Lähilapsia ja luonnon ihmeitä

Itsenäisyyspäivä viikonloppuna päätin nappaista monta kärpästä yhdellä iskulla ja vierailla kahdessa minulle tärkeässä perheessä. Samalla hoitui vaivihkaa joululahjojen jakelu isommille ja pienemmille lapsille.

Perjantain ja lauantain nautiskelin pienimmän kummilapseni ja hänen veljensä seurasta. Samalla ehdimme serkkuni kanssa parantaa maailmaa ja mietiskellä erilaisten NLP-työkalujen hyödyntämistä. Laatuaikaa kaikinpuolin. Ehdimme ulkoilla, rakennella monet legorakennelmat, tanssia huugibuugit ja lueskella muutamat sadutkin. Sain myös nuoren miehen "kunniamaininnan", kun osasin laulaa hämähämähäkin niin hyvin. Kummityttö on vielä alle puolivuotias, joten laatuaika hänen kanssaan oli enemmänkin sylittelyä ja hymyn herättelyä naaman vääntelyllä.

Itsenäisyyspäivän illansuussa ajelin seuraavaan kyläpaikkaan, jossa lähilapset pian kasvavat tätinsä ohi. Hurmaaviksi nuoriksi miehiksi he ovat kasvaneet tässä vuosien varrella. Toki teini-iän lähestyessä touhut muuttuvat ja tabletti kiinnostaa enemmän kuin täti. Yhteistä aikaakin ehdimme toki viettämään. Ihanan itsenäisyyspäiväillallisen jälkeen käytiin ihailemassa kuutamoa, joka yllätykseksemme loisti paikoin pilvettömältä taivaalta.

Sunnuntaina nautimme kaikinpuolin yhdessäolosta. Pienen lenkinkin kävimme tekemässä tuulessa ja tuiverruksessa. Siellä ne joutsenet vielä värjöttelivät kylmässä järvessä. Sunnuntaina ehdimme myös hiukan pelailla ja piparitalon rakenteetkin tuli leivottua.

Illan pimennyttyä lähdin vielä ystäväni kanssa kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Kumpikin oli ollut flunssan kourissa, joten äänihän siinä meinasi mennä ja muutenkin sai taas pilke silmäkulmassa tuli kommentoitua asiaa jos toistakin.

 
Maanantaiaamuna, kun lapset olivat lähteneet jo kouluun lähdimme vielä ystäväni kanssa valloittamaan Seitsemisen kansallispuistoa. Kiersimme Multiharjun luontopolun ja kuljeskelimme Soljasen alueella. Kelohonkien katveessa oli todellinen rauha. Muutaman pikkulinnun näimme, mutta pääosin metsän täytti syvä hiljaisuus vain tuulen humina oli ympärillämme.  

 Ei uskoisi, että on jo joulukuu. Ilma oli aika lämmin ja sammaleet olivat niin vihreitä, soilla paikoitellen ruskan punertamia. Muutama karpalokin löytyi suolta suuhun.

Kävimme myös tutustumassa majavan pesään. Aika työmyyriä ne ovat. Puita oli padossa ja ympäristössä paljon. Kuinka taitavasti ne puun kaatavat ja kuorivat. Itse majavia ei tosin näkynyt, mutta siellä ne varmaan jossain meitä tarkkailivat ja miettivät, että häipyisivät nyt nuokin, että päästään takaisin hommiin. Soista laskeva vesi oli majavapadon luona aivan meripihkan väristä.

 Monia ihmeellisyyksiä matkallamme näimme. Kuinka kauniita voivatkaan olla puissa roikkuvat naavat, vesipisarat oksilla, puun oksien ja juurakoiden muodostavat eläinhahmot. Kauniin sydämenkin oli mänty kylkeensä muodostanut.

Pohdiskelimme, mitä tekisimme jos metsästä ilmestyisi karhu. Totesimme, että ystävyytemme on niin syvää, että todennäköisesti juoksisimme molemmat karkuun ja tönisimme toista pois tieltä pitkospuilta. No onneksi ei karhu sattunut vastaan. Suolla toki näimme jäljet, jotka olisivat voineet olla karhun tai sitten siellä oli joku paljain jaloin taivaltanut.

 Soljasella ihmettelimme kuinka oksat olivat lammen pinnalla, kunnes lähemmäs päästyämme tajusimme, että järvi oli jäässä ja jään pinnalla oli ohut kerros vettä, joka heijasteli ympäröivää metsää.

Onni on rakkaiden ihmisten kanssa vietetty aika. Olen kiitollinen siitä kuinka paljon olen tässä vuorotteluvapaani aikana saanut nauttia rakkaiden seurasta. Toki töihin palattuanikin pitää muistaa järjestää näitä yhdessäolon hetkiä.