Matka Santiago de Compostelaan: Mikä on huijausta?

Matka on jo jatkunut Mansilla de las Mulasiin ja huomenna matkataan taas eteenpäin. Huijaaminen on ollut mietteissäni viime päivinä paljon. Kun otin bussin Burgosiin, minulle sanottiin, että huijasin. Kun vietin prinsessayön (yön yhden hengen huoneessa), minulle sanottiin, että huijasin. Sitä minä en tiedä lasketaanko reppujen kuljetuspalvelu huijaukseksi. Sitä minä en ole vielä kokeillut, mutta aika moni käyttää. Olen siis melkomoinen huijari ja huomenna aion huijata lisää ja ottaa bussin ainakin Leoniin. Näin saan hiukan lepoa ja mahdollisen lisäpäivän Santiagoon. Olen miettinyt ketä mahdan huijata. Nämä päätökseni, kun eivät vaikuta mitenkään kehenkään muuhun kuin minuun. No huijaanko siis itseäni? Olen lähtenyt matkaan hyvin joustavin periaattein, jo silloin pitäen mahdollisena bussi ja prinsessayö vaihtoehtoja. Olen myös alkumatkasta käynyt arvokeskustelun itseni kanssa, mikä on oikein, mikä väärin ja mikä minulle hyväksi.

Joitakin ohjaa hyvin vahvat uskomukset siitä minkälainen on oikea Camino ja he ovat hämillään, kun jotkut huijaavat, etenkin ilman mitään painavaa fyysista estettä kävelylle. Tämä on kuitenkin minun caminoni ja teen siitä itselleni sopivan. Niin toivottavasti tekee jokainen caminolainen. Matkaystäväni brasilialaisen Marian kanssa motoksemme on tullut "Emme ole täällä kärsimässä, vaan nauttimassa". Toki tiedän myös niitä matkatovereita, joille kärsimys on juttu. Sitä kautta he uskovat voimaantuvansa ja kirkastavansa ajatuksensa. Jokainen tekee siis matkan tavallaan ja omiin tavoitteisiinsa pohjaten. Itse haluan kirkastaa ajatuksiani ja kasvaa ihmisenä. Onnistunko siinä sen aika näyttää.

Matka Satiago de Compostelaan: Puolimatka

Niin vaan sitä ollaan puolet matkasta taitettu. Miten siinä näin kävi? Juurihan aloin taivalluksen. Aika on mennyt todella äkkiä. Paljon on tapahtunut, vaikka toisaalta jokainen päivä on toisensa kaltainen. Herään, pakkaan, kävelen, saavun majapaikkaan, käyn suihkussa, pesen pyykit, huilaan, syön/ katselen paikkoja...

Nyt istun alberguen aulassa posket hehkuen tämän päivän tuulesta ja päivällisellä juodusta viinilasillisesta. Olo on raukea. Menen valmistelemaan repun huomiseksi ja sitten nukkumaan.

Matka Santiago de Compostelaan: Mesetan reunamilla

Täällä sitä ollaan mesetan reunamilla pienessä kylässä nimeltä Hornillos del Camino. Eilen pitkällisen pohdinnan jälkeen tein itselleni helpotuksen aikataulun suhteen ja matkasin bussilla kolmisenkymmentä kilometriä Burgosiin. Oli mielenkiintoista nähdä ihmisten erilaisia suhtautumisia bussin ottoon. Osan mielestä se on huijaamista ja osan mielestä ihan ok. Jokainen tekee kuitenkin oman näköistä matkaansa ja päättää miten niihin omiin tavoiteisiinsa pääsee. Itsellä tämä poisti stressiä yli 30 kilsan päivämatkoista ja nyt voin mennä aikalailla fiilispohjalla. Reilu kakskytä kilsaa tuntuu vielä ihan hyvältä. Etenkin kun niistä yleensä puolet tulee taivallettua aamun viileydessä.

Mielenkiintoista nähdä, miltä tamän tasaisen ylängön taivaltaminen tuntuu kaikkien mäkien jälkeen. Sitä olisi nyt edessä pari sataa kilometriä. Keli on tähän saakka ainakin suosinut. Päivällä jopa hiukan liiankin kuumaa.

Tämä yhteisasuminenkaan ei ole vielä alkanut jurppimaan. Nyt meitä on samassa huoneessa kymmenen, jonka lasken jo suht rauhaisaksi. Toki on öitä jolloin huonekumppanin kuorsaus tai piereskely pitää hereillä tai kaupungilla on bileet, kuten eilen Burgosissa. Mutta kun menee nukkumaan usein yhdeksän jälkeen ja herää kuudelta ja siihen päälle ottaa vielä päikkärit, niin eiköhän unentarve tule tyydytettyä. Suihku ja WC tilojakin on yleensä ihan riittävästi. Toki aamuisin olen aikaisimpia herääjiä, niin ei ole tarvinnut juurikaan jonotella.

Matka Santiago de Compostelaan: Luottamus ja rauha

Olin edellisen päivän tasoitukseksi päättänyt kävellä 20 kilometriä Ventosaan. Tavoitteena oli myös pudottautua pois opaskirjan rytmistä ja edetä vielä enemmän omaa rytmiä. Asiat pitää tehdä niin kuin tuntuu hyvältä ja tänä suhjuisena aamuna tämä tuntui hyvältä.

Matkalla törmäsin saksalaiseen mieheen joka kertoi matkanneensa Finisterraan ja nyt takaisin. Hänen korttinsa oli katkaistu ja hänellä oli kuusi euroa rahaa. Hän saisi kotoa lähetetyt rahat Mardiriin. Missään vaiheessa hän ei suoraan pyytänyt rahaa. Kysyin kuinka paljon hän tarvisi rahaa bussiin ja hän kertoi että 36 euroa. Annoin hänelle 50 euroa ja hän pyysi osoitteeni että voi lähettää rahan takaisin. Edellä menijäni olivat ohittaneet hänet. Pitivät ilmeisesti huijarina. Toki se epäilys omaankin mieleeni tuli, mutta ikävämpi olo olisi tullut jos en olisi auttanut. Pohdein kävellessäni pitkään kuinka me ihmiset nykyään luotamme toisiimme. Onko tämä maailman meno vienyt kaiken luottamuksen.

Ventosassa saavuin rauhan tyyssijaan. Pieni albergue, rauhallinen musiikki soi aulassa ja suitsuke tuoksui. Takapihalla ihana rauhaisa puutarha, solisevine lampineen ja kukkasineen. Ilmapiiri rauhoitti kaikki täällä olijat. Nyt istun oleskeluhuoneessa takan loimutessa ja voin hyvillä mielin mennä kohta nukkumaan. Vieressäni istuu brasilialainen nainen, jonka kanssa olemme parhaiten löytäneet yhteisen aaltopituuden.

Matka Santiago de Compostelaan: Alkumatka

Nyt on takana ensimmäiset viisi matkapäivää ja reilu sata kilometriä. Istun Estellan Auyegin alberguen aulassa ja odottelen syömään pääsyä. Muutama päivä on mennyt omilla eväillä, mutta nyt ajattelin herkutella.

Rankkaa on paikoitellen (joka iltapäivä) ollut, mutta jalat ovat päivä päivältä vähemmän kipeät. Onneksi olen säästynyt vammoilta. Kun katselen kanssakulkijoideni teipattuja varpaita ja polvia voin todeta olevani onnekas vain pienistä lihaskivuista.

Ensimmäinen päivä St Jean Pied de Portista huikeine nousuineen oli ehdottomasti kaikkein rankin. Henkisellä puolella rankkaa myöntää olevansa surkeassa kunnossa ja katsella, kun paljon vanhempi väki viuhtoi ohi. Nöyryys on tärkeää ja tärkeää oli myös tajuta, että omaa tahtiaan kulkien pääsee parhaiten perille. Olenkin kulkenut yksin kaikki päivät. Se sopii minulle ja ympäristönkin havaitsee jotenkin paremmin.

Olen toki tutustunut täällä ihmisiinkin. Tällä hetkellä taidan olla ainut suomalainen, mutta tuttavapiiriin kuuluu jo australialaisia, kanadalaisia, jenkkejä, ruotsalaisia ja tietysti espanjalaisia ja ranskalaisia. Hurmaavan italialaisen nuorenparinkin tapasin yhdellä päivällisellä.

Rutiinitkin alkavat jo löytyä ja aamulähdöt sujuvat aina helpommin. Olen usein jo  kuudelta herääviä, joten kerään kamppeeni pimeässä etten herätä muita ja sitten otsalamppu päähän ja menoksi. Katsotaan mihin aikaan huomenna taas pääsen liikkeelle.

Matka Santiago de Compostelaan: Lähtö

Istun Helsinki- Vantaan lentokentällä ja odottelen lentoa Köpiksen kautta Pariisiin. Tästä se lähtee. Tuntuu omituselta, mutta toisaalts vapauttavalta lähteä näin vähin kamoin reissuun. 

Hiukan matkajännitystä ilmeisesti on, kun aamuyöstä uniini tuli kaikenlaisia matkaan lähtöjä. Mutta yllätävän rauhallinen olen omalla mittapuullani. 

Ostin matkalukemiseksi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Alussa oli hieno Virginia Woolfin lausahdus "Pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen tai laajan. Rehdisti tai kepulikonstein toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne, maleksiaksenne kadunkulmissa, antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan"

Matka Santiago de Compostelaan: Lähtötunnelmissa

Niin se lähtö vain lähenee. Tavarat on suunnilleen pakattu ja huomenna aikaisen herätyksen jälkeen suuntaan kohti Turkua. Itselle sopi jotenkin tämä viimesen NLP-Master viikonlopun ja pyhiinvaellukselle lähdön yhdistäminen. Mielenkiintoista nähdä millaiset fiilikset on viikonloppuna

Nyt kun koti on siivottu talovahtia varten, kamat pakattu ja kissat viety hoitoon olo on hiukan tyhjä ja jännittynyt. Mitään isompaa matkakuumetta ei vielä ole ja olen yllättynyt kuinka rauhallinen olen ollut. Ystäviltä tulevat hyvän matkan toivotukset herkistävät. Siskolta sain huolinuken mukaan, että en turhaan kanna huolia mukanani.

Katsotaan saanko blogattua matkan varrelta, mutta ainakin palattuani kirjoitan jonkilaisen matkakertomuksen. Nyt jatkan matkasukkien kutomista, joka on vielä hieman kesken. No onneksi tässä on vielä matkaa jäljellä ennen kuin iltavillasukkia tarvin. Ihania syyspäiviä kaikille.