseen Veeran. Alla oleva kuva on viimeisiä Moritzista. Siinä Veera taitaa huolestuneena tarkkailla velipojan kuntoa.

 

Päätin, että jatkan elämää yhden kissan kanssa, mutta ei siinä vaadittu kuin yksi kuva harmaasta kissanpennusta ja sydämeni oli myyty. Niin tuli Hiiru perheeseen.

 

Veera on meidän perheen neiti. Varovainen ja herkkä, vaikka pitää kyllä kovaakin jöötä naapurin kissoille. Vuosien mittaa Veera on löytänyt itsestään sosiaalisenkin puolen, eikä enää pakene lapsia sängyn alle niin kuin ennen. Naapuriinkin Veera saattaa vaivihkaa livahtaa, kun tietää saavansa rapsutuksia ja kinkkua.

 

 

Hiiru on meidän perheen hellyydenkipeä riiviö. Jo heti pentuna sen joutui laittamaan parvekkeelle meno kieltoon, kun matka oli heti naapurin parvekkeelle. Äskenkin se taas jo roikkui oven karmissa. Ilmeisesti en ole antanut tarpeeksi huomiota. Leikkiinkin lähdetään heti, kun saadaan kaveri ja väliin kuljetellaan leluja ihan yksikseenkin ympäri taloa. Hiirun erikoisuutena on, että se tykkää kannella tavaroita esim. leipäpussinsulkijoita ruokakippoon.

Tässä sitten muita eläinystäviäni. Vieressä kuva Elviksestä, josta saa aina halutessaan lenkki- ja halikaverin. Alla olevassa kuvassa on Vellu, Veeran veli. Ja alimmassa kuvassa velmuilevat Leo ja Tikru, kissaystäväni pääkaupunkiseudulle. Näiden kuvattujen lisäksi minulla on monia rapsutettavia ystäviä niin lähellä kuin kaukanakin.