sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Talvinen tammikuu

Ensimmäinen kuukausi työelämässä pitkän vapaan jälkeen on ollut mielenkiintoinen. Se on sisältänyt iloisia kohtaamisia, ihania keskusteluja, uuden oivaltamista, turhautumista ja kaikkea muuta. Välillä tuntuu kuin kulkisin sumussa. Asioita tapahtuu ja etenee, mutta se kirkkain ydin ei jotenkaan ole selkeentynyt. Johtuuko se siitä, että vuorokausirytmi hakee vielä paikkaansa, olenko muuttunut ja asiat menevät nyt erilailla kuin ennen vai menenkö vain niin virran mukana, että sen sumu johtuu siitä että näen vain tämän hetken en niinkään mennyttä enkä tulevaa. Onko se hyvä vai huono, aika näyttää.

Tammikuu on kaikinpuolin mennyt muutenkin hyvin. Viime viikonloppuna juhlimme taas ristiäisiä ja ihana pieni tyttö sai nimen. Veljen tyttären kanssa löysimme täydellisen ajan ratsastustunneille lauantai aamuna. Ihana alku viikonlopulle ja tasokin on meille sopiva, pääsemme kertailemaan perusteita. Kaksi viikonloppua on nyt aloiteltu hymyssä suin, eikä yhtään harmita herätä ajoissa.

 Tänä viikonloppuna päätin myös kokkailla, muutakin kuin mitäs kaapista sattuu löytymään tyylillä. Lauantai-illan iloksi pyöräytin siemennäkkileipää, joka onnistui hyvin. 
 Aamulla päätin kokeilla lettuja myskikurpitsasta. Löysin netistä sopivan ohjeen ja paahdettu myskikurpitsa oli jo valmiiksi pakkasessa, kun olin tätä ideaa lähtenyt kaverini innoittamana toteuttamaan, mutten saanut päätökseen. Pannulla tämä setti näytti vielä kohtuu hyvältä, mutta rakenne ei nyt vaan toiminut kääntämisen suhteen. Ensi kerralla taidan laittaa mukaan kananmunaa, niin saadaan rakenne kohdalleen.
Vaikkeivat letut kovin kauniita olleetkaan, niin ne maistuivat sitäkin paremmalta. Päälle vielä aronioita ja agavesiirappia, herkku aamiainen valmis. Yllättävää kuinka melkein pelkästä myskikurpitsasta, voi tulla niin oikeiden lettujen makuista. Loppu kurpitsasta odottaa keitoksi valmistumista. Päivällä ajattelin pyöräyttää vielä maksakastikkeen ja siihen oheen lisukkeen kvinoasta. Kokeilin jo viikolla kvinoalisuketta salaattiin ja se oli yllättävän toimiva. Ajattelin, että se toimisi myös hyvin maksakastikkeen ohessa perunamuusin tilalla. Illalla olen tästäkin asiasta viisaampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti