Matka Santiago de Compostelaan: Nöyryyttä, irtipäästämistä ja itsensä hellimistä

Eilisen aamun ohjelmassa oli kiipeäminen pyhiinvaelluksen korkeimmalle kohdalle rautaristille, jonne on tapana viedä myös kivi ja sen mukana jättää surunsa tai muuten irtipäästettävät asiat. Aamulla lähdin liikkeelle Rabanalista, josta nousua oli enää 350 metriä noin seitsemän kilsan matkalla. Heti alusta alkaen tuntui siltä, että jalat eivät kuljeta ja kroppa ei jaksa. Liekö raskas taakka kannettavaksi ristille tai edellis illan turhan kevyt syöminen  ja banaani aamiaiseksi, se seitsemän kilometriä olivat tämän reissun raskaimpia. Onneksi oli matkassa pientä purtavaa niin pääsin ylös pitäen lukuisia taukoja. Porukkaa vaan painoi ohi. No nuo ylämäet eivät koko aikana ole olleet vahvuuksiani, joten taidan nöyrtyä niiden edessä ja koittaa selvitä vain pakollisista.

Rautaristille vein kiven, jonka poimin Haltin rinteeltä. Ihailin kiveä siellä rinteellä, mutta pohdin samalla onkohan liian iso kannettavaksi. Otin kuitenkin mukaan. Kotona vasta tajusin, että tämähän on täydellinen kivi kuvaamaan irtipäästämistä. Joskus kun täytyy asioista tai ihmisistä päästää irti vaikka se juuri sillä hetkellä hyvältä tuntuisikaan. 

Loppumatka rautaristiltä eteenpäin sujuikin sitten kevyesti ja aurinkokin pilkahteli sumun jälkeen. Alkuperäiseen tavoitepaikkaani en jaksanut kuitenkaan taivaltaa, vaan jäin edelliseen kylään. Tänään sitten kirein tämän matkan kiinni. Matka oli suurimmaksi osaksi asfalttia, joka nyt tuntuu jaloissa. Loppumatkasta alkoi mielessäni kiertää ajatus prinsessapäivästä ja kun vielä sopivasti matkalle tuli mukavan tuntuisen hotellin mainoksia suuntasin sinne. Tämä olikin sitten aivan täydellinen hotelli isoine huoneineen ja kylppäreineen. Suorastaan luksusta. Tässä on hyvä lepuuttaa ja hoidella kipeytyneitä lihaksia. Mitens se oli, sitä saa mitä tilaa.

Matka Santiago de Compostelaan: Satunnaisia kohtaamisia ja lähuimmäisenrakkautta

Olen Astorgassa. Ensimmäiset jyrkemmät ylämäet tasaisen jälkeen ja pohkeet huutaa taas hoosiannaa. Huomenna alkaa kovemmat nousut, mutta niistähän selvitään.

Eilen ja tänään mielessäni on kovasti pyörinyt rakkaus. Kuinka tärkeää on lähimmäistensä rakastaminen ja kuinka monin tavoin sen voi osoittaa. Matkan varrella niin maisemat kuin ilmapiirikin on muuttunut. Viime päivinä on selvemmin taas ollut esillä ihmisten sydämellisyys.

Eilen kuljin tienviertä läpi pienen kylän. Laatikossa ikkunalaudalla oli hedelmiä ja naposteltavia ja lappu että pyhiinvaeltajat voivat ottaa. Meinasin kulkea ohi, mutta paikalle tuli vanha mies,joka selitti minulle kovasti espanjaksi. Sitten hän latasi käteeni luumuja, tomaatin ja hiukan naksuja. Halasi vielä päälle päätteeksi ja antoi pusut poskille kuin siunaukseksi matkaan. 

Kun saavuin albergue Vieiraan vastaanotto oli mitä lämpimin, vaikka taaskaan yhteistä kieltä ei kunnolla ollut. Isäntäväen hymystä ja eleistä tiesit olevasi tervetullut. Illallisen nautimme yhdessä pyhiinvaeltaja porukalla. Ranskaa ja englantia sujuvasti sekaisin, mutta kaikki lämpimässä yhteisymmärryksessä kysellen toisten kuulumisia ja ojennellen ruokaa. Kuin yhtä perhettä me oudot keskenään. Aamulla lähtiessäni paikan emäntä lykkäsi vielä mukaani kassillisen hedelmiä ja toivotti hyvää matkaa.

Tänään koitin hiukan antaa takaisin lähimmäisenrakkautta antaen polun varrella olleelle naiselle laastaria, kun oli saanut rakon jalkaansa. Toivon että pystyn antamaan takaisin edes puolet siitä rakkaudesta, arvostuksesta, kannustuksesta, mitä olen matkallani saanut niin täällä kuin kotoa läheisiltä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen tästä. Rakastakaa lähimmäistänne, vaikka pienillä teoilla. 

Matka Santiago de Compostelaan: Mikä on huijausta?

Matka on jo jatkunut Mansilla de las Mulasiin ja huomenna matkataan taas eteenpäin. Huijaaminen on ollut mietteissäni viime päivinä paljon. Kun otin bussin Burgosiin, minulle sanottiin, että huijasin. Kun vietin prinsessayön (yön yhden hengen huoneessa), minulle sanottiin, että huijasin. Sitä minä en tiedä lasketaanko reppujen kuljetuspalvelu huijaukseksi. Sitä minä en ole vielä kokeillut, mutta aika moni käyttää. Olen siis melkomoinen huijari ja huomenna aion huijata lisää ja ottaa bussin ainakin Leoniin. Näin saan hiukan lepoa ja mahdollisen lisäpäivän Santiagoon. Olen miettinyt ketä mahdan huijata. Nämä päätökseni, kun eivät vaikuta mitenkään kehenkään muuhun kuin minuun. No huijaanko siis itseäni? Olen lähtenyt matkaan hyvin joustavin periaattein, jo silloin pitäen mahdollisena bussi ja prinsessayö vaihtoehtoja. Olen myös alkumatkasta käynyt arvokeskustelun itseni kanssa, mikä on oikein, mikä väärin ja mikä minulle hyväksi.

Joitakin ohjaa hyvin vahvat uskomukset siitä minkälainen on oikea Camino ja he ovat hämillään, kun jotkut huijaavat, etenkin ilman mitään painavaa fyysista estettä kävelylle. Tämä on kuitenkin minun caminoni ja teen siitä itselleni sopivan. Niin toivottavasti tekee jokainen caminolainen. Matkaystäväni brasilialaisen Marian kanssa motoksemme on tullut "Emme ole täällä kärsimässä, vaan nauttimassa". Toki tiedän myös niitä matkatovereita, joille kärsimys on juttu. Sitä kautta he uskovat voimaantuvansa ja kirkastavansa ajatuksensa. Jokainen tekee siis matkan tavallaan ja omiin tavoitteisiinsa pohjaten. Itse haluan kirkastaa ajatuksiani ja kasvaa ihmisenä. Onnistunko siinä sen aika näyttää.

Matka Satiago de Compostelaan: Puolimatka

Niin vaan sitä ollaan puolet matkasta taitettu. Miten siinä näin kävi? Juurihan aloin taivalluksen. Aika on mennyt todella äkkiä. Paljon on tapahtunut, vaikka toisaalta jokainen päivä on toisensa kaltainen. Herään, pakkaan, kävelen, saavun majapaikkaan, käyn suihkussa, pesen pyykit, huilaan, syön/ katselen paikkoja...

Nyt istun alberguen aulassa posket hehkuen tämän päivän tuulesta ja päivällisellä juodusta viinilasillisesta. Olo on raukea. Menen valmistelemaan repun huomiseksi ja sitten nukkumaan.

Matka Santiago de Compostelaan: Mesetan reunamilla

Täällä sitä ollaan mesetan reunamilla pienessä kylässä nimeltä Hornillos del Camino. Eilen pitkällisen pohdinnan jälkeen tein itselleni helpotuksen aikataulun suhteen ja matkasin bussilla kolmisenkymmentä kilometriä Burgosiin. Oli mielenkiintoista nähdä ihmisten erilaisia suhtautumisia bussin ottoon. Osan mielestä se on huijaamista ja osan mielestä ihan ok. Jokainen tekee kuitenkin oman näköistä matkaansa ja päättää miten niihin omiin tavoiteisiinsa pääsee. Itsellä tämä poisti stressiä yli 30 kilsan päivämatkoista ja nyt voin mennä aikalailla fiilispohjalla. Reilu kakskytä kilsaa tuntuu vielä ihan hyvältä. Etenkin kun niistä yleensä puolet tulee taivallettua aamun viileydessä.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tamän tasaisen ylängön taivaltaminen tuntuu kaikkien mäkien jälkeen. Sitä olisi nyt edessä pari sataa kilometriä. Keli on tähän saakka ainakin suosinut. Päivällä jopa hiukan liiankin kuumaa.

Tämä yhteisasuminenkaan ei ole vielä alkanut jurppimaan. Nyt meitä on samassa huoneessa kymmenen, jonka lasken jo suht rauhaisaksi. Toki on öitä jolloin huonekumppanin kuorsaus tai piereskely pitää hereillä tai kaupungilla on bileet, kuten eilen Burgosissa. Mutta kun menee nukkumaan usein yhdeksän jälkeen ja herää kuudelta ja siihen päälle ottaa vielä päikkärit, niin eiköhän unentarve tule tyydytettyä. Suihku ja WC tilojakin on yleensä ihan riittävästi. Toki aamuisin olen aikaisimpia herääjiä, niin ei ole tarvinnut juurikaan jonotella.

Matka Santiago de Compostelaan: Luottamus ja rauha

Olin edellisen päivän tasoitukseksi päättänyt kävellä 20 kilometriä Ventosaan. Tavoitteena oli myös pudottautua pois opaskirjan rytmistä ja edetä vielä enemmän omaa rytmiä. Asiat pitää tehdä niin kuin tuntuu hyvältä ja tänä suhjuisena aamuna tämä tuntui hyvältä.

Matkalla törmäsin saksalaiseen mieheen joka kertoi matkanneensa Finisterraan ja nyt takaisin. Hänen korttinsa oli katkaistu ja hänellä oli kuusi euroa rahaa. Hän saisi kotoa lähetetyt rahat Mardiriin. Missään vaiheessa hän ei suoraan pyytänyt rahaa. Kysyin kuinka paljon hän tarvisi rahaa bussiin ja hän kertoi että 36 euroa. Annoin hänelle 50 euroa ja hän pyysi osoitteeni että voi lähettää rahan takaisin. Edellä menijäni olivat ohittaneet hänet. Pitivät ilmeisesti huijarina. Toki se epäilys omaankin mieleeni tuli, mutta ikävämpi olo olisi tullut jos en olisi auttanut. Pohdein kävellessäni pitkään kuinka me ihmiset nykyään luotamme toisiimme. Onko tämä maailman meno vienyt kaiken luottamuksen.

Ventosassa saavuin rauhan tyyssijaan. Pieni albergue, rauhallinen musiikki soi aulassa ja suitsuke tuoksui. Takapihalla ihana rauhaisa puutarha, solisevine lampineen ja kukkasineen. Ilmapiiri rauhoitti kaikki täällä olijat. Nyt istun oleskeluhuoneessa takan loimutessa ja voin hyvillä mielin mennä kohta nukkumaan. Vieressäni istuu brasilialainen nainen, jonka kanssa olemme parhaiten löytäneet yhteisen aaltopituuden.

Matka Santiago de Compostelaan: Alkumatka

Nyt on takana ensimmäiset viisi matkapäivää ja reilu sata kilometriä. Istun Estellan Auyegin alberguen aulassa ja odottelen syömään pääsyä. Muutama päivä on mennyt omilla eväillä, mutta nyt ajattelin herkutella.

Rankkaa on paikoitellen (joka iltapäivä) ollut, mutta jalat ovat päivä päivältä vähemmän kipeät. Onneksi olen säästynyt vammoilta. Kun katselen kanssakulkijoideni teipattuja varpaita ja polvia voin todeta olevani onnekas vain pienistä lihaskivuista.

Ensimmäinen päivä St Jean Pied de Portista huikeine nousuineen oli ehdottomasti kaikkein rankin. Henkisellä puolella rankkaa myöntää olevansa surkeassa kunnossa ja katsella, kun paljon vanhempi väki viuhtoi ohi. Nöyryys on tärkeää ja tärkeää oli myös tajuta, että omaa tahtiaan kulkien pääsee parhaiten perille. Olenkin kulkenut yksin kaikki päivät. Se sopii minulle ja ympäristönkin havaitsee jotenkin paremmin.

Olen toki tutustunut täällä ihmisiinkin. Tällä hetkellä taidan olla ainut suomalainen, mutta tuttavapiiriin kuuluu jo australialaisia, kanadalaisia, jenkkejä, ruotsalaisia ja tietysti espanjalaisia ja ranskalaisia. Hurmaavan italialaisen nuorenparinkin tapasin yhdellä päivällisellä.

Rutiinitkin alkavat jo löytyä ja aamulähdöt sujuvat aina helpommin. Olen usein jo  kuudelta herääviä, joten kerään kamppeeni pimeässä etten herätä muita ja sitten otsalamppu päähän ja menoksi. Katsotaan mihin aikaan huomenna taas pääsen liikkeelle.