Karhunkierros päivä 5. Porontimajoki - Ruka

Viimeinen aamu

 Viimeinen aamu oli pilvinen, mutta aika lämmin. Päiväksi oli luvattu rankkaa vesisadetta, joten suojasimme rinkat jo heti lähtiessä. Coretex-takkia ei vielä pystynyt päälle laittamaan oli sen verran hiostavaa.

Voi kuinka suloisen vähältä tuo jäljellä oleva 15 kilometriä tuntuikaan. Eipä tyttö tiennyt, mitä on edessä.





Tällaista polkua aluksi

 Alkumatka oli suhteellisen tasaista ja mukavaa polkua.Iso Kuikkalammen laavulla pysähdyttiin lyhyesti ja sitten aloitettiin loiva kapuaminen Kumpuvaaralle. Muutama pisara tuntui ilmassa ja alhaalla näkyi mustaa pilveä ja sadekuuroja. Rukakin häämötti jo Konttaisen takana taivaanrannassa. Muutama mäki ja siinä se olisi.



Sadetta laaksossa



Siellä se Ruka jo häämöttää, muutama vaara välissä

Konttainen oli jo edellisiltä reissuilta tuttu, joten tiesimme, että aika kipuaminen olisi edessä. Viiminen kymmenen kilometriä olikin sitten aika ylä- ja alamäkeä. Niille jotka nauttivat intervallitreenistä ei kun viidentoista kilon rinkka selkään ja näihin mäkiin treenaamaan. Ylämäissä sai pelätä, että horjahtaa ja rinkka vetää alamäkeen ja alamäissä sai olla muuten vaan tarkkana. Onneksi oli sauvat, muuten olisi voinut olla tosi vaikeaa eteneminen.


Matkakumppanimme järripeippo



Portaita, portaita...



ja taas portaita

Koko matkan Hautajärveltä saakka meitä oli seurannut kriik-ääntä pitävä lintu. Oli usein tosi lähellä, mutta ei tullut näkyville. Viimisenä päivänä yksi yksilö suostui sitten poseeraamaan kuusen latvaan. Veljeni tunnisti kuvasta järripeipoksi ja luontoportin ääninäyte vahvisti tunnistamisen.










Tuota jyrkännettä tulimme alas

Konttaiselle tullessamme ilma oli jo viilentynyt ja tuuli kovasti. Valtavaaran päivätuvalla oli jo suorastaan jäätävää. Vettä ei onneksi satanut.















Maisemaa vaaroilta



Kohti Valtavaaran päivätupaa

Valtavaaran huipulla luulimme jo, että loppu on pelkkää alamäkeä ja hetken olikin alamäkeä ja kivaa polkua. Mutta mitä vielä. Ennen Rukaa oli vielä aika nyppylät. Kilometri ennen päätepistettä kysyin siskoltani tilataanko taksi ja heitin vitsinä, että kipaistaan vielä tuolta yhden Rukan huipun yli. Meinasi itku tulla, kun tajusin, että sieltähän me ihan oikeasti menemme.





Loppu matka oli paljolti portaita ja eteneminen muutama porras ja sitten lepo. Taisi siinä muutama ärräpääkin päästä. Reisiin iski varsinaiset maitohappohyökkäykset. Kummasti sitä kuitenkin vaan jaksaa ja voimavaroja löytyy. Mäet noustaan niin kuin elefantti syödään, pala kerrallaan. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun matka oli vihdoinkin lopussa. Siitä hotellia varaamaan, saunaan ja syömään.

Reissu oli ihana ja tulipa taas kokeiltua omia rajoja.





Monen ylä- ja alamäen jälkeen, se on siinä