perjantai 24. tammikuuta 2014

500 g kasviksia päivässä

Ruokaremontti on monella varmaan aina näin vuoden alussa mielessä. Minulla se on ollut projektina jo pitkään ja nyt sain taas otettua joulun ajan rentoilusta niska-persotteen. Proteiinipitoisiin aamiaisiin olen panostanut vuoden alusta lähtien. Lähinnä ne ovat olleet rahkapohjaisia smoothieita tai munakkaita. Muutenkin olen pyrinnyt vähentämään hiilareiden määrää, etenkin viljoista tulevaa.


Kasviksiahan pitäisi syödä se noin 500 g päivässä. Olen siihenkin kohtuu hyvin pystynyt, mutta eilen tein ostoksen, jonka avulla toivottavasti pääsen reippaasti vielä tuon 500 g yli. Ostin mehupuristimen. Olin miettinut sitä jo pitkään, mutta kun siskoni vielä osti samanlaisen vempeleen ja maistatti minulla mehuja niin olin täysin myyty. Etenkin punajuurimehu oli makuuni ja vielä kun jostain luin, että se laskee verenpainetta, niin aina parempi.

 



Tässä sitten oli eilisen kauppareissun valikoimaa, mistä kaikesta niitä mehuja voi tehdä. Näistä siis lähtevät ensimmäiset kokeilut. Kulhossa on verigreippejä, appelsiinia, omenaa, porkkanaa, punajuurta, varsiselleriä ja inkivääriä. Koneen mukana tuli hyviä reseptejä ja netistä löytyy taatusti lisää. Kun lähtee kokeilemaan erilaisia kauden kasviksia, niin eiköhän niistä aika herkkumehuja saada.

 Tässä ensimmäisen kokeilukerran satoa. Ensimmäinen lasillinen tuli verigreipistä ja appelsiinista. Toiseen puristin punajuurta ja inkivääriä ja kolmannessa lasillisessa on porkkanaa ja selleriä. Opin, että jos haluaa puristaa porkkanamehun erikseen, se kannattaa tehdä ennen punajuurimehun puristamista, muuten väri on kuvassa näkyvä, ei niin porkkanainen. Inkivääriä laitoin noin sentin palan ja sitä olisi saanut punajuuren joukossa olla enemmän. Ekassa kipossa on puristuksesta jääneet möhnät, jotka tietysti aion myös hyödyntää. Sitrushedelmien ja osa punajuuren jämistä meni aamusmoothieen, joka näkyy alla. Loput ajattelin hyödyntää munakkaassa tai keitoissa.

 
Illan herkuiksi ajattelin vielä pyöräyttää susheja. Olen niitä jo pitkään tässä himoinnut. Ne eivät nyt kauheasti sisällä kasviksia, mutta eikös merilevä, kala ja avokado kaikki ole aika terveellisiä. Niin ja onhan se avokadokin kasvis.

5 kommenttia:

  1. Hyvä Kati!!

    Sushit yeee! Riisi no jaa se menettelee,kuuluu kuitenkin susheihin.
    Merileväkin on kasvis, Puristuksen jämien käyttö hyvä, paljon kuituja.

    VastaaPoista
  2. Ainakin kuvat on ruokahalua herättävän näköisiä ja mukavan värikkäitä :) Mihin aiot möhnät käyttää, leivontaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothieihin, munakkaisiin nyt ekat ideat. Sit varmaan joihinkin kasvislaatikoihin ja keittoihin. Leivontaan käyvät myös esim. leipään, mutta kun koitan vähentää tuota viljan käyttöä niin ei tule leivottua paljon. Paitsi voisihan sitä tietty muille leipoa ja itselle tehdä gluteenittomia kokeiluja.

      Poista
    2. Mä olen ihan hurahtanut hummukseen, tein sitä just uuden satsin. Sitä ja kasvissuikaleita iltapalaksi, välipalaksi ja ihan vaan napostelun tarpeeseen. Pirkan kikhernetölkin kyljessä on hyvä ohje. Tupla valkosipulit ja sitruunat vaan niin hyvää tulee.

      Poista
    3. Itsekin pitäisi hummusta tehdä. Aineksetkin taitaa tuolta kaapista löytyä.

      Poista