Olen Astorgassa. Ensimmäiset jyrkemmät ylämäet tasaisen jälkeen ja pohkeet huutaa taas hoosiannaa. Huomenna alkaa kovemmat nousut, mutta niistähän selvitään.
Eilen ja tänään mielessäni on kovasti pyörinyt rakkaus. Kuinka tärkeää on lähimmäistensä rakastaminen ja kuinka monin tavoin sen voi osoittaa. Matkan varrella niin maisemat kuin ilmapiirikin on muuttunut. Viime päivinä on selvemmin taas ollut esillä ihmisten sydämellisyys.
Eilen kuljin tienviertä läpi pienen kylän. Laatikossa ikkunalaudalla oli hedelmiä ja naposteltavia ja lappu että pyhiinvaeltajat voivat ottaa. Meinasin kulkea ohi, mutta paikalle tuli vanha mies,joka selitti minulle kovasti espanjaksi. Sitten hän latasi käteeni luumuja, tomaatin ja hiukan naksuja. Halasi vielä päälle päätteeksi ja antoi pusut poskille kuin siunaukseksi matkaan.
Kun saavuin albergue Vieiraan vastaanotto oli mitä lämpimin, vaikka taaskaan yhteistä kieltä ei kunnolla ollut. Isäntäväen hymystä ja eleistä tiesit olevasi tervetullut. Illallisen nautimme yhdessä pyhiinvaeltaja porukalla. Ranskaa ja englantia sujuvasti sekaisin, mutta kaikki lämpimässä yhteisymmärryksessä kysellen toisten kuulumisia ja ojennellen ruokaa. Kuin yhtä perhettä me oudot keskenään. Aamulla lähtiessäni paikan emäntä lykkäsi vielä mukaani kassillisen hedelmiä ja toivotti hyvää matkaa.
Tänään koitin hiukan antaa takaisin lähimmäisenrakkautta antaen polun varrella olleelle naiselle laastaria, kun oli saanut rakon jalkaansa. Toivon että pystyn antamaan takaisin edes puolet siitä rakkaudesta, arvostuksesta, kannustuksesta, mitä olen matkallani saanut niin täällä kuin kotoa läheisiltä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen tästä. Rakastakaa lähimmäistänne, vaikka pienillä teoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti