maanantai 13. heinäkuuta 2015

Lomafiiliksissä

Kuinka ollakaan on tuo työnteko näyttänyt häiritsevän tätä blogin kirjoittelua. Kyllähän sitä tässä kevään ja alkukesän mittaan on tullut tehtyä kaikkea mukavaa, josta olisi ehkä blogin aihettakin saanut, mutta jotenkaan ei ole virta riittänyt. Ei siinä etteikö työssä olo olisi ollut mukavaa, mutta aikaa ei vaan jää ihan niin paljon kuin tahtoisi muille harrastuksille. 

Mutta nyt se on sitten alkanut, kauan odotettu kesäloma. Viikonloppuna kerkesin nautiskelemaan ratsastuksesta ja Reposaaren ruoka- ja urheilutarjonnasta. Kohta kerään tavarani ja suuntaan kohti uusia seikkailuja. Suuntana ensin Helsinki sitten San Francisco ja sieltä sitten Santa Cruziin opiskelemaan hiukan lisätietoja NLP:stä. Odotan reissua innolla, mutta toisaalta en ole vielä ihan tajunnut, että nyt se kauan odotettu reissu vihdoinkin alkaa. 

Jos internetyhteydet suovat, niin yritän bloggailla matkan varrelta fiiliksiä ja viimeistään kotiin palattuani, mita kaikkea reissullani koinkaan. Päivät näyttävät olevan opiskelun täyteisiä, mutta uskon vahvasti, että työasiat eivät ainakaan kovin paljon päässä pyöri. Niin työkaverinikin minut lomalle lähetti "Älä näitä työasioita sitten lomallasi murehdi."

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti